8: Verikuula

Figuurin toinen #Pimeanurkka-seikkailu oli urheilua fantasiamuodossa. Tarkemmin ottaen se oli Johtajan muunnelma Games Workshopin BloodBowl-pelistä (nimeltään "Verikuula", koska tekijänoikeudet), jossa fantasiaotukset pelasivat amerikkalaista jalkapalloa huomattavan väkivaltaisesti ja yleensä pallosta niinkään välittämättä. Johtaja oli muokannut pelin #Pimeanurkan pelaajille sopivaksi (sääntökansion liittet 6&8, sekä kuvahavainne3.png) ja lisännyt pelimekaniikkaan vielä ripauksen verta ja suolenpätkiä viihtyvyyden takaamiseksi.

Verikuula oli urheilua ja pukukopin hienhajua rehellisimmillään. Se oli pikkusikaa, ikivanhoja kaunoja ja puolueellisia tuomareita. Katsojien suuria tunteita, piilopulloja, mellakoita ja käristettyä makkaraa. Se oli Suursaarten väkivaltainen kansallislaji, joka yhdisti riitojen repimät syrjäseudut (koska naapuriviha) ja kohotti mitättömyydet keskinkertaisuuteen ja sen yli. Jokainen Suursaarten koulukiusaaja, pienyrittäjä ja nimetön katurosvo unelmoi ammattilaisurasta - mahdollisuudesta tuottaa sanoinkuvaamatonta tuskaa vilpillisin keinoin fanaattisen kotiyleisön hurratessa. Paikka veripallojoukkueessa oli yleensä koko elämän mittainen seikkailu.

Verikuula oli myös keskeinen osa Suursaarten itäisen kreivikunnan pienen Touhukylän identiteettiä ja arkea. Se näkyi Touhukylän ainoan parturin/hammaslääkärin liikken ikkunassa. jossa roikkui Touhukylän Työväen Urheilijoiden, TTU:n, viiri ja kyläkoulun liikunnanopettajan arpitatuoinneissa. Kaupungin pankin tukema seura ("Konttorissamme on pelkkiä TTUpäitä") oli kylän identiteetti.

<@Johtaja> Niin suuri oli Verikuulan suosio Touhukylässä, että paikalliset pelaajat pääsivät nakkikioskilla suoraan jonon ohi tappelemaan. He veivät parhaat naiset, miehet ja kotieläimet. He olivat lihaksikkaista apinaeläimistä hurjimpia.
<+Hangover> ... joku ei tykkää urheilusta.
                       *Johtaja sets mode: -v Hangover

Jo uransa lopettaneet pelaajat olivat Touhukylän nuorille suuria sankareita, esikuvia. Nämä ala-, tai neliraajahalvaantuneet legendat muistelivat mieluusti menneitä urotekojaan ja osallistuivat vuosittain aika tapahtumaköyhään alumni-otteluun Touhukylän suurimman legendan, Jysk Pelottoman, kunniaksi nimettyssä puistossa (tapahtuman tuotto varattomien Verikuula-junnujen hautajaiskuluihin).

Jysk Peloton, oikealta nimeltään Asko Lantakulma, oli Touhukylän Työväen Urheilijoiden kaikkien aikojen menestyksekkäimmän Verikuulajoukkueen tähtipelaaja kahdeksan vuoden takaa. Likinäköinen, huonosti kuuleva ja tarpeettoman isolla itsetunnolla varustettu jykevärakenteinen Lantakulma pelasi kuolemaa halveksuen.  Huippukaudellaan hän huudatti joukkueen faneja, TTUpäitä, raahaamalla lähes yksin TTU:n piirisarjasta rotujenvälisiin pudotuspeleihin.
Sumeasti peliä tulkinnut Lantakulma nousi suuren yleisön tietoisuuteen jo ensimmäisessä ottelussaan, jossa hän luuli vastustajajoukkueen Mikapatteri Ukkosreiden päätä pelivälineeksi. Asko Lantakulma raahasi vastustelevaa ja lopulta puolitajutonta laitahyökkääjää helposti parisataa jaardia. Uusi väkivaltainen tähti oli syttynyt. Alkukarsintojen kolmessa ottelussa hän pussitti seitsemän juoksua ja katkaisi yhteensä huikaisevat neljä syöttöä, naapurikylän joukkueen voittoputken, naapurikylän pelintekijän virtsaputken, kaksi vastapelaajan sääriluuta (samalta pelaajalta) ja yhden selkärangan.
"JYSK PELOTON - HÄN SE ON - VOITAMATON", julisti TTUpäiden yllättävän oikein kirjoitettu tifo katsomossa. Oli suurta urheilujuhlan tuntua.
Valitettavasti pudotuspeleissä vastaan asettunut Kaaoksen Sykkivä Punainen Silmä kirjaimellisesti murskasi TTU:n. Likinäköinen ja (ehkä siksi) hullunrohkea Jysk Peloton ei huomannut vastajoukkueen säkitysliikettä ajoissa. Touhukylän Työväen Urheilijoiden toiveet menestyksestä hajosivat tähtipelaajansa tavoin palasiksi lähes välittömästi ottelun alettua. Joukkue kaatui/haavoittui lopulta kunniakkaasti saappaat jalassa, mutta oli selvää, ettei TTU ollut vielä valmis Isoon Liigaan.

