17. Päiväkirja III - Jotain jäi eloon

Rakas Päiväkirja.

Minä en ymmärrä tätä kiertelyä ja kaartelua Sinun kanssasi. Hankin Sinut siksi, että voisin purkaa sinuun ne oikeat tunnot, joita en jaa muulle maailmalle. Hankin sinut, koska uskon pohjimmiltani Kallonkutistajan väitettä siitä, että jatkuva Patoaminen on huonoksi kaikille. Siksi minun pitäisi osata puhua - kirjoittaa - Sinulle. Minulla ei ole ketään muutakaan.

Kirjoitin juuri sinun Hyvään Puoliskoosi tavallisen tarinani. Olen Tavallinen Tyttö. Ei koiria, koska isä oli Allerginen ja ei kauheasti ehjiä pehmoleluja, koska perheessä oli minun lisäkseni Kaksi Vanhempaa Veljeä. Harrastuksekseni valitsin Teatterin, koska sinne suurin osa Meistä lopulta päätyi. Epävarma - syömishäiriön aikanaan toki lievänä sairastanut - teini, joka haki paikkaansa ja oli Mihinkään Kuulumaton.

Äitini oli tupakoitsija. Hän poltti kaksi askia päivässä, kunnes vähensi Viimeisinä Vuosinaan yhteen askiin. Hän muisti aina varoittaa Tupakoinnin Vaaroista.
Minä, teini-ikäinen asenneprinsessa, en osannut ottaa todesta saarnaa tupakoinnin vaaroista, kun niitä tarjoaa itse Röyhyttäjä - joku, joka ei osaa itse hillitä itseään. Tekopyhää!
Oikeastaan aloitin tupakoinnin Kapinatekona. Luulin Kapinoivani yhteiskuntaa ja vanhempiani vastaan, mutta päädyin vain Tuhoamaan itseäni.
Että sellaista partisaanihenkeä.

Oli Nuoruuden Huuma, Taide ja Teatteri. Paikkansa Löytäminen. Oli veljien kautta löydetty hatara Ystäväpiiri, Nuoruuden lappujatkot ja kuulumisen tunne. Tuli Mies, Huomio ja Elämä. Seurasi Parisuhde, Onnentunne ja Perhoset. Huumeita ja Seksiä. Sen jälkeen Ero ja Romahdus. Tyhjä Ihmisen Kuori, joka ei saa sanottua, eikä osaa sanoa. Uusia Romahduksia. Kallonkutistaja.
Nyt olen taas Lähtöpisteessä. Siinä Pisteessä, jossa Aikuinen Ihminen sotkee puolalaista vihkoa kyyneliin kahdelta yöllä.
Tuntuu, että koko Elämä on tapahtunut ihan Huomaamatta. Minä olen nyt Aikuinen, mutta odotan yhä, että joku tulisi ja Arvioisi käytökseni ja antaisi Kaavakkeen, josta näkee Elämänsä kipupisteet.

Eniten minua huolestuttaa tässä minun neljäksi Seinäksi muuttuneessa elämässäni Ihan Naurettava asia. Minusta Tuntuu Että Olen Kannabisaddikti. Pahainen Pilvelpolttaja.
Ja se Pelottaa.

Ei sitä voi sanoa ilman, että joku tuhahtaa. Ei se ole oikea Huume, eikä siihen voi jäädä Riippuvaiseksi. Alkoholiin voi jäädä. Heroiini aiheuttaa riippuvuutta. Laput ja Sienet tuhoavat mielen. Pilvi on vain höttöinen Hopeareunus, joka toimii aamukahvin tavoin taustalla, eikä oikeana addiktiona.
Se ei ole Fyysisesti Mahdollista.

Mutta minä olen päässyt Kaikesta muusta Irti! Tupakoinnin korvasin ensin purukumilla ja sitten Mielenlujuudella. Psykoaktiivisiin en koske enää Ikinä. Alkoholia en ole juonut Sen jälkeen ja olen yrittänyt pitää Lääkityksen vain tarvittavassa määrässä. Olen Ihminen.

Mutta minä Poltan, Blaadaan ja Hiisaan edelleen. Vedän Savut siinä missä aina ennenkin. Kun tuntuu siltä, ettei päivää ole oikeasti Olemassa, jos ei ota aamupaukkuja. Että se kaikki Piristävä, Kiva ja Stimuloiva onkin oikeasti vain Purkin pohjalla. Että Minä olen oikeasti siellä purkin pohjalla.
Ja se riittää, vaikkei se Ikinä Riitä. Se vaatii Aina Vähän Enemmän, eikä silti Tunnu miltään. Se lupailee Hyvän Olon olevan seuraavan hitin takana, mutta jättää vain väsyneeksi, Ärtyneeksi ja sekavaksi.
Ja kun sitä on Vaikea lopettaa. Muutama päivä menee helposti Sinnittelemällä. Jos on Muuta Tekemistä, niin saa jopa viikon kerrallaan oltua Ilman, mutta aina Se palaa. Se tunne, että Jossain on Paremmin. Ei tämä ole niin Paha. Iltaväsyt, että iltaväsyttää. Ja tulihan sitä Juuri oltua ilman ja Todistettua taas itselleen asioita.
Ehkä Yksi?

Ja kai sitä Ihminen voisi pahemminkin itsensä saada Riippuvaiseksi. Eikä tämä ole mikään Maailmanloppu. Kallonkutistaja on yrittänyt saada minut hyväksymään Itseni ja kai Minä sitten olen tällainen. Ja se on Hyvä. Ja onhan niitäkin Päiviä, jolloin en polta ollenkaan.
Yleensä niitä Päiviä on Yksi tai Kaksi kuukaudessa. Ja se Oikeuttaa Olemassaolon. Kun osaa Muka tehdä Jotain Muuta. Ei tämä ole Paha vielä. Koska Minä olen vielä Tässä.

Kuulin radiosta tänään laulun. Se puhui Vanhasta Ystävästä, joka ei ollut enää se Sama. Lähinnä se kertoi Oikeista Huumeista, mutta siellä oli Lause.

Savunarkkari on ruma sana, mutta niin on todellisuuskin

Jos mitään ei voi tehdä vetämättä ruohoo sisuksiin

Onneksi olet Piilossa. Onneksi Minäkin olen.

Aina Sinun - A

16: Aamujoogaa - Parsvakonasana

Esko Mäkinen heräsi aikaisin, kuten hänelle oli muodostunut tavaksi vuosien saatossa asuessaan yksin keskellä ei-mitään. Kun liikenteen ja kanssaihmisten meteli oli poissa, sitä huomasi aamuauringon nousun noin miljoonan linnun metelöinnistä. Siihen oli hankala olla heräämättä.
Mäkisen suu oli kuiva ja pään sisus vaikutti kelluvan hauraana kokonaisuutena valonarkojen silmien takana, kuten myös oli valitettavasti muodostunut tavaksi vuosien varrella asuessa yksin keskellä ei-mitään. Suussa maistui tupakka, viina ja kissanpaska. Happi oli kunnon ryyppäjäisten jälkeen ihmisellä heikko ja tiiviissä tuvassa harvassa.
Hän piti silmänsä sirrillään, sillä liika valo ei sopinut heti aamusta Mäkisen krapulaisille aivoille. Hatarasta muistista kaivettu mökin pohjapiirros auttoi lähes sokean krapulaarion keittiönurkkaukseen törmäyksittä. Pienikin valonpilkahdus oli tähän elämään liikaa juuri nyt.
Huuhdottuaan kilon vanhan viinan kissanpaskaa suustaan ja vedettyään useaan kertaan henkeä kädet polvilla, hän uskalsi hieman raottaa silmiään ja luoda arvioivan (ja vain vähän harittavan) katseen, joka pyyhki mökkiä.

Mökin hämärässä siinsi krapulaisiin silmiinkin tuttu pöytä. Pöydän päällä lepäsi tyhjäksi juotu Jaloviina ja sen ympärillä monta eestiläistä oluttölkkiä kuin vartiosotilaina pääkohdetta turvaamassa. Osa tölkeistä oli rankan illan mittaan toimittanut tuhkakupin virkaa, joten väljähtyneiden pohjien juominen pahimpaan kohmeloon olisi epäviisasta - tämän oli kokemus Esko Mäkiselle opettanut.
Mäkinen kakoi ja ryki varovasti eilisen tervoja keuhkojen pohjalta. Yskiä ei uskaltanut, sillä krapula oli liian paha. Linnutkin tuntuivat metelöivän tavallista ärsyttävämmin tänään. Tänään aamun sirkutukseen ja liverrykseen sekoittui myös tasaisen voimakas kuorsaus Voiton ikkunanpuoleisesta nurkasta, pöydän tietämiltä.
Puoliksi pöydän alla lepäsi Esko Mäkisen uusi tuttavuus, Lahden Vesiputken asennusjärjestelijä Rauli Heinänen. Alkoholiin tottumaton mies oli kiertynyt itsensä ympäri humalaisen notkeudella ja kekseliäisyydellä ja kuorsasi hiljaa ja tyytyväisenä mahdottomassa solmussaan. Vaikutti siltä, ettei asennusjärjestelijä Heinäsestä olisi puhekumppaniksi vielä useaan tuntiin ja hyvä niin. Mäkisen oli oltava yksin ja kaduttava jokaista elämänsä aikana tehtyä virhettä.
Oli niin paha krapula. Voi luoja.

Mäkisen hauras pää ei halunnut ottaa vastaan yllättävän vieraan ongelmaa juuri nyt, vaan vaati kahvia, vettä, päänsärkylääkettä ja lupauksen olla juomatta enää koskaan. Mäkisen peräpää ilmoitti omista ongelmistaan eilisen läträämisen johdosta pahanhajuisella pierulla. Keskusteluun yhtyi myös käsien orastava mandoliini ja ruuansulatuskanavan polttava närästys. Lopulta Esko Mäkisen nenä vei viestin pienehkössä ja ummehtuneen ilman täyttämässä mökissä suoritetusta ilmavaivasta mahalaukulle asti, joka ilmoitti nopeasti oman kantansa, vaatien tulla kuulluksi pikaisesti tuvan ulkopuolella.
Esko Mäkinen poistui raittiiseen ilmaan huutamaan aamutervehdystä kilpaa lintujen kanssa, jotka arvostivat Mäkisen äidinvaistoja ja intoa, vaikkeivät kurluttavan emon poikasia nähneetkään. Erittäin pontevasti tämä ison pesän asukki kuitenkin jotakuta nurmikossa ruokki, linnut ihastelivat.

Kun isännän aamu-urheilun äänet olivat armollisesti vaienneet ja hetkeksi hämmentynyt luonto pääsi taas jatkamaan resuamistaan, makasi Voiton vieras vielä pöydän alla humalaiselle tyypillisessä puolimahdottomassa ihmissolmussa, jonka erikoisnimitys portsarien keskuudessa oli "Kännipaali Lecter" (sekä hänen kasvissyöjäystävänsä, Heinäbaali). Tukholmalainen Räty-käkikello ehti kiekaista puolituntisen it-tuunsa ennen kuin mies avasi silmänsä ja kiersi itsensä varovasti istumaan.
Hän oli odottanut vaadittavan ajan ja vielä vähän enemmän, jotta mökin isäntä uskoisi vieraansa nukkuvan surkeaa viinapäätään pois tajuttomana. Hän oli huolellinen, olihan hänellä suunnitelma toteutettavana.

Huolellisuus oli kasvatuksen peruja. Hänen isänsä ei ollut niinkään opettajatyyppiä, mutta muokkasi silti säälimättä sitä aihiota, joka oli kasvava lapsi. Isä oli vanhan liiton nillittäjä, joka löysi kaikesta jatkuvasti parannettavaa ja huomautettavaa. Jo pienestä kasvatuskohteen kerrottiin kävelevän hassusti, puhuvan oudosti ja näyttävän muutenkin kummalliselta. Kaikki palaute annettiin toki rakentavassa hengessä parannusehdotuksena ja luonteen kasvatuksen takia. Ja sitä palautetta tuli koko ajan. Isä oli saanut päähänsä, että syväjohtaminen on pohjimmillaan palautejohtamista, jossa kritisoidaan ihmistä yksilönä kaikki viat huomioiden. Jos palaute tuli rehellisen suorana ja loogisen jatkuvana virtana, se auttaisi ihmisyksilöä varmasti vahvistumaan timantinkovaksi aikuiseksi.
Syväjohtamisen kohde oppi nopeasti nyökkäämään ja näyttämään asiallisen kiinnostuneelta palautteenantotilaisuuksissa. Hän oppi myös nopeasti pitämään huolen omista asioistaan - jos ei kerro tekemisistään, ei tarvitse kuulla niistä toisten mielipiteitä. Kodista - jossa oli myös äiti, mutta häntä ei historiaosuudessa pahemmin mainita, koska hän pyrki olemaan perheessä puolueettomuuden ja valikoivan sokeuden keskus - muutettiin omilleen heti kun mahdollista. Sitä ennen omat asiat olivat omia ja menemiset yksityisiä.
Kasvatuskohteesta oli siis tullut jo nuorella iällä hyvin itsetietoinen ja itsetunto-ongelmainen lopputulos, joka oli huolissaan peilikuvansakin mielipiteestä. Hän kitki ja kätki kaiken itsestään.

Jos pöydän ympäriltä hitaasti taas itsensä ihmiseksi taittelevaa miestä olisi pitänyt kuvata yhdellä sanalla, se olisi silti ollut: "yksinäinen" (mies itse kiistäisi tämän ja tarjoaisi sanaa "vapaa", mutta kukaan ei ole kysynyt ja se jo vahvistaa ensimmäisen kuvauksen oikeellisuuden). Menestyvän perheen ainoa lapsi, joka oli kasvanut kiireisessä kodissa. Kaikilla oli omat menot ja yksityiset elämät, joihin muill ei ollut asiaa. Ruoka, yösija ja kritiikki - siinä kodin pyhä kolminaisuus ainaiselle kehityskohteelle. Nuoresta miehestä tuli yksinäinen susi, joka tunsi sisäistä paloa saavuttaa jotain, muttei ollut koskaan tyytyväinen. Silti hän oli aina hyvin huolellinen ja valmistautunut.
Tämä omanlaisensa sosiaalinen vapaus (kyvyttömyys solmia ystävyyssuhteita) toi muassaan paljon aikaa oman pään sisällä - aikaa pohtia omaa olemista, ajatusmaailmaa ja arvoja. Normaalisti tämän ongelman eteen joutuva suomalainen mies turvautuu joko päihteisiin, väkivaltaan, tai Tapio Rautavaaran kokoelmakasetteihin. Hän ei kuitenkaan ollut Tavallinen Suomalainen Mies. Hänestä kehittyi huolellinen ja tarkkaavainen. Päämäärätietoinen. Mielikuvitusskenaarioita ja selviytymisstrategioita päässään hiova erakko. Hän merkitsi tavoitteensa ruutuvihkoon, johon myös merkitsi edistymisensä.
Lisäksi hän oli opetellut joogaamaan. Kun viettää pitkiä aikoja yksin päänsä sisällä, kannattaa kyseinen koppa pitää siistinä ja sisustettuna. Vaikka kehon sanottiinkin olevan temppeli, suuri osa temppeleistä pitkin maailmaa olivat vailla siivousta ja rapistuivat hitaasti unohdettuina.
Tämä temppeli vääntyi mitä kummallisimpiin asentoihin pitkän harjoituksen ansiota. Ei ollut temppu eikä mikään kiertää itsensä halasana-asentoon, auraksi, penkin ympärille. Hän halusi vaikuttaa harmittomalta mökin isännän silmissä.
Mökin vieras venytteli pitkän paikallaanolon jälkeen. Hänellä ei ollut krapulaa. Ei hän ollut eilen tullut kunnolla humalaankaan - hyvä kun oli vähän kurkkuaan kostuttanut. Myöskään hän ei ollut nimeltään Rauli Heinänen, tai matkalla Seijansa luo. Oikeastaan hän ei varsinaisesti ollut edes asennusjärjestelijä, vaikka Lahden Vesiputken omistaja periaatteessa olikin. Tilanne oli monimutkainen.

