4: Mies - baarioletettu

Yksi suomalaisista baariperinteistä on toistuva uhoaminen. Iänikuisen herravihan, populismin ja iltapäivälehtien faktalaatikoista poimittujen anekdoottien sarjatulitus säestettynä naapuripöytien hymistelyllä -"Se o muute just näi". Poliitikot ovat kaikki arjesta irtautuneita korruptiokoneita. Maahanmuutto tuhoaa meidät kansana ja ihmisinä. Nuoret ovat järjestäen pilalla ja ennen oli kunnollista. Jonkun tarttis tehdä jollekin jotain. Mieluiten pian. Seki o näi.
Päijät-Hämessä sijaitsevan Sinkulan kunnan laitabaarissa ei tehty pyhälle perinteelle poikkeusta, mies huomasi. Baari oli pieni ja kodikas tavalla, jota yksikään sisustussuunnittelija ei voinut ymmärtää. Nikotiininrusehtavat eripariset tapetit ja kanta-asiakkaiden lomilta lähettämät postikortit koristivat seiniä yhdessä lähibaareille tavallisten kaljajulisteiden ja pubiruusujen kanssa. Epäjärjestyksen harmonia, jota täydensivät katosta riippuvat eripariset valaisimet ja seinää vasten oleileva Raha-automaattiyhdistyksen uhrialttari.
Paikalla kaikki kahdeksan ihmistä. Puolet Sinkulan väestä, voisi joku ikävämpi ihminen sanoa.

Haalistuneenpunaiseen KOFF-lippikseen päänsä verhonnut keski-ikäinen mies huolehti baarin yhteiskuntakritiikkipuolesta. Ensimmäisen puolen tunnin ja kolmen tuopin aikana osansa olivat jo saaneet Euroopan Unioni, Suomen alkoholilaki ja kaikki naiset ihan yleisesti. Nyt, neljännen kolmostuopin ja kyytipoika-Jallun lämmitellessä koneita varsinaista päätapahtumaa varten, päästiin Koff-miehen Isoon Asiaan.
Iso Asia oli jokaisen baarivalittajan henkilökohtainen lempiaihe. Se saattoi olla mitä tahansa huoltajuuskiistasta sateiseen säähän. Se saattoi koskea pienen ihmsen elämää, tai olla suurempi kokonaisuus kaikessa, mutta se tuntui aina olevan henkilökohtainen loukkaus baarivalittajaa kohtaan. Se oli sisäinen laulu, jonka säveleen suomalainen mies yhtyi tarpeeksi juotuaan ja kun pato murtui, sanat suorastaan pauhasivat syvältä sisimmästä.

Pelikoneen ääressä istuva ulkopaikkakuntalainen mies kuunteli Koff-lippalakin valitusvirttä puolella korvalla. Humalainen jankkaaminen oli osa paikan luontaista taustakohinaa, kuten aaltojen hiljainen käynti rantaan järven rannalla oli osa mökkimaisemaa. Se oli ääni, joka muuttui nopeasti osaksi maisemaa kuin puut metsäksi.
Lomaileva ulkopaikkakuntalainen oli viettänyt viimeiset kaksi kuukautta hiljaiseloa ja matkustellut autollaan päämäärättömästi ympäri Suomea. Hän oli nopeasti todennut kaikkien vähänkin syrjäisempien keskikaljakuppiloiden olevan toistensa kopioita ainakin henkisesti. Hanoissa ja kylmäkaapeissa Hartwallin tai Sinebrychoffin tuotteita (jakelijasta riippuen), vessassa pinttynyt kusenhaju (käsisaippua oli yleensä loppu) ja tiskin takana keski-ikää lähestyvä työntekijä, jonka erotti asiakaskunnasta vain työaikana. Ovensuussa oli ilmoitus ikuisesta porttikiellosta (yleisin portin saanut oli sukunimeltään Mäkinen, oli mies huomannut) ja asiakaskunnassa oli aina vähintään yksi kolmiodraama tapahtumassa.

Matalan panoksen Kakkospokeri, keskiolut ja mahdollisesti Ilta-Sanomien ristikko oli lomalla viihdykkeeksi aivan tarpeeksi. Suomalainen baarikansa tuulipukuineen, kello kuuden uutislähetyksineen ja Kela-ongelmineen oli tavallisuudessaan rauhoittavaa seuraa.
Mies oli lomaillessaan maakuntamatkaillut - käynyt katsomassa vanhoja vesitorneja Raahen lähellä, ahdistunutta Juice Leskisen näköisvahapatsasta Visulahden vahakabinetissa ja uudelleenelänyt Suomen urheilumiesten huippuhetkiä Pihtiputaan keihäsmuseolla. Eväsleipiä, rapistuvaa lama-Suomea ja ristikkolehtiä. Lukemattomia pubeja. Rauhallista taustakohinaa.
Kahden kuukauden ajan mies oli käyskennellyt keskellä sinipunaisena huutavia lapsia, päärynänmuotoisia äitejä ja raskaasti tupakoivia perheenisiä nauttien olostaan. Ei liivimiehiä, ei valppaita poliiseja, eikä tavallisia (harvoja) tuttavia. Pelkkää normaaliutta.

Toki mies oli lomallakin tapansa mukaan kuunnellut tarkkaan ja huomioinut ympäristöään. Pelikoneen lähellä kuivaa siideriä ja valkoviiniä litkivät mammat olivat alkuillasta kuiskineet hailakanpunaisen KOFF-lippalakin omistajan olevan nimeltään Esko Mäkinen. Lomalla oleva mies ei yllättynyt sukunimestä.
Äkkivääräksi tiedetty Mäkinen oli pysyväisasukas mökkiseudulla ja kovin harvoin ihmisten ilmoilla, juorusi tummahiuksinen nainen, jonka siiderilasin reunassa oli lähes maalauksellisia huulipunatahroja. Tieto oli mennyt lomalaisen korvista sisään ja varastoitunut sinne myöhempää käyttöä varten, kuten kaikki hänen kuulemansa keskustelut. Mies oli huomannut elämänsä aikana, ettei oikeastaan unohtanut mitään. Se oli osoittautunut todella käteväksi taidoksi.