Tilanne nyt: Veripallojoukkueen yllättävä menestys kahdeksan vuotta sitten oli tuonut uusia tulovirtoja pieneen Touhukylään. Fanikaulaliinojen kasvava kysyntä työllisti nykyään kokonaiset kolme eläkeläistä täysipäiväisesti ja kylän välskärit olivat kuuluja kyvystään palauttaa ihminen takaisin kuoleman rajamailta.
Pudotuspelikeväänä syntyi legenda Touhukylän asukkaiden sisusta ja periksiantamattomuudesta - Touhukylän hulluudesta. Syntyi kylän identiteetti. Jos tavernan ovea piti vetääm se työnnettiin auki (tämä lähinnä kasvatti Touhukylän puuseppien ammattitaitoa ja oli kipinänä valtakunnan ensimmäisen heitto-oven lanseeraamiselle).
Katujengit, rangaistusvankilat ja postitoimisto tuottivat uusia verenhimoisia pelaajia jatkuvana virtana Touhukylän Työväen Urheilijoiden käyttöön. Läheistä laidunmaata kaavoitettiin hätäisesti uudestaan ja syntyi Jysk Pelottoman Puisto ja virkaatekevä veripallokenttä katsomoineen (klaffituolit). Puiston sisäänkäynnille pystytettiin sankarin, edesmenneen Jysk Pelottoman, näköispatsas kolmessa osassa.

Figuuri, Sim, A'isha ja Rauli Kankkunen, neljä #Pimeanurkan sankaria, valmistautuivat otteluun Touhukylän Työväen Urheilijoiden punaiset pelipaidat yllään. He tarkistivat varusteensa lyijypainojen, piikkien ja terävien osien varalta. Kun niitä oli tarpeeksi, he suorittivat venyttelynsä loppuun (ripeysheitto 3d6).
#Pimeanurkan sankarit olivat päätyneet Touhukylään eksyttyään pahasti (Ajatustoiminta 2d6 + Aistit 3d4) kotimatkalla Ärsy-jumalan temppelin luota. Kylässä oli sattumoisin ollut käynnissä vuosittaiset Pontikanpalvojaiset, joten sankarikvartetti oli ollut helppo suostutella jäämään paikallisten huomaan hetkeksi. Muutamaa palvontamenoa myöhemmin humalaiset sankarit osoittivat upeaa paikallistapojen tuntemusta tappelemalla lähes koko kylän kanssa - yhdessä ja erikseen. Maksaakseen aiheuttamansa vahingot (kaksi leukaluuta, yhdeksäntoista hammasta, kolme pöytää ja väärässä paikassa väärään aikaan ollut lehmä) Figuuri, A'isha, Sim ja Rauli Kankkunen suostuivat liittymään Touhukylän Työväen Urheilijoiden joukkoon yhden kauden ajaksi.

Suursaarten kansallinen LXLE-liiga oli päässyt pudotuspelivaiheeseen. Touhukylän Työväen Urheilijat, neljän muukalaisen vahvistama maanviljelijöistä ja muista isokokoisista ja suuriluuloisista juopoista koostuva kyläsarjan amatöörijoukkue, kohtasi örkkien Nivelmalja-liigan hallitsevan mestarin, RRRRRRUAAAAAAAGH-Polvenmurskaajat.
Ottelua oli odotettu innolla - pieneen Touhukylään oli vaeltanut suuri määrä hammaslääkäreitä, välskäreitä, lakimiehiä ja muita toisten ihmisten tarpeettomasta kivusta nauttivia ammatinharjoittajia. Pelikentäksi pikavauhtia muutetun puiston ympärillä saattoi suorastaan haistaa alkoholin, hien ja kohta suoritettavan väkivallan odotuksen tuoksun. Ilmassa oli jälleen suurta urheilujuhlan tuntua.