Miehen oikea nimi oli Rafael Kaarlonpoika Kerttunen, mutta hän ei mainostanut tätä tosiseikkaa kovinkaan aktiivisesti, sillä oma nimi oli yksityistä tietoa. Hän oli yrittäjä, Suomalaisen yhteiskunnan selkärankaa. Yksikään työpäivä ei ollut hänelle liian pitkä, eikä mikään rahasumma liian pieni. Hän oli ammatiltaan mietojen huumausaineiden tuottaja, jalostaja ja tukkukauppias.
Viime aikoina oli ollut vaikeaa olla yrittäjä. Hänen liiketoimintansa olivat törmänneet Sääntö-Suomen vastustukseen (poliisit). Pienyrityksessä oli tapahtunut dynaaminen organisaatiomuutos (ennen yhteistyössä toiminut moottoripyöräkerho lähetteli tappouhkauksia) henkilöresurssien painotusten siirtyessä vastaamaan nykyaikaisia vaatimuksia (hän oli yksin ja pakosalla). Aikaisemmat fuusioyritykset olivat osoittautuneet hankaliksi (hän oli pannut kerhon presidentin vaimoa) uusien realiteettien siintäessä horisontissa (ja jäänyt kiinni). Vaati erinomaisen sisukasta mielenlaatua jaksaa yrittää kaikesta huolimatta. Jonkun oli pakko, sillä Suomen pyörät eivät hidastaneet pyörimistään.

Hänen väliaikaiset takaiskunsa olivat kuitenkin vain pieni sivujuonne hänen elämänsä HBO-sarjassa. Seuraavaksi olisi vuorossa dramaattinen käänne ja uuden suuren suunnitelman ensi askeleet.
Niin luki ruutuvihossa.

15. Teiniraivohöyryveturi

Mustaan vettähylkivään takkiin pukeutunut hahmo kiisi polkupyörällä läpi Porin Kirjurinluodon heikosti valaistun maiseman. Se suhahti ohi kaupungin kasvitieteellisen puutarhan ja toi turhautumisensa esiin huutaen vailla sanoja pimenevään ja sateiseen iltaan ns. pahan olon purskeena.
Kiitävä varjo antoi pyöränsä polkimille kenkää kuin yrityssaneeraaja ja lähestulkoon lensi ohi aitauksessaan piileskelevien hämmentyneiden alpakoiden.
Kirjurinluodon alpakat, nuo lampaiksi naamioituneet brontosaurukset, eivät ole tunneälyn tulkitsemisessa planeetan parhaimmistoa. Silti jopa ne perääntyivät hermostuneina aistiessaan ilmassa puhdasta teini-iän vitutusta - äkillisen elämässä eteen tulleen esteen synnyttämää raivoa, joka purkautui salaman lailla. Se ei harkinnut, neuvotellut, tai eritellyt.

Polkupyörän valo sai ilmaa halkovat vesipisarat kimmeltämään ilmassa hahmon singahtaessa yli Pormestarinluodon sillan. Pyörä kiisi ohi koulun ja vanhainkodin. Sitä poljettiin seisten ja vihan voimalla ("Ihan niin kuin sun mutsias", toteaisi sivistymätön sivustaseuraaja). Se ei hidastanut mutkissa ja vain Porin autoliikenne (tarkemmin sen puute kello kahdeksan jälkeen illalla) esti isommat onnettomuudet.
Pyöräilijä jarrutti ja jätti rivitalon etupihan nurmikkoon pitkän mutaisen uran. Pyörä jätettiin makaamaan lukitsematta sateeseen.
Märkä ja kiukkuinen hahmo avasi etuoven ja tömisteli sisään rivitaloasuntoon. Talo vaikutti tyhjältä, mutta hän ei vaivautunut tarkistamaan. Poika oli hiljaisuuteen tyytyväinen, mutta toisaalta kaipasi jonkun seuraa. Tarkemmin - hän halusi ehdottomasti ja juuri nyt huutaa kenelle tahansa.

Jari Heino marssi suoraan huoneeseensa ja napautti läppärinsä päälle (Sitä oli hankala tehdä kiukkuisesti, mutta jotenkin hän onnistui). Eräällä tietyllä internet-autistilla oli nyt hieman seliteltävää, hän puhisi mielessään kiukkuisena.
Figuurin läppärin tuuletin hurahti ja sen näyttö tarjosi käynnistyessään vihreän tekstin mustalla pohjalla:

HAHMO: Figuuri

LUOKKA: Varas

ALIGNMENT: Kaoottisen Neutraali

MAINE: PIKKUSANKARI

SINÄ OLET V.A.K.K.A.R.I.!

VOIMA: 3 (+2)

AISTIT: 5

KESTÄVYYS: 2 (+1)

KARISMA: 5 (+2)

AJATUSTOIMINTA:5

RIPEYS: 4

INTO: 3

SINULLA ON 

Yllättävän Väkivaltaisuuden Hansikkaat (+1 voima)

Mestarin Verinen Hammassuoja (+1 Voima, +1 Kestävyys, + 2 Karisma)

I'M A LINUX, BITCH, I THOUGHT YOU GNU

Figuuri käynnisti  mIRC-ohjelman ja sukelsi Nokkelanetin serverin touhukkaaseen maailmaan. Hän ei kirjautunut kanaville, vaan lähetti sapekkaat terveiset suoraan yksityisviestillä koko tään verkon keskellä lymyilevälle hämähäkille elegantein sanakääntein.

<Figuuri> MITÄ IHMETTÄ?
<Figuuri> Ihan. Helvetin. Oikeasti. Nyt.
<Figuuri> Mä en tiedä, että mikä sun käsityksesi on normaalista ihmisten kanssakäynnistä, mutta TATUOITU KALJU LÄSKI OSOITTELEMASSA ASEELLA ON VÄHÄN LIIKAA NYT KYLLÄ
<Johtaja> Taisit tavata Kaukon?
<Figuuri> Taisin joo. Mä haluan tässä ja nyt ilmoittaa, että mä en ole enää missään tekemisissä tämän sun lapsellisen paskaprojektin kanssa. Mene pois mun elämästä.
<Johtaja> Kauko on eksentrinen tapaus, mutta hän on ammattilainen. Uskallan jopa sanoa, että hän on yksi maamme parhaista konsulteista alallaan.
<Figuuri> Ei kiinnosta.
<Johtaja> Hän pyysi sinua kuuntelemaan muistitikulta tiedoston yksi.wav. Sen jälkeen voit tehdä päätöksesi [toki myös sitä ennen, koska uskon ihmisten vapaaseen tahtoon].
<Figuuri> Ei kiinnosta. Paska jumalviittaus. Ei huvita. Mene pois.
<Johtaja> Kuuntele se tiedosto.

Vihaista, kiskoiltaan suistunutta teiniraivohöyryveturia on vaikea ohjailla, mutta Jari Heino päätti silti totella Johtajan kehotusta. Hän toimi yksi askel kerrallaan, kuten aikuiset tekevät. Tuskin siitä haittaakaan olisi.
Ensimmäinen askel olisi äänitiedoston kuunteleminen. Sitten hän soittaisi poliisille. Sen jälkeen hän mätkisi läppärin näytön nyrkillä säpäleiksi. Järjestelmällisesti. Kuten aikuiset.

Figuuri huomasi myös, että viime aikojen juosksentelu virtuaalisena sankarina ympäri keksittyä maailmaa toteuttamassa merkityksettömiä tehtäviä oli tavallaan valmistanut häntä tämänpäiväiseen kohtaamiseen.
Juuri eilen hän oli väitellyt A'ishan kanssa parhaasta tavasta suolistaa humanoidi, joten siihen verrattuna aiempi digitointikohtaaminen ei tuntunut niin oudolta, vaan turvallisen normaalin epänormaalilta. Kaikki oli kiinni perspektiivistä.
Figuuri avasi muistikun yksi-wav-tiedoston. Hän hämmästyi, kun kuuli rauhallisen ja miellyttävän äänen esittelevän itsensä Freelance-yrittäjä Kaukoksi. Äänessä ei ollut aiemmasta murahtelusta tietoakaan.

- Tämä on etukäteen nauhoitettu jälkiviisastelu, jonka tulet kuulemaan tapaamisemme jälkeen. Ymmärrän, että olet varmasti tällä hetkellä kiihtynyt ja mahdollisesti jopa vihainen. Miksi mukava herrasmies uhkailisi sinua turvallisessa Porin kaupungissa?

Kauko kertoi olevansa suuri teatterin ystävä. Näytteleminen ja maskeeraaminen olivat aina olleet sydäntä lähellä. Hän rykäisi ja vaihtoi äänensä huomattavasti tummemmaksi murahteluksi.

- Lavastamistouhut on Porissa enemmän poliisin hommia mun mielestä. Mulla on ajatuksissa pelotella sulta paskat housuun heti kättelyssä, koska se on helvetin hauskaa, mutta on mulla siinä pointtikin. Mä meinaan veikkaan, että sä et osaisi antaa musta tasan mitään hyödyllisiä tuntomerkkejä ja se toivottavasti opettaa sulle jotain. Mä vedän päälle kaikkia hämyjä tekotatuoinneista väripiilareihin. Sitten mä myllytän sua niin, ettet sä, poika, tiedä kuka siellä oli ja miksi. Sitten mä laitan sun taskuusi jotain.

Kauko jatkoi omahyväistä monologiaan vielä hetken (vaihtaen äänensä ja puhetyylinsä taas miellyttäväksi radion iltaohjelmien juontajan rauhoittavaksi liplatukseksi). Pääpointtina digitointihuoneen ensitapaamisessa oli valmistaa poika kaikkeen yllättävään. Murtovarkaan hommissa kun sitä oli pelkästään muuttuvia ongelmia.
Tärkeintä oli pysyä aina rauhallisena ja huomioida ympäristöään (ja että Kauko todella nautti ihmisten hämmentämisestä ja pelottelusta). Keikalla piti olla ulkoisesti rauhallinen ja aivoissa raksuttaa kuin supertietokoneen sipsitehtaassa.

<Figuuri>  En silti ole tyytyväinen. Jätkä uhkasi mua aseella.
<Figuuri> Kirjastossa!
<Johtaja> Tutki taskusi. Käskin Kaukoa välittämään sinulle pienen lahjan.
<Johtaja> Annoin Kaukolle vapaat kädet ja hän on hitusen eksentrinen hahmo, mutta ehdottomasti paras tuntemani konsultti. Olen pahoillani tilanteen eskaloitumisesta. Pyydän sinulta anteeksi.

Figuuri ei vastannut mitään, vaan sammutti läppärinsä. Kärvistelkööt. Hän harkitsi vielä soittavansa poliisille, mutta teko tuntui ylireagoinnilta. Kauko oli äänitiedostossa maininnut ottavansa mukaan vain asejäljitelmän, joten oikeaa vaaraa ei tilanteessa ollut.
Poika tunsi silti olonsa järkkyneeksi. Äidin kuoleman jälkeen hänelle oltiin puhuttu rauhallisin äänenpainoin ja kohdeltu silkkihanskoin. Tässä kohtelussa ei ollut suojakäsineitä, hän mietti kaivellessaan hajamielisesti taskujaan

Jari Heino luuli tunteneensa omat taskunsa kuin, no, erittäin hyvin. Tällä kertaa niitä penkoessa käteen sattui kuitenkin erikoisen mallinen avain, joka ei aamulla taskussa ollut.
Avain oli ruosteisenruskeaksi maalattu ja, kuten mainittua, erikoisen mallinen kaikkine hammastuksineen. Se sopi Johtajan aiemmin lähettämään kassalippaaseen ja avasi Figuurin tiirikoille liian haastavan lukon naurettavan helposti.

Kassalippaan sisältä Jari Heino löysi kiiltävän (sterlinghopeisen, vaikkei hän sen nimitystä tiennyt) Zippo-sytyttimen, jonka kylkeen oli kaiverrettu: "+1". Sytyttimen vieressä oli paperille kirjoitettuna lyhyt viesti:

"Toivotan sinut tervetulleeksi seikkailuun."
- Johtaja -

14: Päiväkirja II - Päiväkirjan Paluu

Rakas päiväkirja.

En nukkunut yötäni hyvin. Oikeastaan en ole nukkunut hyvin muutamaan vuoteen.
Näen painajaisia ja herään aivan liian aikaisin Vihaisena ja Hämilläni.
Kun istun keittiön pöydän ääressä tarkkailemassa hiljaista kotikatuani aamuyöllä teekuppi kädessä, tunnen olevani todella Yksin. Perustavanlaatuisen Yksin ja Irrallaan koko tästä maailmasta. Yksi yhteensopimaton Atomi teekuppinsa kanssa keskellä muuten täydellistä harmoniaa.
Vaikka en minä muuta haluaisi edes olla. En halua olla Osa Toista Ihmistä. Ei. Ei enää koskaan suhteita, ei luottamusta.
Toiselle Ei saa aueta, koska silloin ei enää voi sulkeutua Täydellisesti. Ja sitten kastuu kun sataa. Ja kaikki homehtuu. Tulee henkinen pöhö.

Unenpuutteen kanssa oppii elämään, mutta ei siitä pitämään opi. Koskaan sen kanssa ei ole sinut. Sitä kuitenkin Oppii hyväksymään sen, että on ikään kuin vähän irrallaan kaikesta Oikeasti Tapahtuvasta tässä maailmassa.
Sitä Nauraa väärässä paikassa - jos ollenkaan - tai vastaa esitettyyn kysymykseen vasta kun Yleinen Keskustelu on jo siirtynyt eteenpäin. Oma puhe tuntuu tulevan viiveellä ulos suusta ja omat tuntemukset kulloistakin asiaa kohtaan aukeavat itselle vasta vähä kerrallaan.
Olo on kuin Astronautilla, jonka radiossa on neljän sekunnin viive. Kuuletteko minua nyt, Houston?

Jos Sinussa, Zeta, on yhtään palasta kierrätettyä puolalaista Aku Ankkaa itsessäsi, niin ymmärtänet yhtä hyvin kuin minäkin, että joskus sitä olo vain on kuin Karhennetulla Turtanalla. Metallipurkissa. Turtana on hyvä olla.