KOFF-hattuisen Esko Mäkisen Iso Asia oli valtion ja virkamiesten ylläpitämä holhousyhteiskunta, jossa ihmisellä ei ollut tilaa elää ja olla rauhassa, saatana. Piti olla puhelinnumero, pankkitilit ja sähköpostit. Eteen oltiin pyytämättä lykätty kunnan tiet, vesiverkot ja paskalait.

Koko elämä oli yhtä korttipeliä, saatana. Pankissa piti olla pankkikortti ja henkilöllisyyttä todistamassa toinen kortti. Kotirannassa virvelöidessä kalastuskortti, työtä varten tuli-, vesi- ja työturvallisuuskortti ja apteekissakin hitto-Kela-kortti. Vaikka skootterilla sopi ikäihmisen päästellä, ei autoa saanut ajaa ilman omaa korttia - saati sitten kuorma-autoa, tai edes trukkia, saatana. Perkeleelläkö ne liikennesäännöt siinä eroaa? On postituslistat, verotarkastajat ja rokotusjärjestelmät.

- Ihminen on nykyään yksi hel-vetin kanta-asiakaskortti. Kaikki on kortilla!

Levyautomaatti oli rahanpuutteen vuoksi hiljentynyt. Baarin äänitilaa hallitsi suvereenisti hyvää vauhtia alkoholista ja omasta Asiastaan innostuva Esko Mäkinen. Harvalukuinen seurakunta ei ollut saarnamiehen puolella, mutta Isoa Asiaa ponnella julistettaessa se harvoin saarnamiestä häiritsi. Sinkulan baarin yleisö kuitenkin arvosti asiaankuuluvalla tavalla vanhan sanonnan ujuttamista Ison Asian keskelle ja ynähteli hyväksyvästi korttiraivolle. Ihan kohta lienee Albaniaa koko Suomi.
Kaikkien pyhien baariavautumisperinteiden mukaisesti Esko Mäkinen tunnisti yleisönsä huumorintajun ja tarjosi vastineeksi  suomalaisen koomikon erikoisen - kerran naurattaneen jutun vielä kuusi kertaa uudestaan. Täsmälleen samalla tavalla.
Jos Heikki Silvennoisesta ja Kummelista voi jotain päätellä, niin katajainen kansamme todella rakastaa toistohuumoria (Heikki Hela ja Mankeli taas kertovat suomalaisten rakastavan myös toistohuumoria).

- Kortille laittoivat tämän poijaan. Mäkisen emännän poika on nyt kortilla. Eivät antaneet uutta passiakaan laitoksella, kun en luovuttanut herroille sormenjälkeä.

Mäkinen tilasi tiskiltä uuden oluen, maksoi sen käteisellä ja sai kuulla tuopin olevan "herran päihtymystilan vuoksi illan viimeinen". Mäkinen kirosi mokoman hyysäyksen alimpaan helvettiin ja vannoi, ettei tulisi kylälle enää koskaan. Baarityöntekijän eleistä päätellen uhkausta ei esitetty ensimmäistä kertaa.

- Kaikki on kortilla, murahti Mäkinen KOFF-lakkinsa uumenista epätoivoisena yleisönkosiskeluyrityksenä. Valitettavasti jopa Ojalan laskuopilla varustettu yleisö tiesi, että liiasta toistamisesta saadaan vain Kummeli Remix.
- Ole ääneti, murahti joku asiakaskunnasta. Ilmaisu oli paikallinen versio murahduksesta, joka Porissa oli jalostunut muotoon "Men ny vittuus siit".

Lomalainen tuplasi neljästä eurosta väärin ja kotiutti voitot. Kello lähestyi yhtätoista. Löyhän aikataulun mukaan seuraavana päivänä olisi vuorossa Laukaan Peurunka-hotellin baarin Juha Kankkunen-kokoelma. Hän ajaisi mielellään yötä vasten.
Kolikot kilisivät laariin ja siirtyivät miehen mukana ulos. Neljä tuoppia neljässä tunnissa ja koneesta kolmenkympin nousut. Ei huonosti paikasta, jonka ensivaikutelman oli antanut Iltalehden puolitäysi ristikko (lomaileva mies oli optimisti), jonka joku asiakkaista oli täyttänyt kuulakärkikynällä ja päin helvettiä. Lomalaisen henkilökohtainen suosikki oli ollut viiden ruudun sana "Hirven sukulainen" (OKAPI), johon kuulakärkikynäoptimisti oli laittanut: "POROO".

Baarin ovi aukesi ja pullautti ulos närkästyneen Esko Mäkisen hailakanpunaisessa KOFF-lakissa. Toistokoneeseen oli tullut uusi versio yleisön vanhasta suosikista, sillä Mäkinen vannoi, ettei lähettäisi kenellekään baarissa edes joulukorttia. Itsekseen jupiseva mies sytytti tupakan ja kopeloi pyörästään lukon auki kolmannella yrityksellä. Tasaisen epätasainen ajoreitti kertoi tankojuoppoveteraanin vaistosta. Ruosteinen Helkama vaappui kyyditsijänsä kanssa kohti kotia.

Lomalainen seurasi katseellaan humalaista matkantekoa, kunnes miehen siluetti katosi näkyvistä. Mies, joka ei unohtanut yhtään keskustelua, istuutui autoonsa, sytytti savukkeen ja mietti.