RRRRRRUAAAAAAAGH-Polvenmurskaajat oli perinteistä örkkipalloa pelaava joukkue. Se oli juuri pestannut uuden valmentajan (edellinen epäonnistunut käskijä oli keitetty ja syöty, kuten Nivelmalja-liigassa oli tapana) ja pelasi nopean suoraviivaista örkkiverikuulaa - murjo kaikki ja välitä pallosta vasta myöhemmin.

Ottelu alkoi heti perinteisen yleisömellakan jälkeen ja oli täynnä tilanteita. Veri värjäsi Jysk Pelottoman Puiston verikuulakentän yhtä punaiseksi kuin Touhukylän Työväen Urheilijoiden paidat ("kotikenttäetu!", hihkui yleisö innostuneesti). Luonnonlahjakkuudeksi osoittautunut kääpiöbarbaari Rauli Kankkunen kohteli vastustajien polvilumpioita kaltoin hopeakielisen Sim Lohjalaisen väitellessä tuomarin kanssa.
Figuuri oli juuri repimässä paljain käsin Reilun Pelin Hengen sääntöjen mukaisesti pernaa irti laitahyökkääjän virkaa toteuttaneelta pieneltä örkiltä, kun Jari Heinon sähköpostikansioon kilahti viesti Johtajalta.

Parahin Figuuri.

Toivon, että olet nauttinut pelistäni [sic!].  Minulla on ollut suorastaan luvattoman hauskaa. 

Kirjoittamani seikkailut ovat vielä - valitettavasti - hitusen irrallisia ja höpsöjä, mutta toivottavasti kehityn pelinjohtajana, ihmisenä ja Johtajana. Ihmisten Johtajana. 
Itse asiassa uskon vahvasti, että ihminen jatkaa oppimistaan kuolemaansa asti [jolloin ihminen oppii, miltä kuolema tuntuu]. Vanha koirakin oppii uusia temppuja. Näin uskon.

Uskon siihen niin vahvasti, että olen toiminut vailla suostumustasi ja ottanut yhteyttä erääseen henkilöön, josta uskon olevan Sinulle hyötyä. Hän osaa auttaa Sinua [meitä] oppimaan lisää, sillä kaikkea tietoa ei voi saada videoista ja kirjoista, ei ykkösinä ja nollina. Osa on puhdasta elämänkokemusta, jonka taitava opettaja osaa siirtää kuuliaiselle oppilaalleen suusanallisesti. Perinteistä tietojenvälitystä, siis. Analogista AF.

Kyseinen henkilö on luvannut odottaa sinua huomenna [tiistai] kirjaston digitointihuoneessa klo 15. Pahoittelen jälleen tarpeettomalta vaikuttavaa enigmaattisuuttani ja sivistyssanojen vulgääriä tendenssiä.

Sinun,

Johtaja

Jari Heino sulki sähköpostinsa painamalla Alt+F4 ja hymyili. Tasaisen harmaa elämä oli muuttunut mielenkiintoiseksi. Huonon vertauskuvan sukellusveneenä aikaansa viettänyt teini oli hukuttanut itsensä lukio-opintojen, nettipornon ja elokuvien tulvaan. Hiljaisuuttaan huutanut Heinojen residenssi oli vaihtunut yleisten tilojen (baarit, kahvilat, kirjastot) taustahälyyn.
Salaperäisen Johtajan seikkailu oli avannut uusia ovia ja Jari Heinosta oli vähä vähältä tulossa Joku - Figuuri. Hän alkoi lämmetä uudelle ympäristölle, uusille tuttavuuksille ja koko #Pimeanurkan seikkailukonseptille, oli se kuinka lapsellinen tahansa.
Kuten vanhahko sanonta sanoo (Johtajan mukaan):"Jos ihmisen ohjaa nuotion viereen, hän pysyy kyllä sen illan lämpimänä, mutta jos ihmisen sytyttää tuleen, on hänellä lämmin loppuelämänsä."