Mutta ne painajaiset. Ne ovat kaameita ja Ikäviä.

Olen kotona, mutten suinkaan yksin. Hän on taas täällä. Hän on tullut takaisin elämääni ja hiljaisella, mutta varmalla tavalla tekee kaikesta Ankeaa. Hän tuo mukanaan asuntoon näkymättömän pölynimurin, jolla imee hitaasti värit pois arjesta ja juhlasta. Muuttaa jokaisen kuluvan tunnin harmaaksi massaksi, joka valuu aistielimistä sisään ja ulos. Sisään ja ulos.

Puhun Hänelle, mutta Hän ei vastaa. Hymyilee vain. Jokainen sanomani sana vaikuttaa rikkovan jotain sisälläni. Puhe kuuluu yhä vaimeammin ja korviin hiipii oman sydämen epätoivoinen laukka. Veren pauhua korvissa ja tunkkaista hajua.

Hän ei koskaan sano Minulle pahasti. Hän pyyhkii katseellaan pölyt seiniltä ja unihiekat silmiltä. Nyökkää ja tuo esiripun alas päänsä liikkeellä. Hän on pimeys.
Se johtuu siitä, ettei Hän välitä. Hön katsoo minua huvittuneena, akvaarioeläintä.

Televisiossa pyörii uutisia uusintoina. Peter Nyman on alasti Helsingin yllä ja raportoi huumeiden haittavaikutuksista. Televisiossa uutistenlukijan penis kaataa Vuosaaren korkeimman kerrostalon, joka murskaa alleen lauman yksisarvisia, jotka ovat tuomassa toivoa koko maailmaan.

Sanon, etten pääse tästä  pois. Hän nyökkää. Yritän riuhtaista Itseni taas liikkeelle. Edelleen pois Hänen luotaan. Aina.

Herään, kun televisiosta ulospyrkivä Jari Tervo käskee. Hänen mielestään uni on Heikoille. Tapetit kellastuvat, putoavat seiniltä ja muodostavat Syöpäkasvaimia lattialistoihin.

Herään säpsähtäen, tyyny verisenä. Painajainen on saanut taas nenän vuotamaan Verta. 

Paniikkikohtaus.

Että ymmärrät varmaan miksi tässä nyt ei kauheasti uni tule. Itkettää ja tuntuu turhalta.
Yritin kirjoittaa tuntojani - hengitettyäni paperipussiin ensin aikani - iloisenvaaleanpunaiseen Hello Kittyyn, mutten löytänyt tapaa kuvata asioita ilman, että ripustaisin kaulaani kuvainnollista "Haluan Lataamoon Ja Heti!"-kylttiä.
Haluan olla yksin ja parantua. 
Päädyin repimään kirjoittamani sivut - jotka alkavat sanoilla: "Kun aloitin psykedeelien käytön en osannut edes uneksia, että jäisin matkalle ikuisesti" - ja pyörittelin paperisuikaleista Filttereitä.
Sitten kirjoitin: "Hän oli minulle niin paljon, muttei mitään". Revin senkin, itkin, vuosin verta ja tunsin tuottavani Häpeää kaikille Feministeille. Tein lisää filttereitä.

Kädet tärisivät vielä niin pahasti, etten saanut käärittyä, joten päätin etsiä Sinut kätköpaikastasi ja purkaa tuntoni.

Lyhyesti - Painajaiset ovat Perseestä. Ja paniikkikohtaukset myös. Eläköön päihteet. Peter Nymanin penis!

Sinun, - A

13. Ase

Jari Leonard Heino ei ollut ehtinyt astua kunniakkaasti Suomen puolustusvoimain kurkkusalaatteihin palvelustarkoituksessa. Hän ei osannut vetää kättä oikeaoppisesti lippaan, tehdä pinkkaa, tai ollut koskaan nähnyt asetta tosielämässä. Hän oli kyllä nähnyt tuliaseita Uzeista sinkoihin elokuvissa ja peleissä, kuten jokainen normaali sivistynyt ihminen, ja tunnisti populaarikulttuurin yleisimmät asemallit ja panssarivaunut (silti hyödyllisempi taito kuin pajupillin veistäminen näinä aikoina).
Oikeassa elämässä Jari Heino ei kuitenkaan ollut mikään Tom Clancy. Hän ei intuitiivisesti tunnistanut aseen merkkiä sen pojottaessa suoraan silmien väliin, tai lippaan sisällä (luultavasti uhkaavina) kiiltelevien ammusten ruutimäärää unsseina. Hän ei edes tiennyt, suosiko joku taktinen erikoisryhmä (SuPo, FBI, Kangasalan Marttakerho) juuri tätä kuolemantuottajaa, tai minkä äänen se päästi viedessään ihmisen hengen.
Jari Heino tiesi vain, että ase oli musta, metallinen ja osoitti suoraan kohti.

Sangen todellista asetta ja ilmiselvää kuolemanvaaraa enemmän poikaa hämmensi kuitenkin itse aseistettu mies. Lähes alaston, keskivartalotukeva keski-ikäinen ihmishenkilö, jolla oli pieni ankkuri tatuoituna vasempaan silmäkulmaan ja suttuinen piikkilankakuvio kiertämässä rintakehää. Tämä keskikalju mies oli kaikista maailman paikoista päättänyt istuskella puolialastomana Porin pääkirjaston (Satakunnan maakuntakirjaston) digitointihuoneessa pelkissä alushousuissaan. Aseistettuna.

- Istu, murahti nuorukaisen edessä seisova karvainen ihmispäärynä punaisissa boksereissaan.
Nuori katsoi tarpeelliseksi totella ja istui tuoliin, jota vieras herra oli aseella heilauttaen osoittanut. Vaikka pojan vanhemmat eivät olleet koskaan antaneet tätä nimenomaista elämänohjetta, "tee kuten lähes alaston ja aseistettu mies käskee" vaikutti järkevältä tavalta toimia.

Porin pääkirjaston (Satakunnan maakuntakirjaston) digitointihuone oli vaatimaton, siivouskomeromainen ikkunalla varustettu koppero. Siellä oli kaksi pöytää, tietokone, näyttöjä ja kaikki tarvittavat laitteet videokasettien ja vinyylien digitaalimuotoon muuttamiseksi. Ilmassa oli uhkaavan tunnelman lisäksi pinttynyt hikisen vanhan miehen haju - kirjasto oli sivistyksen kehto, eikä sieltä siksi ajettu ketään kevyin hygieniasyin pois. Valitettavasti.

Jari Heinon tavoitteena oli ollut vain selvitä lukosta ja päästä digitointihuoneeseen. Sitä pidemmälle hän ei ollut ehtinyt ajatella, joten hän vain tuijotti asetta kuin ajovalojen naulitsema pieneläin (Lepus europaeus). Hän yritti keksiä toimintasuunnitelmaa, jotain sanottavaa, tai mitä tahansa, mutta sai päähänsä vain, että tuntematon mies näytti aivan Tekken-pelisarjan Heihachi Mishimalta. Kalju päälaki, hikisenä törröttävät tummat sivuhiukset ja armoton ilme saivat Tekken 4-pelin tunnusmusiikin soimaan Jari Heinon päässä.
Jari Heino halusi kuvitella olevansa Figuuri, suhteellisen hyvin valmistautunut yllätyksiin ja elämän sattumiin, mutta aseistettu Heihachi Porin pääkirjaston (Satakunnan maakuntakirjaston) digitointihuoneessa oli hieman liikaa hänen hoksottimilleen.

- Sä avasit ton oven ihan jees, mutta sä et ollut tarpeeksi valmis, murahti mies painostavan hiljaisuuden jatkuttua yli minuutin.
Vaikka jatkuva murahtelemisesta jankkaaminen voidaankin nähdä tarpeettomaksi kerronnalliseksi toistoksi, niin tämä paidaton, piikkilangoitettu henkilö selvästi kommunikoi vain murahtelemalla. Hänen jokainen sanansa vaikutti tulevan puoliksi yhteenpurtujen hampaitten takaa, väkisin ja haluttomasti. Painavana, vihaisena ja porilaisena.

Edelleen hiljaisuutta. Figuurin mielessä oli monta kysymystä, mutta vastaan tuijottava musta ja ehdoton pistoolin silmä ei rohkaissut uteluun. Heihachi poisti aseestaan lippaan ja laski sekä aseen että lippaan pöydälle. Paidaton ilmestys hymyili (irvisti) ja taputti poikaa olalle lohduttavasti.

- Sun ongelma oli siinä, että sä pohdit vain sisäänpääsyä. Sä et lainkaan kelannut, että mitä helvettiä sä täältä löydät ja miten sä siitä etenet. Ja siinä vaiheessa sun on enää turha rypistää, kun sulla on jo paskat housussa. Sulla pitää aina olla joku syy siihen, miksi sä olet siellä missä sä oot. Ja sun pitää näyttää siltä, että sä kuulut sinne mihin sä oot menossa. Okei?

Murahteleva mies puki puhuessaan paidan päälle ja esittäytyi käsipäiväällä (Huomatkaa tatuoidut rystyset, joissa luki PORI ja ÄSÄT) Kaukoksi - freelance-murtomieheksi, joka yleensä palkattiin isojen keikkojen spesialistiksi - sikäli kun nyt Suomessa saattoi olla isoja murtokeikkoja. Kirjaston digitointihuoneessa hän oli palkatun konsultin ominaisuudessa, kouluttamassa eräästä J. Heinosta vähän ammattimaisempaa toimijaa murtautumisen maailmassa.

- Mulle maksettiin etukäteen. Mä koulutan sua seuraavat puoli vuotta, murahti Heihachi-Kauko ja otti vapaaseen käteensä kaukosäätimen.

Jari Heino yritti koota itseään. Hänen hengityksensä oli tiheää, silmät poukkoilivat villisti pöydällä lojuvan aseen, keski-ikäisen miehen kaljun ja kirkkaanpunaisten Black Horse -bokserien välillä. Päässä raikasi Tekken 4:n alkuvalikon kitaramusiikki ja kaikki digitointihuoneessa tuntui hitaasti pyörivän myötäpäivää. Hän huomioi digitointihuoneen lattialla olevan puolinuutuneen viherkasvin (palmuvehka) ja musta-valkoisen, Porin Ässien logolla varustetun treenikassin, mutta huoneen huomattavin maamerkki oli kuitenkin edelleen keski-ikäinen murahteleva mies.
Jari Heino huomasi, ettei hän ollut tosielämässä kylmä ja analyyttinen Figuuri. Hänen jalkansa tärisivät ja kaikki tuntui kutistuvan putkeksi. Häntä pelotti.

Kauko painoi muutamaa -säätimensä nappia ja huoneen täytti television sinertävä kirkkaus ja DVD:n hurina. Jari Heino tuijotti avuttomana näyttöä, jossa näkyi ilmeisesti otsalla pidetyn GoPro-kameran kuvaa käsiparista, joka piteli edellisen päivän Satakunnan Kansan etusivua ("Soiva harjanvarsi herättää ihastusta Pomarkussa").

- Mä olisin voinut mennä sisään sun tyyliin tiirikalla sisään, tai ihan napata sulta avaimet kun sä olit eilen täällä dataamassa, mutta koska mä oon niinku konsultti, niin ajattelin sitten vetää vähän tyylillä. Normaalisti kantsii välttää kikkailua ja brassailua.

Jos Jari Heino oli aikaisemmin ollut hämmentynyt kaikesta omituisuudesta, niin ruudulla näkyvä video ei ainakaan parantanut tilannetta. Satakunnan Kansan poistuessa kuvasta, ilmestyi näkyviin sangen tutunoloinen etuovi, jonka nimilaatassa luki: "HEINO".

- Mä olisin voinut pölliä avaimen teidän wannabe-talkkarilta, kun sillä sellainen on. Tai sitten olisin voinut vaan tilata jonkun plussakortin sun nimelläs ja päästä sen kanssa sisään avausmaksulla. Mä oon, kato, aika hyvä puhumaan ja tuun toimeen ihmisten kanssa, sanoi äsken ase kädessä heilunut mies ja kertoi saaneensa yleisavaimen lainaksi tutulta kiinteistönhoitajalta pientä lahjusta vastaan.

- Kato kun tää koko touhu on oikeestaan pelkkiä rooleja ja kontakteja. Sun pitää osata puhua, olla luonteva ja kuulua siihen tilanteeseen. Silti samalla sä et saa, niinku, ylinäytellä. Jos sä jäät omana itsenäs edes vähän mieleen, niin sä oot kussut koko touhun ja sitten on vaikeeta. Tietty sun pitää myös tuntea väkeä, koska ei kukaan pärjää keskenään. Eniten sun kuitenkin pitää näyttää siltä, että sä oot just siellä missä pitääkin ja vittuukse muille kuuluu, eiks hä?

Videokuva siirtyi Heinojen etupihalta rivitaloasunnon sisätiloihin. Kauko pysäytti kuvan aina välillä (-säätimellä) ja kertoi tavallisimmista virheistä murtokeikoilla. Läpi käytiin myös yleisimpiä  rahakätköjen sijainteja asunnossa - Figuurin huoneen yöpöydän laatikosta löytyi alle viidessä minuutissa Mynthon-askiin pahan päivän varalle sullottu satanen - ja mihin talossa ei kannata koskea.
Kymmenessä minuutissa GoPro-asuntomurtautuja oli kasannut eteisen pöydälle Jari Heinon passin, pankkitunnukset, vara-avaimen ja pinon laskuja, joista selvisi henkilötunnuksesta lähtien kaikki tarvittavat tiedot henkilöllisyysvarkauteen tarpeen vaatiessa.

- Mä kasasin tähän vaan sun kamoja, kun sun faijasi vaikuttaa keräävän tyhjiä pulloja ammatikseen. Mä ajattelin, että voitaisiin jättää puhumatta siitä tai sen harrastuksista, mies murahti ja yritti näyttää sympaattiselta.

Kaukon play sai videon taas pyörimään. Vielä viisi minuuttia havainnekuvaa digitointihuoneen näytöllä. Nyt Jari Heinon pöytäkoneesta oli kaivettu selaimen välimuistista salasanat (tärkeimpinä PayPal, sähköposti ja verkkopankki) ja Jari Heinoa alkoi ihan kansankielellä hitusen vituttaa. Oli vanha porilainen totuus, ettei kasvoistaan tatuoitua ihmistä saanut ärsyttää (vaikka ankkuri silmäkulmassa lähinnä viittasi siihen, että mies oli kenties joskus upottanut veneen), mutta selainhistorian penkomisessa meni raja. Tonkisi vaikka pyykkikorin läpi, tai sontisi sänkyyn mutta ihmisen nettihistoria ei ole julkista tietoa.

Katsomatta oppilaaseen päinkään, murto-Kauko kaivoi lattialla lötköttäneestä Ässät-treenikassista (kantohihna oli katkennut ja osa kirjaimista oli kulunut pois, koska Ässien viralliset tuotteet Porissa valmisti ja myi Halpa-Halli) ison, terävän ja ilkeännäköisen metsästysveitsen käteensä.
Puoliksi seisomaan ehtinyt nuori huomasi olevansa silmäkkäin uuden aseen kanssa. Tämä oli huonon päivän määritelmä.

- Mä ymmärrän, että nyt sua vituttaa kuin pientä oravaa talvipakkasella. Mä en normisti tykkää murtautua koteihin, vaan oon enemmän firmajäbä. Silti oon aika sata, että sä et edes huomannut mun visiittiä ennen tätä, joten rauha nyt. Mitään ei pöllitty ja kaikki löysi kivasti oikean paikkansa ennen mun lähtöä. Mua pyydettiin kouluttamaan ja tää on nyt sitä. Että poika on hyvä ja istuu vaan

Mies laski istuutuneen ja hieman tärisevän nuorukaisen eteen muistitikun, jonka oli saalistanut kassista yhdessä veitsen kanssa ja nyökkäsi kohti näyttöä, jossa GoPro-näkymä kuvasi juuri Kaukoa wc-pöntön ääressä virtsalla.

- Mä en edes kussut sun sänkyyn, joten loppupeleissä sulla ei ole mitään syytä olla vihainen mulle. Tossa tikulla on tää video ja muutama äänitiedosto, johon mä laitoin yleisiä vinkkejä tästä duunista. Paikan skauttaaminen ja omat valmistelut. Mihin mitäkin kannattaa tarjota ja miten asioida poliisin kanssa. Ihan peruskauraa. Opiskele noi jutut kunnolla - siinä on kahden linnareissun edestä kokemusta opettamassa sua.

Kauko vaikeni ja digitointihuone palasi hiljaisen tuulettimen huminan äänimaisemaan. Näytöllä GoPro tallensi Figuurin asuntoa (tavarat olivat löytämässä takaisin omille paikoilleen). Videon ohjaaja, käsikirjoittaja ja editoija kokosi tavaransa treenikassiin, sujautti takin päälleen (selässä rispaantuvalla brodeerauksella HC ÄSSÄT HOCKEY FINLAND STARS - 89,90€, Halpa-Halli) ja puki housut jalkaansa.

- Nyt on tiistai, joten mä mietin, että me voitaisiin tavata lastenosastolla perjantaina illalla puoli yksitoista. Että siihen asti sitten, hän murahti ja taputti Jari Heinoa (sävähdys) poistuessaan olalle,

Suomen kieli on kaunis ja eläväinen. Se kestää vääntelyä ja kääntelyä muita kieliä enemmän ja on miellyttävän sukupuolineutraali kaiken (varsinkin esineiden) suhteen.
Vaikka suomi ei ole yhtä sanarikas kieli kuin englanti, tai sointuva kuin venäjä, antoi se käyttäjilleen uskomattoman eloisan kirosanamateriaalin. Jos joissakin kielissä oli muutama sata ilmaisua eri lumityypeille, oli kotoisessa kielessämme lähes loppumaton varasto kirosanoja ja niitten muunnelmia tilanteesta toiseen.

Esimerkiksi klassinen lausahdus, jossa "puhuja on juuri selvinnyt hengenvaarallisesta tilanteesta, ei ole jännitykseltään puhunut koko tapahtuman aikana ja on nyt jäänyt yksin Porin kirjaston (Satakunnan maakuntakirjaston!) digitointihuoneeseen tärisemään jälkijärkytyksestä", on yksinkertaisuudessaan taidetta.

- Ei vitun saatanan helvetti nyt, hei. Saatana.

Ei sitä voi verrata ameriikkalaiseen protagonistiin, joka vain toteaisi notta 'Fuck'.
Siksi kansallistunne ja -ylpeys.

12. Voitto - vieras

Esko Mäkisen kodiksi kutsuma asuinrakennus oli rakennettu vuonna 1978 ja saanut nimen Voitto Ylen selostajalegendan mukaan. Sitä oltiin peruskorjailtu, paranneltu ja suoristettu moneen otteeseen (rakennusta, ei selostajaa), mutta se oli silti säilyttänyt alkuperäisen karun viehättävyytensä.
Isohko, tupamainen huone, joka oli kalustettu sängyllä (parisängyllä, koska Mäkinen oli tuhansien muiden yksinäisten suomalaismiesten tapaan parantumaton optimisti), ruskealla pirttipöydällä ja penkeillä, kulahtaneenmukavalla nojatuolilla ja Philipsin soitintornilla (radio pysyvästi Yle Puheen taajuudella ja levysoittimessa lähes poikkeuksetta Leevi and the Leavingsin Häntä Koipien Välissä-lp).

Vaikka tontilla oli hyvä ja toimiva rantakeittiö, oli Voitossa myös oma pieni keittiönurkkauksensa arkkupakastimella, uunilla ja mikrolla varustettuna.
Vaikka Esko Mäkisen mielestä ulkomailta ei tullut juuri koskaan mitään hyvää (virolaisia oluita ja saksalaista aikuisviihdettä lukuunottamatta), ei hänkään löytänyt pahaa sanottava pakastepitsan rantautumisesta Suomeen. Hän oli oppinut rakastamaan vanhemmalla iällä rutiinien tuomaa rauhaa ja turvallisuuden tuntua. Samat radio-ohjelmat (varsinkin Luontoilta), sama tupakkamerkki (North State) ja sama olutmerkki (Alekokki). Kylminä iltoina ihminen tarvitsi kuitenkin oluen lisäksi myös ruokaa. Pakastepitsa täytti ruoan perusmääritelmät - se täytti vatsan, sisälsi lihaa ja oli kohtuullisen halpaa.
Eniten Esko Mäkistä kuitenkin miellytti pakastepitsan kyky selviytyä voittajana missä tahansa ruokaympäristössä, sillä siihen oli mahdollista lisätä mitä tahansa ja se oli silti pitsa. Kananmuna-pekoni-aurajuusto-makkarapitsa? Persikka-nötkötti-mustapippuripitsa? Mikään ainesosa ei muuttanut sitä, että ruoka oli edelleen silti pohjimmiltaan pakastepitsa - muuttumaton hyve ja täydellinen ympyrä.

Esko Mäkisen asuinmökin karuja hirsiseiniä eivät taulut koristaneet. Sinkulassa ainut oikea paikka taiteelle oli ulkohuussin seinällä - yleensä lehdestä leikatun pilakuvan muodossa (Mäkisen huussipilakuvassa Paavo Väyrynen ei seissyt, eikä maannut - pikemminkin päinvastoin). Nupopääksi joutunut hirvi oli sentään lahjoittanut Mäkisen seinälle sarvensa ja Tukholmassa kahdeksankymmentäluvulla käväissyt entinen naapuri oli tuonut tuliaisiksi käkikellon, jonka kukunta kuulosti erehdyttävästi kimeä-ääniseltä Seppo Rädyltä, joka kannustaa keihästään huikeisiin suorituksiin niin että eri paikat repeävät.

Tähän vaatimattomaan tupaan Esko Mäkinen johdatti yhä vaimeasti itkua tyrskivän kutsumattoman vieraansa. Hän istutti miehen penkille, avasi tälle mitään sanomatta oluen ja sytytti itselleen savukkeen. Oman asunnon ja yksinelämisen hyviä puolia oli mahdollisuus tupakoida missä ja milloin tahansa.
Hän poltti norttinsa lähes filtteriin asti, mutta vieras ei avannut suutaan. Oli sentään saanut koottua itseään niin paljon, ettei enää nyyhkinyt kuin akka. Näillä seuduin hiljaisuus oli toki vieraalla hyve, mutta jotain rajaa nyt sentään siinäkin, Mäkinen tuumi.

- Asiahan ei minulle niinkään kuulu, vaikka sinä minun tontilleni kieltämättä putkahditkin, mutta mikä miehen noin maahan on saanut? Sitä yleensä puhuessa pakkaa tulemaan parempi olo, Mäkinen avasi keskustelun huomattuaan, ettei toisesta siihen olisi.

Ennen kuin itsensä koonnut vieras ehti vastata, rämähti Voiton toinen vakituinen asukki, Seppo Rädyltä kuulostava käkikello, tasatunnin merkiksi.

- It-tuu. It-tuu. It-tuu. It-tuu. It-tuu. It-tuu. It-tuu. It-tuu.

Esko Mäkisen vieraaksi tullut mies mietti hetken pää kallellaan juuri kuulemaansa kukuntaa, mutta päätti päänpudistuksella olla puuttumatta asiaan. Hän aloitti tarinansa hiljaa, hitaasti ja lyhyin lausein, mutta ei sentään murtunut enää uudestaan kyyneliin.
Mies kertoi olevansa Lahden Vesiputken asennusjärjestelijä Rauli Heinänen - tällä hetkellä noin kuukauden mittaisella lomalla ja syvästi onneton. Hän oli onneton, koska hänen sydämensä soi mollissa. Hän oli kokenut rakkauden, joka nyt oltiin häneltä riistetty.

Rauli Heinänen oli nähkääs puolta vuotta aiemmin tavannut Öljylanne-Kaukon Perjantaitansseissa Seijan - naisen, jonka nauru oli kuin parantavaa voidetta ja joka hymyili kuin nouseva aurinko. Olihan Raulilla naisia ollut elämässä aikaisemminkin, mutta yksikään hamehenkilö ei ollut tuonut mukanaan niin kokonaisvaltaista hyväolontunnetta kuin yökerho Armaassa ÖLK:n naisten haussa Rauliin silmänsä iskenyt Seija.
Niin kovin äityi tämä Voitto-mökissä istuva insinööriltä näyttävä harmiton itkupilli ylistämään naisen jokaista neliösenttiä ja säkenöivää älyä ja upeaa persoonaa (joka jäi toiseksi vain Seijan upealle per...hekeskeisyydelle, mies selitti intoa hehkuen Mäkiselle), ettei hetkeen edes muistanut olevansa allapäin. Kielenkostuttajaksi tuotu ensimmäinen oluttölkki katosi kuin tyhjää vaan asennusjärjestelijän kertoessa rakkaudestaan ja kohta miehen edessä oli toinen kylmä tölkki. Ja sitten kolmas.
Seija oli tuonut työnteosta ja jääkiekosta nauttivan asennusjärjestelijän elämään taidegallerioita, punaviiniä ja hyvää sek.. pitkiä keskusteluja. Seija oli syy kiirehtiä kotiin työpäivän jälkeen ja jäädä sänkyyn viikonloppuna. Seija oli kaikki.

Neljäs tökki tyhjeni, Voiton virallisena valvojana toimiva käkikello sylkäisi puolen tunnin 'ttunsa ja Rauli Heinäsen sanallinen pato murtui kohisten.
Asennusjärjestelijä Heinänen kertoi Seijan äkkipikaisesta luonteesta ja häijystä kielestä. Piti olla Suuria Tunteita, tai Seija uhkasi lähteä kävelemään. Ja Seijahan uhkasi lähes viikottain. Oli kuulemma vieraissakin käynyt, kun asennusjärjestelijä Heinänen ei ollut muistanut neljän kuukauden vuosipäivää juhlistaa ravintolaillallisella.

- Sanoi, että minulla on pieni mulkku. Ei ole niin komea ja suonilla siunattu kuin Jokisen lerssi, vaan ihan pieni suomalainen mulkku tämä minulla vain, sammalsi asennusjärjestelijä Mäkiselle.

Esko Mäkinen osasi vain hymistä vieressä osaaottaen, vaikka aihe olikin hieman kummallinen. Miehen oma mulkku oli pyhä asia. Vaikka se olisi vähän pieni, vino, tai muuten hassunmallinen, niin se oli kaikki mitä miehellä oli. Tietyt asiat pitäisi naisten osata jättää rauhaan - ainakin tietyllä tavalla. Tämän Mäkinenkin tiesi. Rajustakin pahoinpitelystä toipuu, jos vauriot eivät ole henkisiä.
Viides kylmäkellarista haettu export-tölkki ja Rauli Heinänen pääsi kertaamaan tapahtumia, jotka johtivat lopulta hänen dramaattiseen rantautumiseen kutsumattomana vieraana Esko Mäkisen tontille.

 Voitto-mökki täyttyi hitaasti sinertävästä tupakansavusta Esko Mäkisen polttaessa ketjussa Nortteja. Paha tuohon oli mitään väliinkään sanoa, kun toisella oli vauhti päällä. Kunhan kerran viidessätoista minuutissa toi uuden tölkin vieraan eteen ja muisti murahtaa aina välillä sopivissa kohdissa. Ei tämä kauheasti eronnut Luontoillan lähetyksestä - mitä nyt oluen kulutus oli tuplaantunut.

- Seija soitti minulle toissapäivänä, katsokaahan. Hän oli saanut käsiinsä esitteen lomaosakkeista Lapissa ja paloi halusta lähteä lomalle. Hän halusi, että käytän pitämättömät lomapäiväni ja lähden hänen kanssaan viikoksi ihan kahdestaan keskelle ei-mitään. Hän lupasi jopa tehdä sen jutun makuuhuoneessa, josta niin kovasti pidän. Kujerteli. Tein eilen neljätoistatuntisen päivän, jotta saisin kaiken ajan tasalle ja pakkasin auton huolella. Otin mukaan niitä Karita Mattilan levyjäkin. Sitten se auto meni ja tussautti tuollaiseen johonkin ja nyt on rengas tyhjä ja miehen takki tyhjä ja lopussa on kaikki!

Esko Mäkisen vieraan puheääni oli kasvanut vähä vähältä, kunnes hän lopulta suorastaan huusi. Vieras nousi pirttipenkiltään seisomaan, pyörähti ympäri ja katsoi ulos ikkunasta loputonta metsämaisemaa silmät harittaen.

- Ja minä kun en ole tuota alkoholia niinkään viime vuosina enää... Varsinkaan kun Seija ei oikein pidä sen vaikutuksesta tuohon...

Yllätyksenä Esko Mäkisen elämään tullut mies osoitti omaavansa vielä muutaman odottamattoman piirteen. Vieras otti penkillä seisten yhden määrätietoisen askeleen eteenpäin kohti ulko-ovea ja kaatui mahtavasti tömähtäen tuvan lattialle. Miehen pään osuessa lattiaan kuului kuiva ja mossahtava ääni, kuin kangaskassin suojissa oleileva vesimeloni olisi osunut katukivetykseen.

Voitto-mökissä oli hetken hiljaista. Sitten lattiatasosta kuului syvää kuorsausta. Verta ei sentään näkynyt missään.

Tupaan hiipineen yllättävän hiljaisuuden päättivät rikkoa samaan aikaan niin mökin omistava Esko Mäkinen, kuin hänen alivuokralaisensa, Seppo Räty -käkikello. Kummankin perusviesti maailmalle oli lähestulkoon sama.

It-tuu.

11. Rakas Päiväkirja

Rakas Päiväkirja.

Tervetuloa kotiin. Sinä asut nyt Minun kanssani. Vanha asuipaikkasi Prisman kirjaosaston nurkassa kalenterien asuttaman naapuruston asukkina -  yhtenä monista tyhjistä mustakantisista kirjoista - on nyt tullut tiensä päähän. Toivottavasti Terry Pratchett ja Robert Jordan ovat mieluisia naapureita Sinulle. Ainakaan He eivät ole turhan väkivaltaisia.
Toivon myös, että tunnet Itsesi tärkeäksi. Sinulla näet on väliä. Sinä Olet Tärkeä. Minulle.

Tiedän Sinusta paljon, kuten soveliasta onkin. Olen päättänyt valita sinut Uskotuksi Ystäväkseni, joten on vain oikein ottaa Sinusta selvää. Niin ystävät tekevät.
Eli siis - Sinun

• Syntymäpaikkasi on Puolassa ja maahantuojasi on Espoosta kotoisin oleva yritys.
• Sivumääräsi on 365 ohutta, läpikuultavaa ruutupaperia ja väriltäsi olet musta. 
• Hinta oli 10,95€ - sisältäen verot.
• Kanteesi on painettu kohokirjaimin ZESZYT, joten olen päättänyt kutsua sinua Zetaksi.
• Valmistusmateriaalisi on kierrätyspaperi. Tämä sai minut ajattelemaan Sinua tarkemmin ja - myönnettäkööt - vaikutti vahvasti ostopäätökseeni.

Meissä on nimittäin paljon yhteistä -  nyt en tarkoita sitä, että olisimme molemmat lumppumateriaalia - hah!

Tarkoitan sitä, että Sinut, Zeta, on tehty omaksi itseksesi pienistä palasista. Asioista, jotka ovat alun alkaen olleet osa toista kokonaisuutta, mutta lopulta niistä on kasvanut Sinä. Julisteista, sanomalehtipaperista ja puolalaisista Lidl-mainoksista uudestaan henkiin herätetty oma kokonaisuus. Sinä.
On mielenkiintoista ajatella, että osa Sinua on joskus saattanut olla jonkun toisen ihmisen päiväkirja. Syvä Tunnehautausmaa, johon joku on pudotellut paloja itsestään, kunnes lopulta on päätynyt heittämään Sinut paperijätteisiin (onko Puolassa paperikierrätystä?) Nyt näes sinun Uusi Tehtäväsi on täyttyä minun salaisimmista ajatuksista. Eli - Rakas Päiväkirja...

Toinen meitä yhdistävä tekijä on, että olemme molemmat huonoja ihmisiä.
Sinä tietysti siksi, ettet ole ihminen ensinkään, vihkoseni. Zeta-pikku-paperiseni. Minä taas olen huono ihminen siksi, etten koe suoriutuvani tästä kaikesta ihmisyydestä ja ihmistämisestä kovinkaan hyvin. Katsos kun...

Olen kolmekymmentäviisivuotias naimaton - muttei naimaton - nainen. Olen riippuvainen monesta asiasta - kofeiinista, nikotiinista, kannabiksesta, "Tuulen Viemää"-sarjasta, suklaasta, brittiläisistä TV-sarjoista, posliinihahmojen keräilystä - ironisesti, tottakai -  ja Muiden Ihmisten suomasta hyväksynnästä. Kärsin ulkonäköpaineista, paniikkihäiriöstä, vitutuksesta, sosiaalisista kanssakäymisongelmista noin laajemmaltikin, sekä maailman yleisestä tilasta. Kaikki ahistaa. Lujaa.
Olen siis Tavallinen Taiteilija - nopeasti raunioituva hermokimppu ja valmis eläkkeelle jo alle kolmikymppisenä. Sinä olet elämässäni pakollisena Ystävänä, koska Ammattimainen Kallonkutistajani vaati minua kirjoittamaan tunteeni paperille. Että tässä on lehmälle lippulappunen paperia. Märehdi.

En tietysti oikeasti voi olla avoimin tuntein liikkeellä kirjoituksieni kanssa, sillä se johtaisi vähintään laitoskierteeseen, poliisitutkintaan, lääkerumbaan ja holhoussalsaan - olen huono tanssija, kiitos vain. Siksi virkaatekevä terapiatunnevihkoni on tyttömäisen vaaleanpunainen Hello Kitty, joka on löytänyt asunossani sijan parvekkeen läheltä.
Uudenkarhea, turhanaikaisilla ongelmilla täytetty prinsessa-ajan symboli Kitty. Kitty kaukana Zetasta ja kaukana niistä Syvimmistä Peloista, joissa koko maailma muuttuu mustaksi tyhyydeksi ja ihmisistä on jäljellä vain hymyilevä kotelo.
Kitty saa ottaa vastaan päivittäiset ongelmat kuten kaupassakäynnin kokonaisvaltaisen ahdistavuuden ja pelkotilat, joissa jalkakäytävän jäätyneen lätäkön pinta kätkeekin alleen satojen metrien mustan syvyyden. Asfaltin halkeamat, joille astuminen tietää Huonoa Onnea.
Ne hetket, jolloin oikeasti tietää mitä tapahtuu, mutta mitä jos? Tämän vuoksi Kittyn ja Zetan ei tule koskaan tavata toisiaan.

Tyttöjen juttuja, Zeta. Toivottavasti kässäät joskus, jou. Vaikkei sinusta kässäriä ikinä tule.

Minusta tuntuu, että minulla on vielä joskus Sanottavaa. Haluaisin Sanoa monestakin asiasta mielipiteeni, mutta koen ajan, paikan, tekniikan ja kieliopin olevan Perimmäisen Tarkoituksen tiellä.

Ehkä vielä joskus.

Rakkaudella, Sinun uusi Emäntäsi - A

10: Volvo - tiellä

Sinkulan kunta oli viriili ja aktiivinen pikkukunta, joka oli 90-luvulla markkinoinut itseään sloganilla: "Persoonia ja nähtävyyksiä". Kunnan harmiksi persoonat olivat poikkeuksetta osoittautuneet sangen sisäänpäinlämpiäviksi (lue: vittumaisiksi riidanhaastajiksi) ja nähtävyydetkin tavallisiksi lato-tuulimylly-vilja-aitta -akselin edustajiksi. Mainoslause heitettiin vaivihkaa samaan romukoppaan "Hyvä paikka asua ja elää"-, sekä "Täällä olet onnelinen"-lausahdusten seuraksi.
Kesällä Sinkulassa virikkeitä tarjosivat kirpputorit, loputtomat traktorien kokoontumisajot, sekä tietysti luonto. Matkailijat saivat ihastella henkeäsalpaavia näkymiä - olettaen, että nämä matkailijat arvostivat nimenomaisesti metsiä, järvimaisemia ja metsäisiä järvimaisemia, eikä mitään muuta (paitsi ehkä latoja, tuulimyllyjä ja vilja-aittoja).
Talvella vaihtoehdot karsiutuivat traktorin korjaamisen ja alkoholismin välillä tasapainotteluksi. Viimeisin kunnallinen talvirieha pilkkikilpailuineen oli pidetty -97 ja se oli johtanut ennätysmäärään pahoinpitelyjä ja alkoholimyrkytystapauksia. Pilkkikilpailun ohessa lähteä sai myös kunnan senaikainen nokkela tienvarsimainos ("Autoilija - pilkitkö?").
 Nykyisellään Sinkulan postikorteissa lukee enää "Aurinkoinen kesäkunta" - niin oli mahdollista sanoa jokaisesta yli kahdentoista ihmisen kyläkommuunista Suomessa. Hyvä ja kesäinen keli tekee jopa Riihimäestä miellyttävän kaupungin viettää aikaa.

 Sinkulan Metropolin (asukasluku 578 ja kaksikymmentä seitsemän suomepystykorvaa) laitamilla oli hiljaista, kuten tavallista, kun navigaattori ilmoitti miehen auton olevan noin kilometrin päässä Esko Mäkisen talosta. Seuraavaksi siirryttäisiin pikkuteille ja kohti järvenrantaa, jossa Mäkisen tontti sijaitsi.
Miehen suorittamat tiedustelut kertoivat Mäkisen tontilla olevan kaksi asumiskäyttöön tarkoitettua rakennusta. Lisäksi tontille oli pykätty sauna, laituri ja rantakeittiö. Järvenrantatontin yhteydessä Mäkiselle merkittiin kuuluvaksi myös läheinen pieni saari (Lällynen), kunnan paperit huomauttivat, mikä viimeistään herätti matkalla olevan miehen mielenkiinnon. Hän pysäytti autonsa hetkeksi tien sivuun (yllättäen puiden siimekseen) ja pohti parasta lähestymistapaa.

Lyhyen, mutta inspiroivan baaripuheensa perusteella Mäkisen tiluksille ei kannattaisi kävellä "tulin-vain-tervehtämään-isäntää"-asenteella, mies pohti astuessaan ulos vanhahkosta Volvostaan. Mäkinen vaikutti klassiselta suomalaiselta Ukolta, joka tervehti kutsumattomia vieraita epäluuloisuuden ja (klassisimmassa tapauksessa) haulikon yhdistelmällä. Kaupparatsua ei myöskään kannattanut esittää - saati sitten lupakierroksella olevaa virkamiestä, hän punnitsi mielessään ja avasi Volvon takakontin. Hädässä Oleva Rehti Suomalainen Mies voisi olla avain ratkaisuun, mies tuumi ja heitti takakontissa lymyilleen vararenkaan kauas metsään, ponnistuksesta murahtaen. 

Hän penkoi hetken takakonttia ja valmisti itseään tulevaan tapaamiseen. Ulkonäköä muutettiin entistä harmittomampaan suuntaan pienillä korjauksilla ja takakontin työkalupakista kaivettiin kolmen tuuman rautanaula ja linjapihdit. Hetki reipashenkistä askartelu-paskartelua ja tyytyväinen hymy. Mies palasi Volvoonsa. Auto teki malikkaan kolmen pisteen käännöksen, ajoi takaisin tulosuuntaansa hetken ja kääntyi noin sadan metrin päässä uudestaan (Sinkulassa yli kolme autoa tunnissa samalla tiellä käsitetään ruuhkaksi, joten hän sai sahata autollaan rauhassa vailla todistajia).
Lyhyt kiihdytys ja tarkka tähtäys. Noin tuhat kuusisataa kiloa ruotsalaista laatuautoa jyräsi vasemman eturenkaan muodossa asfaltille heitetyn improvisoidun kavioansan päältä. 

Puolta tuntia myöhemmin, noin kello kahdeksan illalla, Esko Mäkinen istui lempituolissaan takkatulen loimottaessa kodikkaasti. Eilen kylillä hankittu kohmelo oli jo paranemaan päin ja kylmäkellarin A. Le Coq -lavat helpottivat oloa entisestään. Hän silmäili hajamielisesti vanhoja Tieteen Kuvalehtiä ja kuunteli radion Luontoillan uusintalähetystä, jossa arvuuteltiin päällekkäin olevien muurahaisten kohtaloa.
Oma tontti, ei lähinaapureita, kylmää tuontiolutta ja Yle Puhe - suomalainen mies oli vähästä ikionnellinen, Esko Mäkinen ajatteli. Vaikka krapulat tuntuivat pahenevan vuosi vuodelta, auttoivat ikä ja kokemus sen hallintaa. Kun osasi kuunnella kehoaan (eikä katsonut liian kirkkaita värejä heti aamutuimaan), oli pahinkin krapula kuin vanha ystävä. Ei välttämättä hyvä ystävä, mutta sellainen, jonka kommervenkit tunsi jo entuudestaan.

- Elikkä siinä on semmonen, niinku, vanha rakennus oli. Rakennettiin uus, mutta sitten tuli ne muurahaiset sinne päällekkäin kaikki. Kaikki, niinku, muurahaiset päällekkäin, selitti sekavankuuloinen rouvashenkilö radiossa asiantuntijaraadille, jotka yrittivät ratkoa päällekkäismuurahaisten arvoitusta.

Myös muille naureskelu oli perisuomalaista kansanhuvia, Mäkinen mietti radioon soittanutta naista kuunnellessaan, mutta havahtui omista ajatuksistaan kuullessaan auton rullaavan asumuksensa pihalle. Kuka ihme täällä hiipparoi? Eikö sitä ihminen saa edes omalla tontillaan olla ja asustaa rauhassa? Suivaantuneena mies nousi ylös lempituolistaan ja asteli kuistille mulkoilemaan Volvon muodossa ilmestynyttä rauhanhäiritsijää. Päätä vihloi lievästi.

Pihaan rullannut tummansininen kaksituhattaluvun alun VolvoV70 oli nähnyt elämää ja kilometrejä. Sen etusäleikön antimilla olisi voinut elättää lähes vuoden päivät hyvällä ruokahalullakin siunattua hyönteissyöjäyhdyskuntaa, ja sen helmoihin keräämällä tiesuolan määrällä olisi täytetty venäläisen rangaistuskaivoksen kahden kuukauden kiintiö. Silti, pientä tyhjäkäynnillä kuuluvaa nakutusta lukuunottamatta, auto vaikutti hyvin pidetyltä.

- Voi tuhannen tulimmaista ja lempo! Voi että etällä ja kurjuuksien kurjuus, huudahti autosta uloskömpivä mies Esko Mäkisen pihalla.
Miehen tummat hiukset olivat tarkalla vesijakauksella keskellä päätä ja hänen kultasankaiset silmälasinsa olivat sitä taas muotiin hiipivää huomattavan isoa 70-luvun putkitelevisiomallia. Vieras pihavieras seisoi autonsa vieressä ja väänteli käsiään. Eleelläkään hän ei noteerannut asuinrakennuksen ovenpieleen ilmestynyttä isäntää.
Esko Mäkinen yritti epätoivoisesti koota huteraa päätään ja luoda katsekontaktia kutsumattomaan vieraaseen, joka  oli alkanut kiertää autoa, jupisten edelleen itsekseen.
- Mikä mies? Miksi täällä?
Vieras sai autonsa kierrettyä ja päästi kuuluvan parahduksen huomatessaan Volvon vasemman eturenkaan olevan tyhjä ja repaleinen.

- Voi hyvä ihmetys minun Volvoani! Tämä on.. skandaali! Tämä on pahin mahdollinen lopputulema! Minun piti... hakea...

Pihaan ilmestynyt mies vaikeni kesken lauseen ja tuijotti pihassa tyhjäkäynnillä nakuttavaa Volvoa. Hämmentyneen ja omalla tontillaan täysin sivuosan esittäjän rooliin jääneen Esko Mäkisen tuijottaessa mies nosti vapisevin käsin kännykän takkinsa povitaskusta ja näppäili sitä isännästä välittämättä. Hän kohotti puhelimen korvalleen.

- Seija! Minä täällä! En taida ehtiä asemalle ajoissa...

Tauko. Pihaan ilmestynyt mies tuijotti kaukaisuuteen ja kuunteli huolestuneen oloisena puhelimesta kuuluvaa naisääntä.

- ...llo on  kaksikymmentä kahdeksantoista ja viisitoista sekuntia. Tänään on elokuun...
- Niin. Tiedän. Mutta taisin ajaa johonkin... Kuuntele! Tuo auton rengas on ihan tuhannen nuuskana!
- ... kaksikymmentä kahdeksantoista ja kolmekymmentä sekuntia. Tänään on...
- Mutta rakas - minähän yritin! Otin työmaalta rokulit ja ajoin satoja kilometrejä. Anna minun yrittää!
- ...ja neljäkymmentä viisi sekuntia. Tänää on elokuun kahdeksastoista kaksituhatta...

Toinen tauko.

Simo Mäkinen oli unohtanut yllätysvieraan aiheuttaman pahan tuulen ja seurasi lumoutuneena näytöstä, joka voisi olla suoraan Ihmisten Luontoillasta - 'Avuton beta-uros yrittää epätoivoisesti koikkelehtia soidinpuuhien labyrintissa'. Vieraan miehen kasvolihakset nykivät hänen kuunnellessa viimeistä tuomiotaan puhelimesta. Ryhti painui vähä kerrallaan kumaraan ja vasemmasta silmästä vierähti poskelle yksinäinen kyynel.
Kaikki kehonkieli kertoi alistumisesta Suuremman Voiman edessä.

- Minä olisin niin halunnut sinut nähdä, Seija, mies parahti puhelimeen alistuneena.
- Kello on kaksikymmentä...
- Älä sano noin. Minä rakastan sinua ikuisesti.

Kovia kokeneen Volvon pihaankyydittämä mies lopetti puhelun, pudotti kännykän maahan ja hautasi kasvonsa käsien suojaan. Hitaasti, kuin elokuvissa, hän valui selkä autoa vasten istuma-asentoon.

Esko Mäkinen oli syvästi hämmentynyt, kuten tilanteeseen kuuluikin. Kesken rauhallisten kalsarikännien hänen pihaansa oli linkuttanut raadeltu auto, joka oli sylkäissyt sisuksistaan tämän... surkean otuksen. Kummallisen hyypiön, joka tulee häiritsemään toisen pyhää rauhaa, eikä edes tervehdystä sano.
Kysyttäessä asiasta Mäkinen olisi silti myöntänyt olevansa tapahtumista erittäin kiinnostunut. Hän ei tiennyt miten asiat Suuressa Maailmassa menivät, mutta Sinkulassa sitä ei joka päivä pihaan ajanut... no, oikeastaan ketään. Vielä harvemmin pihaan ajoi kiinnostava tuntematon tapaus rikkinäisellä autolla.
Hän oli juuri rohkaisemassa mieltään ja lähestymässä patsaanomaisesti istuvaa vierasta, kun tämä vieras teki jotain, jota ei ysikään mies Sinkulassa ollut tehnyt vuosikymmeniin.

- Voi juuteri! rikkinäisellä autolla pihaan ajanut tuntematon mies parahti käsiensä takaa ääni särkyen ja purskahti parkuvaan itkuun.

Jos nyt mielikuvituksen kamera kuvaisi Esko Mäkisen tonttia lintuperspektiivissä, vangitsisi se upean asetelman. Sen keskellä oli katseenvangitsijana tummansininen Volvo V70 - uskollinen ratsu, joka nyt rampautuneena seisoi vieraan miehen pihalla. Noin metrin päässä Volvon puskurista seisoi hyvin hämmentynyt Esko Mäkinen - täysin kultaisen leikkauksen oppien mukaan. Hän oli jähmettynyt valkoinen  A. Le Coq-tölkki kädessä paikoilleen kuin huonossa kahdeksankymmentäluvun televisiosarjassa tuijottamaan hölmistyneenä edessään makaavaa ihmismyttyä, joka tyrski hallitsemattomasti. Hiukset moitteettomassa jakauksessa, kirkkan rään, syljen ja kyynelien yhdistelmän valuessa kasvoja peittävien käsien takaa.
Tämä olisi se dramaattinen kohta, jolloin mielikuvituksen kaikennäkevä silmä panoroisi hitaasti ylöspäin, kunnes kuvassa olisi enää Sinkulan runollinen metsämaisema (ja metsäinen järvimaisema). Kuvan himmetessä ja valmistautuessa leikkaamaan seuraavaan kohtaan, kuului kaukaa vain aikuisen miehen tyrskivää itkua.
Itkuun vastasi laiturin läheltä silkkiuikun yksinäinen ääntely.

9. Digitointia

Jari Heino istui Porin pääkirjastossa (Satakunnan maakuntakirjastossa), ilmiliekeissä.

Figuurin nopanheitot osuivat kerta toisensa jälkeen loistavasti. Touhukylän Työväen Urheilijat hallitsivat kotikentällään kuin kuninkaat. Ilmassa oli suolenpätkiä, polvilumpion kappaleita ja suuren urheilujuhlan tuntua.

<@Johtaja> (Ja sinun perustelusi on ihan tarkalleen mikä?)

<+SimoJussi> (Tulipallo ei ole "Astalo, tai muu lyömäväline", joka kielletään Verikuulan Säännöissä "Tarpeettomana Urheiluhenkenä". Se on.. joukkuehengen ilmentymä?)

<@Johtaja> (Että joukkuehengen ilmentymänä heität tulipallolla?)
<+SimoJussi> (Vähän heitän.)

Figuuri oli nyt viihtynyt #Pimeanurkassa kaksi kuukautta. Hän oli edelleen tosielämän Jari Heino, jolla oli muutama viikko koulua jäljellä. Hän suoritti tasaisesti, söi tarvittaessa ja nukkui kun muisti, mutta vaikutti edelleen ulkoisesti enemmän ihmiszombielta kuin toimivalta yhteiskunnan jäseneltä. Sisällä kuitenkin kupli.
Hän harjoitteli tiirikointia. Paras opettaja oli unkarilainen Lázló. Vaikka  Lázló käyttikin opetuskielenään täysin käsittämätöntä äidinkieltään, muka Figuurin äidinkielen sukulaista, onnistui klippien seuraaminen helposti. Opetusvideot olivat tarpeeksi hitaita, monipuolisia ja yksityiskohtiin keskittyviä. Lisäpisteitä tuli usein taustalla raikaavasta räpistä ja Figuuri huomasikin kuuntelevansa yhä useammin vapaa-ajallaan entisen jalkapalloilijan, Attila "Curtis" Székin räppituotantoa, vaikkei siitä sanaakaan ymmärtänyt.
Jari Heino kävi myös useammin ulkona. Ihan oikeasti ihmisten ilmoilla ja vapaaehtoisesti. Vaikka suurin motivaattori olikin Johtajan mahtikäsky kirjautua #Pimeanurkkaan julkisella paikalla, teki ihmisten läheisyys hyvää. Vaikka kyseessä oli yleensä vain asiointi tiskillä ("Tuleeko muuta?" "Ei"), oli se kuitenkin enemmän kuin vain kotona sukellusveneillessä.

<+A'isha> Perustelen vastustajan laitahyökkääjälle, että väkivalta on aina väärin. Käytän heittoon Karisma+Ajatustoiminto.
<+RvaFortunaBot> (Kar+Aja = 2d6+4) vs. (Aja = 2d4)
<+RvaFortunaBot> 9 vs. 3 = SUCCESS!
<@Johtaja> TTU:n A'isha kertoo RRRRRRUAAAAAAAGH-Polvenmurskaajien Rodagog Nelisormelle pasifismista. Vaikka perustelut voisivat olla parempiakin, on Rodagog kolmen peräkkäisen aivotärähdyksen luomassa suopeassa tilassa. Hän hylkää väkivallan tien oitis ja päättää halata oman joukkueensa luolapeikkoa.
<+RvaFortunaBot> (Kes+Rip = 2d3+1) vs. (Voi = 4d6)
<+RvaFortunaBot> 4 vs. 21 = CRITICAL FAILURE
<@Johtaja> Valitettavasti Rodagog Nelisormen pasifismi kestää alle minuutin. Rodagog Nelisormi on nyt kuollut.
<+Hangover> (Rip)

Ajatus vieraan ihmisen tapaamisesta hermostutti Jari Heinoa. Hän pelkäsi kuollakseen, kuten kaikki teini-ikäiset, joutuvansa naurunalaiseksi. Mitä jos Johtajan järjestämä mentori olisi väkivaltainen?
Yksi #Pimeanurkan kiistattomista eduista oli sen irrallaan olo todellisuudesta. Jos vieraiden (ja toki myös jo tunnettujen) elämänmuotojen sanallinen kurittaminen ei vaikuttanut juuri sinä päivänä kiinnostavan, oli kone helposti suljettavissa. Vaikka pelaaminen pakotti hiljaisen teinin siirtymään julkisille paikoille, oli se silti sopivan anonyymiä. Mitä jos mentori yrittäisi lähennellä?
Mielen sopukoissa jäyti ääneen lausumattomana porilaisten peloista pahin: Mitä jos mentori olisikin Olli Lindholm-fani?

Figuuri palasi #Pimeanurkan peliin RRRRRRUAAAAAAAGH-Polvenmurskaajia vastaan. Hän pomi pallon ihmishillokkeeksi muuttuneelta Touhukylän Työväen Urheilijoiden keskuspuolustajalta (ent. kylähullu Norbert), väisti helposti vastustajajoukkueen kohti jyräävän luolapeikon  (Aistit+Ripeys+2d6 vs. 1d6) ja kiihdytti juoksuun vasenta kaistaa pitkin. Hämäys vasemmalle, syöttö oikealla etenevälle kääpiöbarbaari Rauli Kankkuselle ja lopuksi tyylipuhdas Nigel de Jong-hyppypotku vastustajan örkkipuolustajaa rintakehään.

<@Johtaja> Touchdown! The crowd goes mild! TTU vie ensimmäisen pelin 12 - 4!
<+SimoJussi> (Helppoa kuin heinänteko, ttu)
<@Johtaja> (Jatkamme huomenna. Sama #Pimeanurkka-kanava ja sama #Pimeanurkka-aika.)
<+Hangover> (Näemme huomenna, ellei Jumala meitä partitioi. Linusin nimeen!)
* Johtaja sets mode -v Hangover
* Hangover was kicked by Johtaja (Linux people do what they do...)


Kirjauduttuaan ulos #Pimeanurkasta, Figuuri tarkisti digitointihuoneen huomisen varauksen (klo 14 - 18 KAUKO), lainasi Hangoverin suositteleman Buddy Wakefieldin runokokoelmalevyn ja pääti suunnistaa kotiin.

Kerronnan yhtenevyyden vuoksi pitää mainita, että tämän jälkeen Jari Heino pyöräili, söi, luki kirjoja, harjasi hampaat ja meni nukkumaan. Sitten hän heräsi, suoritti aamutoimet ja kävi koulussa. Mikään tästä ei kuitenkaan ole tarinan kannalta kovin merkittävää. Se vain pitää mainita, jotta seuraava kappale tuntuisi ajallisesti järkevältä, eikä vain alkaisi Figuurin astuessa kirjastoon seuraavana päivänä kello 14:40.
Kuitenkin. Nyt kun tuo on saatu alta pois, niin...

Figuuri astui kirjastoon seuraavana päivää kello 14:40.
Porin pääkirjasto (Satakunnan maakuntakirjasto) oli ulkoisesti hämmästyttävän paljon poliisi-ihmisten uimahallia muistuttava rakennuskolossi. Se käsitti kaksi kerrosta, sekä kellarivaraston, ja kätki sisäänsä monta elämänfilosofia ja palkatonta harjoittelijapalleroa.
Kirjaston henkilökunta oli porilaisilla standardeilla tarpeettoman ystävällistä, mutta muuten asiat toimivat hienosti (paitsi WC-tilat, jotka toimivat kuin junan vessa). Kaupungissa, jossa asiat toimivat korkeintaan paperilla suunnitelmavaiheessa, oli kirjastoverkosto miellyttävä poikkeus. Harva porilainen löysi siitä pahaa sanottavaa ja se oli lähes korkein kiitos, mitä ynseänjatsahtavassa kaupungissa saattoi saada.

Kirjaston digitointihuone oli rakennuksen toisessa kerroksessa, musiikkiosaston kyljessä, piilossa yhdessä asiakas-WC:n kanssa. Siellä oli mahdollista muuttaa vanhat VHS-kasetit digitaaliseen muotoon ja pakottaa taas uuden sukupolven myötäelämään kahdeksankymmentäluvun kotivideoita. Nokkelimmat mummoihmiset olivat käyneet kansalaisopistossa kursseja, joiden avulla he osasivat lähettää vanhat ja laadultaan särisevät, tärisevät ja värisevät 90-luvun Sonyilla nauhoitetut kissavideot YouTubeen kaiken kansan ihasteltaviksi. Internet oli hieno keksintö, nyökyteltiin.
Koska kirjasto oli kaikille ihmisille, digitointihuoneessa kävi säännöllisesti myös voimakkaasti hieltä (jos kävi tuuri) haisevia poikamiesukkoja. Nämä pyyteettömät arkipäivän arkistointisankarit digitoivat saksalaisia hydrauliikkamotivaatiovideoita, tuoden henkilökohtaisen kokoelmansa 2000-luvulle. Vaikka digitointimateriaalin äänenvoimakkuus oli joskus tarpeettoman korkealla, ketään ei ylenkatsottu - kirjastossa kaikille oltiin ystävällisiä.
Nurkassa nukkuvaa puolikoditonta naistakaan ei hennottu herättää, vaan hänet ohjattiin nuokkumaan mahdollisimman hiljaiseen nurkkaan (72.97 Itä-Euroopan arkkitehtuuri). Kirjasto oli kaikille, myös Porissa.

Figuuri saapui digitointihuoneen ovelle hieman etuajassa, mutta koska KAUKO oli varannut huoneen kello kahdesta eteenpäin, hän ei uskonut sen haittaavan.
Ovi oli kuitenkin lukossa, eikä koputtaminen tuottanut tulosta. Oven alta ei paistanut valoa, eivätkä musiikkiosaston virkailijat osanneet sanoa, oliko huoneessa ketään. Figuuri päätti odottaa vielä muutaman minuutin, kunnes kello oli minuutilleen kolme iltapäivällä. Hän koputti uudestaan. Porin kaupunginkirjaston (Satakunnan maakuntakirjaston) digitointihuoneessa oli hiljaista.
Jari Heino vilkaisi ympärilleen ja kaivoi tiirikat repusta. Hän räpelsi lukon (ABLOYn kahdeksankymmentäluvun perussarjaa) auki ja puikahti sisään pimeään huoneeseen ja sulki oven perässään (takanaan - tiedätte kyllä, mitä tässä haetaan, vaikka perä luokin omia mielikuviaan).

Pienessä digitointihuoneessa oli sysipimeää. Pinttynyt hien tuoksu vyöryi vierailijan sieraimiin. Oli hiljaista - liian hiljaista.
Sitten huoneessa kuului valokatkaisimen napsahdus ja katon loisteputkilamput räpyttelivät itsensä täyteen loistoon. Jari Heino huomasi tuijottavansa tietokonetuolissa istuvaa keski-ikäistä miestä, jolla oli päällään pelkät viininpunaiset Black Horse-bokserit.
Vaikka noin puoli vuosisataa elänyt keskivartalotukeva suomalainen mies onkin aina kunnioitusta ja hämmennystä herättävä näky ilman paitaa, hämmensi Figuuria vielä enemmän miehen oikeassa kädessä oleva pistooli. Vaikka hän olikin pelannut oman osansa räiskintäpelejä, osasi Figuuri sanoa vain, että ase näytti todella kylmältä, mustalta ja harvinaisen aidolta.

- Mikäs perkeleen mies ja millä asialla? murahti mies noustessaan ylös ase kädessään.

Harvinaisen kylmä ja musta ase osoitti suoraan Jari Heinoa.

8: Verikuula

Figuurin toinen #Pimeanurkka-seikkailu oli urheilua fantasiamuodossa. Tarkemmin ottaen se oli Johtajan muunnelma Games Workshopin BloodBowl-pelistä (nimeltään "Verikuula", koska tekijänoikeudet), jossa fantasiaotukset pelasivat amerikkalaista jalkapalloa huomattavan väkivaltaisesti ja yleensä pallosta niinkään välittämättä. Johtaja oli muokannut pelin #Pimeanurkan pelaajille sopivaksi (sääntökansion liittet 6&8, sekä kuvahavainne3.png) ja lisännyt pelimekaniikkaan vielä ripauksen verta ja suolenpätkiä viihtyvyyden takaamiseksi.

Verikuula oli urheilua ja pukukopin hienhajua rehellisimmillään. Se oli pikkusikaa, ikivanhoja kaunoja ja puolueellisia tuomareita. Katsojien suuria tunteita, piilopulloja, mellakoita ja käristettyä makkaraa. Se oli Suursaarten väkivaltainen kansallislaji, joka yhdisti riitojen repimät syrjäseudut (koska naapuriviha) ja kohotti mitättömyydet keskinkertaisuuteen ja sen yli. Jokainen Suursaarten koulukiusaaja, pienyrittäjä ja nimetön katurosvo unelmoi ammattilaisurasta - mahdollisuudesta tuottaa sanoinkuvaamatonta tuskaa vilpillisin keinoin fanaattisen kotiyleisön hurratessa. Paikka veripallojoukkueessa oli yleensä koko elämän mittainen seikkailu.

Verikuula oli myös keskeinen osa Suursaarten itäisen kreivikunnan pienen Touhukylän identiteettiä ja arkea. Se näkyi Touhukylän ainoan parturin/hammaslääkärin liikken ikkunassa. jossa roikkui Touhukylän Työväen Urheilijoiden, TTU:n, viiri ja kyläkoulun liikunnanopettajan arpitatuoinneissa. Kaupungin pankin tukema seura ("Konttorissamme on pelkkiä TTUpäitä") oli kylän identiteetti.

<@Johtaja> Niin suuri oli Verikuulan suosio Touhukylässä, että paikalliset pelaajat pääsivät nakkikioskilla suoraan jonon ohi tappelemaan. He veivät parhaat naiset, miehet ja kotieläimet. He olivat lihaksikkaista apinaeläimistä hurjimpia.
<+Hangover> ... joku ei tykkää urheilusta.
                       *Johtaja sets mode: -v Hangover

Jo uransa lopettaneet pelaajat olivat Touhukylän nuorille suuria sankareita, esikuvia. Nämä ala-, tai neliraajahalvaantuneet legendat muistelivat mieluusti menneitä urotekojaan ja osallistuivat vuosittain aika tapahtumaköyhään alumni-otteluun Touhukylän suurimman legendan, Jysk Pelottoman, kunniaksi nimettyssä puistossa (tapahtuman tuotto varattomien Verikuula-junnujen hautajaiskuluihin).

Jysk Peloton, oikealta nimeltään Asko Lantakulma, oli Touhukylän Työväen Urheilijoiden kaikkien aikojen menestyksekkäimmän Verikuulajoukkueen tähtipelaaja kahdeksan vuoden takaa. Likinäköinen, huonosti kuuleva ja tarpeettoman isolla itsetunnolla varustettu jykevärakenteinen Lantakulma pelasi kuolemaa halveksuen.  Huippukaudellaan hän huudatti joukkueen faneja, TTUpäitä, raahaamalla lähes yksin TTU:n piirisarjasta rotujenvälisiin pudotuspeleihin.
Sumeasti peliä tulkinnut Lantakulma nousi suuren yleisön tietoisuuteen jo ensimmäisessä ottelussaan, jossa hän luuli vastustajajoukkueen Mikapatteri Ukkosreiden päätä pelivälineeksi. Asko Lantakulma raahasi vastustelevaa ja lopulta puolitajutonta laitahyökkääjää helposti parisataa jaardia. Uusi väkivaltainen tähti oli syttynyt. Alkukarsintojen kolmessa ottelussa hän pussitti seitsemän juoksua ja katkaisi yhteensä huikaisevat neljä syöttöä, naapurikylän joukkueen voittoputken, naapurikylän pelintekijän virtsaputken, kaksi vastapelaajan sääriluuta (samalta pelaajalta) ja yhden selkärangan.
"JYSK PELOTON - HÄN SE ON - VOITAMATON", julisti TTUpäiden yllättävän oikein kirjoitettu tifo katsomossa. Oli suurta urheilujuhlan tuntua.
Valitettavasti pudotuspeleissä vastaan asettunut Kaaoksen Sykkivä Punainen Silmä kirjaimellisesti murskasi TTU:n. Likinäköinen ja (ehkä siksi) hullunrohkea Jysk Peloton ei huomannut vastajoukkueen säkitysliikettä ajoissa. Touhukylän Työväen Urheilijoiden toiveet menestyksestä hajosivat tähtipelaajansa tavoin palasiksi lähes välittömästi ottelun alettua. Joukkue kaatui/haavoittui lopulta kunniakkaasti saappaat jalassa, mutta oli selvää, ettei TTU ollut vielä valmis Isoon Liigaan.

Tilanne nyt: Veripallojoukkueen yllättävä menestys kahdeksan vuotta sitten oli tuonut uusia tulovirtoja pieneen Touhukylään. Fanikaulaliinojen kasvava kysyntä työllisti nykyään kokonaiset kolme eläkeläistä täysipäiväisesti ja kylän välskärit olivat kuuluja kyvystään palauttaa ihminen takaisin kuoleman rajamailta.
Pudotuspelikeväänä syntyi legenda Touhukylän asukkaiden sisusta ja periksiantamattomuudesta - Touhukylän hulluudesta. Syntyi kylän identiteetti. Jos tavernan ovea piti vetääm se työnnettiin auki (tämä lähinnä kasvatti Touhukylän puuseppien ammattitaitoa ja oli kipinänä valtakunnan ensimmäisen heitto-oven lanseeraamiselle).
Katujengit, rangaistusvankilat ja postitoimisto tuottivat uusia verenhimoisia pelaajia jatkuvana virtana Touhukylän Työväen Urheilijoiden käyttöön. Läheistä laidunmaata kaavoitettiin hätäisesti uudestaan ja syntyi Jysk Pelottoman Puisto ja virkaatekevä veripallokenttä katsomoineen (klaffituolit). Puiston sisäänkäynnille pystytettiin sankarin, edesmenneen Jysk Pelottoman, näköispatsas kolmessa osassa.

Figuuri, Sim, A'isha ja Rauli Kankkunen, neljä #Pimeanurkan sankaria, valmistautuivat otteluun Touhukylän Työväen Urheilijoiden punaiset pelipaidat yllään. He tarkistivat varusteensa lyijypainojen, piikkien ja terävien osien varalta. Kun niitä oli tarpeeksi, he suorittivat venyttelynsä loppuun (ripeysheitto 3d6).
#Pimeanurkan sankarit olivat päätyneet Touhukylään eksyttyään pahasti (Ajatustoiminta 2d6 + Aistit 3d4) kotimatkalla Ärsy-jumalan temppelin luota. Kylässä oli sattumoisin ollut käynnissä vuosittaiset Pontikanpalvojaiset, joten sankarikvartetti oli ollut helppo suostutella jäämään paikallisten huomaan hetkeksi. Muutamaa palvontamenoa myöhemmin humalaiset sankarit osoittivat upeaa paikallistapojen tuntemusta tappelemalla lähes koko kylän kanssa - yhdessä ja erikseen. Maksaakseen aiheuttamansa vahingot (kaksi leukaluuta, yhdeksäntoista hammasta, kolme pöytää ja väärässä paikassa väärään aikaan ollut lehmä) Figuuri, A'isha, Sim ja Rauli Kankkunen suostuivat liittymään Touhukylän Työväen Urheilijoiden joukkoon yhden kauden ajaksi.

Suursaarten kansallinen LXLE-liiga oli päässyt pudotuspelivaiheeseen. Touhukylän Työväen Urheilijat, neljän muukalaisen vahvistama maanviljelijöistä ja muista isokokoisista ja suuriluuloisista juopoista koostuva kyläsarjan amatöörijoukkue, kohtasi örkkien Nivelmalja-liigan hallitsevan mestarin, RRRRRRUAAAAAAAGH-Polvenmurskaajat.
Ottelua oli odotettu innolla - pieneen Touhukylään oli vaeltanut suuri määrä hammaslääkäreitä, välskäreitä, lakimiehiä ja muita toisten ihmisten tarpeettomasta kivusta nauttivia ammatinharjoittajia. Pelikentäksi pikavauhtia muutetun puiston ympärillä saattoi suorastaan haistaa alkoholin, hien ja kohta suoritettavan väkivallan odotuksen tuoksun. Ilmassa oli jälleen suurta urheilujuhlan tuntua.

RRRRRRUAAAAAAAGH-Polvenmurskaajat oli perinteistä örkkipalloa pelaava joukkue. Se oli juuri pestannut uuden valmentajan (edellinen epäonnistunut käskijä oli keitetty ja syöty, kuten Nivelmalja-liigassa oli tapana) ja pelasi nopean suoraviivaista örkkiverikuulaa - murjo kaikki ja välitä pallosta vasta myöhemmin.

Ottelu alkoi heti perinteisen yleisömellakan jälkeen ja oli täynnä tilanteita. Veri värjäsi Jysk Pelottoman Puiston verikuulakentän yhtä punaiseksi kuin Touhukylän Työväen Urheilijoiden paidat ("kotikenttäetu!", hihkui yleisö innostuneesti). Luonnonlahjakkuudeksi osoittautunut kääpiöbarbaari Rauli Kankkunen kohteli vastustajien polvilumpioita kaltoin hopeakielisen Sim Lohjalaisen väitellessä tuomarin kanssa.
Figuuri oli juuri repimässä paljain käsin Reilun Pelin Hengen sääntöjen mukaisesti pernaa irti laitahyökkääjän virkaa toteuttaneelta pieneltä örkiltä, kun Jari Heinon sähköpostikansioon kilahti viesti Johtajalta.

Parahin Figuuri.

Toivon, että olet nauttinut pelistäni [sic!].  Minulla on ollut suorastaan luvattoman hauskaa. 

Kirjoittamani seikkailut ovat vielä - valitettavasti - hitusen irrallisia ja höpsöjä, mutta toivottavasti kehityn pelinjohtajana, ihmisenä ja Johtajana. Ihmisten Johtajana. 
Itse asiassa uskon vahvasti, että ihminen jatkaa oppimistaan kuolemaansa asti [jolloin ihminen oppii, miltä kuolema tuntuu]. Vanha koirakin oppii uusia temppuja. Näin uskon.

Uskon siihen niin vahvasti, että olen toiminut vailla suostumustasi ja ottanut yhteyttä erääseen henkilöön, josta uskon olevan Sinulle hyötyä. Hän osaa auttaa Sinua [meitä] oppimaan lisää, sillä kaikkea tietoa ei voi saada videoista ja kirjoista, ei ykkösinä ja nollina. Osa on puhdasta elämänkokemusta, jonka taitava opettaja osaa siirtää kuuliaiselle oppilaalleen suusanallisesti. Perinteistä tietojenvälitystä, siis. Analogista AF.

Kyseinen henkilö on luvannut odottaa sinua huomenna [tiistai] kirjaston digitointihuoneessa klo 15. Pahoittelen jälleen tarpeettomalta vaikuttavaa enigmaattisuuttani ja sivistyssanojen vulgääriä tendenssiä.

Sinun,

Johtaja

Jari Heino sulki sähköpostinsa painamalla Alt+F4 ja hymyili. Tasaisen harmaa elämä oli muuttunut mielenkiintoiseksi. Huonon vertauskuvan sukellusveneenä aikaansa viettänyt teini oli hukuttanut itsensä lukio-opintojen, nettipornon ja elokuvien tulvaan. Hiljaisuuttaan huutanut Heinojen residenssi oli vaihtunut yleisten tilojen (baarit, kahvilat, kirjastot) taustahälyyn.
Salaperäisen Johtajan seikkailu oli avannut uusia ovia ja Jari Heinosta oli vähä vähältä tulossa Joku - Figuuri. Hän alkoi lämmetä uudelle ympäristölle, uusille tuttavuuksille ja koko #Pimeanurkan seikkailukonseptille, oli se kuinka lapsellinen tahansa.
Kuten vanhahko sanonta sanoo (Johtajan mukaan):"Jos ihmisen ohjaa nuotion viereen, hän pysyy kyllä sen illan lämpimänä, mutta jos ihmisen sytyttää tuleen, on hänellä lämmin loppuelämänsä."

7: Havainnointia - luonnollisesti

Sinkulan seutuvilla lomaileva mies kuvitteli joskus elämänsä olevan elokuvaa. Kaikkine sattumineen se voisi olla vaikka rikollisjännäri - tietenkin humoristisen pimeällä otteella, jota nyky-yleisö on tottunut vaatimaan. Tai ehkä hänen elämänsä olikin enemmän monikautinen sarja - ne kun olivat nyt muotia, oli pysyttävä ajan hermoilla. Vaikka HBO ei innostuisi erotiikan vähyydestä, niin draamaa ja rytinää oli elämässä riittänyt yli yhden kiekkoliigan tarpeenkin. Huumeita, jengejä, väkivaltaa ja traagisia käänteitä. Lisää vain vettä ja Jasper Pääkkönen. Anna kiehua matalalla lämmöllä ja nauti! Suomalaista draamaa (harmahtavaksi värifiltteröitynä, tietenkin). Sitä tasaista laatua, jossa repliikit eivät kuulosta tarpeeksi aidoilta ja hukkuvat yleensä liian lujan musiikin alle.
"Tämä on toki vain tarjoiluehdotus", kuten Suomessa kuuluu mainita, jos pelätään jonkin olevan harhaanjohtavaa. Miehen elämässä huumeet olivat mietoja ja jengiläiset uskomattoman typeriä. Väkivallan hienostunut motiivi oli lähes poikkeuksetta äkkipikaisuuden ja alkoholin yhdistelmä. Paljaat rinnat roikkuivat surullisen tyhjinä säkkeinä (varustettuna nännipihoilla, joihin voisi parkkeerata auton). Harvoin mikään oli oikeassa elämässä kuin elokuvissa. Paitsi tuotesijoittelu. Sitä piisasi.

Mies oli tutustunut huumeisiin ollessaan vielä poika - kuusitoistavuotiaana kannabiksen muodossa eräissä kotibileissä, kuinkas muutenkaan. Huomionarvoista kliseisessä tapahtumassa tosin oli, että kyseessä eivät olleet bileet, joihin häntä olisi kutsuttu. Tai oltiin kutsuttu. Tai että kukaan bileissä edes tiesi miehen olemassaolosta. Tai että hän olisi silloin itse kannabista kokeillut.
Tuleville elokuvakäsikirjoittajille mies olisi halunnut myös painottaa, ettei hän ollut mitenkään hyypiöinyt, tai muutenkaan hiipparoinut aidan takana, vaan oli sattunut kulkemaan kyseisen alueen ohi iltalenkkitarkoituksissa ja kiinnittänyt huomiota outoon tuoksuun.
Havaittuaan tuoksun ainut looginen johtopäätös on vetäytyä seuraamaan ilkamointia, mutta ei hyypiötavalla.
Ihmiselle, joka ei aina ollut varma miten tuli käyttäytyä, tämä oli erityisen tärkeää. Hän ei halunnut olla outo.
Puun taakse hän oli mennyt vain sosiaalisen, suorastaan empiirishenkisen uteliaisuuden seurauksena (Mies käytti aivan liikaa sivistyssanoja sanavarastoonsa nähden).  Ilman kanssaihmisten tarkkailua ei voinut tietää mikä oli normaalia.

- Kuka meistä nyt on normaali ensinkään, mutisi kuusitoistavuotias poika puun takana pimeässä.

Valkoisehkon lauta-aidan takana oli neljä noin parikymppistä miestä. Takapihalle antava olohuoneen maisemaikkuna valaisi miesryhmän, joka oli asettunut ringintapaiseen.
 Näkyvyys - kuten kuvauksestakin voisi päätellä - ei ollut moitteeton, mutta takapihan kohdalla ei ollut katuvaloa, joten sisältä paistava niukka valo oli riittävää ryhmän valaisemiseksi. Löyhä ringin keskellä oli koppa olutta, kuin käsilaukkupino tyttöjen yökerhon tanssiringissä. Miehet eivät tanssineet, vaan kierrättivät ringissä pitkähköä sätkää.
Palava sätkä haisi makealle ja etäisesti myös männynneulasilta kutsumattoman vieraan tarkkailupaikalle asti (kaikesta oli helppo päätellä, ettei sosiaalisesti heikkotasoinen teini ollut ensimmäistä kertaa stalkeria kyydissä). Mies - silloin vielä poika - näki jointin kiertävän hitaasti vastapäivään (vasempaan, aina vasempaan) hiljaisessa illassa kevyen yskimisen saattelemana.

Ihmisen mieli on kummallinen juttu. Vaikka sitä pohjimmiltaan tietää asuvansa taajaan asutulla alueella ja että seinilläkin (ja varsinkin niiden takaa paljastuvilla naapureilla) on korvat, sitä joskus hetkellisesti unohtaa muut ihmiset ja lähiasukkaat. Kun lisätään sopivassa suhteessa pimeyttä, hiljaisuutta ja oman pihan yksityisen tilan tuntua, saattaa satunnainen hyypiö tai muu salakuuntelija oppia mitä kummallisimpia salaisuuksia yksityisiksi luulluista keskusteluista.
Tässä tapauksessa kyse oli tietysti vain nuoren miehenalun uteliaisuudesta ja hiljaisesta ihmistarkkailusta. Ei hyypiöinnistä laisinkaan.

Sätkä oli päässyt kiertonsa loppuun ja oli muuttunut pelkäksi palaneeksi pahvifiltteriksi. Parikymppiset olivat hitaasti valuneet keskustelun aikana istuma-asentoon. Aikakoneen (yhtye, ei kirjallinen tehokeino) jumputuksen päällä polveileva keskustelu oli muuttunut äänenpainoiltaan rauhallisemmaksi ja aiheiltaan poukkoilevammaksi. Keskustelu aaltoili politiikasta televisio-ohjelmiin ja urheiluun, mutta punaista lankaa siinä ei ollut edes  tamponinaruksi asti.
Oma lukunsa (ja keskustelunsa) oli makuulleen hii-taas-ti valunut farkkutakkinen yksinpuhelija, joka kuvaili juuri kaikkia ruoka-annoksia, joita haluaisi maistaa vielä tänään (lähes kaikkea syötävää).

- Pirun hyvää kukkaa äijä hommas kyllä.
- Ja sitten mä haluaisin mansikoita ja herneitä. Mansikoista sellaista mansikkamaitoa, johon tulee sokeria ja...
- ... sanoi, että sitä tulee ensi viikolla lisää. Kuuskymppiä gramma. Kuulemma on ihan kunnon kukkaa, eikä trimmiä.
-... valuu oikeen leukaa pitkin. Ja Lasagne on kanssa hyvää. Fazerin Sininen on ehdottoman...
-  Kerätään varmaan taas joku kolmen tonnin kolehti sitten
- ... vesimelonia. Miksi tää kaikki pyörii? Miksei me olla paikallaan, hei?

Mies/poika/normaali kansalainen oppi kaksi asiaa sinä iltana. Ensinnä: kyseistä kukkaa kasvattamalla saattoi tehdä oikeasti rahaa. Kolme tuhatta markkaa tarkoitti viittäkymmentä grammaa. Maitopurkin painolla tienaisi jo... kuusikymmentätuhatta markkaa (aivan - tämä oli sitä aikaa, jolloin markkoja ei oltu sidottu mummoihin). Aivan helvetisti rahaa yhden puuntakana kykkivän pojan maailmaan. Pelkästään kilosta kasvia.
Toisena asiana selvisi, että ainoana ulos jäänyt ruokia listannut farkkutakki sai kaikesta henkisestä pyörimisestään pahan olon, joka purkautui kaaressa ulos. Sisätiloista hakkaavan jumputtamisen yli kuului hämmentynyt, itsekseen puhuvan ihmisen toteamus tämän tutkiessa pitkän haukotuksen lopputuotetta.

- En mä ole edes syönyt porkkanoita yli viikkoon. Mitä helvettiä, hei?

Mies/poika (poikamies, muuten) hiipi pois tarkkailupaikaltaan, tuntien saaneensa Tarkoituksen elämäänsä. Pitkä haahuilu ja tulevaisuuden murehtiminen oli ainakin hetkellisesti korvattu muulla. Jollain ihan uudella aluevaltauksella.
Ainahan Suomi tarvitsi pyyteettömiä yrittäjiä, eikö?

Hiljaisia Sinkulan peräteitä ajeleva mies (jälleen nykyajassa) oli sammuttanut autonsa radion muistellessaan menneitä. Kojelaudalla oli Esko Mäkisen osoite (alamerkinnällä: "Ei puhelinta") ja kartta ajo-ohjeineen. Takapenkillä kilisi kaksi valtion alkoholimonopolikaupan muovikassia täynnä tarjottavia. Auton takakontti piti myös sisällään yllätyksen.
Esko Mäkinen tulisi saamaan tarjouksen, josta olisi vaikea kieltäytyä.

Dramaattista taustamusiikkia, kiitos. Tämän katkon meille tarjoaa...

6: Tehtävä Suursaarilla

Johtaja oli kova, mutta reilu pelinjohtaja. Hän oli luonut mielikuvitusmaailman, joka ei jakautunut yksinkertaisesti hyviin ja pahoihin yksilöihin tai tekoihin. Kaikki oli aina hieman monimutkaisempaa kuin ensisilmäyksellä vaikutti ja tie maaliin ei ollut selkeästi viitoitettua putkijuoksua. Fantasia- ja popkulttuuriviittauksia oli kaikkialla (kuten valitettavasti myös Linux-viittauksia) ja sankareille luodut kampanjat olivat monitahoisia, yksilöt huomioonottavia ja aivan hirvittävän pitkiä. Tämä oli maailma, jossa väkivallalla harvoin saavutti tavoitettaan (mutta se ei onneksi estänyt jakelemasta sitä huolettoman avokätisesti tarvitseville).
Tarinat oli maustettu pienillä ja suurilla jumalilla, sekä asiaankuuluvilla puolijumaluuksilla. Sankarit ja konnat olivat kerronnan ydin (ja nuo rajat hämärtyivät helposti), mutta eniten maailmasta löytyi ihan tuikitavallisia idiootteja - kuten kaikkialla. Idioottien ryhmä pitää sisällään kaksi kolmasosaa ihmiskunnasta ja ainakin puolet eläin- ja kasvikunnasta, Johtaja perusteli.

Ja luotuaan tämän kaiken Johtaja tutkiskeli sitä ja näki sen olevan hyvä. Hän sanoi: "Tulkoon salaus".
Ja salaus tuli. Johtaja totesi sen olevan hyvä. Seitsemäntenä päivänä hän idlasi.

Figuuri oppi nopeasti #pimeanurkan rutiinit - jokainen hahmon teko kuljetettiin Johtajan kautta, joka heitätti itsekoodaamillaan IRC-boteilla noppaa (yleensä kaksikymmentahoista, eli d20:ä) onnistumisesta. Kykyheitto oli sidonnainen hahmon ominaisuuksiin, varusteisiin, pelaajan perustelun vakuuttavuuteen ja (luonnollisesti) pelinjohtajan suopeaan asenteeseen. Kaikki vaikutti kaikkeen, Johtaja hoki jatkuvasti selventäessään monimutkaista sääntökokoelmaa. Sitä paitsi samaiset säännöt (20 tekstitiedostoa ja 4 havainnekuvaa) olivat kaikkien luettavissa, joten peli oli reilua.
#Pimeanurkassa hahmot kehittyivät paitsi kokemuspisteillä, myös maagisilla esineillä ja "Tosielämän Tehtävillä", joita annettiin pelaajille Pelinjohtajan taholta suoritettavaksi.

Johtajan ensimmäinen seikkailu Figuurille oli Sephorionan Suursaarilla ja kirjoitettu kolmea sankaria silmälläpitäen. Poika huomasi pelin alkavan Benedict-majatalon pimeästä nurkasta, jossa Figuuri oli lyöttäytynyt yhteen Sim-nimisen kauppiaan ja hänen suojattinsa, A'ishan kanssa.
Johtaja pyysi, etteivät hahmot jakaisi yksityiskohtia "oikeasta elämästään", vaan pysyisivät hahmossaan kampanjan ajan. Harvemmin ylisosiaaliseksi heittäytyvällä Figuurilla ei ollut mitään kehoitusta vastaan. Hän nautti täysin siemauksin uudesta eteenaukeavasta maailmasta ja sen kummallisista lainalaisuuksista (Murha oli esimerkiksi tietyissä tapauksissa täysin hyväksytty kommunikaatiomuoto ihmisolentojen välillä, mutta tarpeettomasta julmuudesta eläimiä kohtaan sai tiukat sanktiot).

Figuuri, Sim ja A'isha tapasivat Benedict-majatalon nurkassa Huputetun Henkilön, paikallisen temppelipapin, joka etsi sankareita vaarallista tehtävää varten. Uteliaisuuden, imartelun ja huomattavan rahapalkkion yhdistelmä oli kuin seireenin laulua työttömille sankareille (jotka olivat menettäneet oikeuden korotettuun työttömyystukeen viime viikolla). He suostuivat laittamaan mieluusti henkensä likoon Yhteisen Hyvän edessä. Yksityiskohdat tosin jäivät vähän pimentoon, mutta tekemisen meininki vaikutti olevan kohdallaan. Mene tuonne, tapa nuo, tuo esine takaisin, jonka jälkeen mene tuonne, tapa nuo... jne
Kolmikko juoksi fantasiakieli kuvitteellisen vyön alla muutamia kuukausia ympäri Suursaaria pienten ja vähän suurempien tehtävien muodossa. He kurittivat rosvojoukkoja, kukistivat susilaumoja, kukittivat kukkapenkkejä ja kurkistivat Suursaarten yhteiskunnan kulisseihin. Pientä ja vaatimatonta elämää elävät saarelaiset olivat toki ystävällisiä ja seurallisia, mutta vaikuttivat jotenkin jatkuvasti lievästi kiukkuisilta. A'isha alkoikin kutsua saarelaisia leikillisesti Lahden fantasiaversioksi. Heillä kun oli hyvin lahtelaismaisen tasainen luonteenlaatu - aina vähän kiukkuinen.

Seikkailu jatkui. Saarilla satoi lähes taukoamatta ja Iltatoimien heitot (metsästysonni ja rauhallisen yön mahdollisuus) vaikuttivat olevan naurettavan vaikeita. Sankarit etenivät hitaasti, nukkuivat huonosti ja kinastelivat usein.
Surmattuaan vielä erään poliittisen neuvottelun sivutuotteena vaarallisen leijonan, sangen hankalan hydran ja loppupeleissä aika harmittoman kaksipäisen kauriin, sekä siivoiltuaan aikansa talleja, alkoi maaginen - mutta palkaton - maakuntamatkailu riittää kolmikolle. Palaveroituaan aikansa he päättivät kääntää kelkkansa ja suunnata kohti papin temppeliä lisäselityksiä vaatimaan. Mahdollisesti he taputtaisivat myös pappeja isällisesti päähän. Vasaralla. Lujaa ja useasti. Sankarien ryhmähenki nousi kohisten.
Temppelissä sankar'triolle selvisi (Karismaheitto 1d20+4 + rutkasti uhkailua tarpeettoman julmalla väkivallalla vs 10+1d6  Ajatustoimintaheitto ) pappien palvovan temppelissään Ärsy-jumalaa - ärsyttävien pikkuasioiden jumaluutta, joka oli vähän liiankin laiska lainaus tunnetusta kirjasarjasta. Temppelissä kajahti suoranainen luovien kirosanojen tulva sankarten tajutessa juosksennelleensa turhaan nämä kuukaudet.
Seurasi ns. "paha mieli".

Ärsyttävien pikkuasioiden jumaluuden pesäpaikassa ärsyyntyminen toimi tasan niin hienosti kuin olisi voinut odottaakin. Perisuomalaisen puhtaasta Vitutuksesta energiaa itseensä vauvapalstalla trollaavan kolmekymppisen tavoin imenyt Ärsy ilmestyi temppeliin henkilökohtaisesti jättiläismäisenä ilmestyksenä ja vangitsi sankarit helposti. Voimiensa tunnossa hän uhkasi antaa kolmikolle ikuisen elämän ja täyttää sen vesikidutuksella, hikisillä sukilla ja Olli Lindholmin musiikilla, joka luotaisiin pelin todellisuuteen tätä nimenomaista kidutusta varten (Ajatustoiminta + Ripeys, d20 - kriittinen onnistuminen heitossa).
Asiat näyttivät sangen synkiltä. Ärsyn papit valmistautuivat viemään kolmikkoa vankitorniin, jossa he joutuisivat kahleisiin heti kunhan tornin vino ja turvonnut ovi suostuisi aukeamaan (ärsyttävien pikkuasioiden temppelissä oli tuskallisen vaikea elää, mutta jumaluutta oli yllättävän helppo palvoa).

Sankariryhmän onneksi Sim Lohjalainen oli puhetaidon mestari. Kauppias kertoi Ärsylle, käyttäen RutTut-amatsoniheimon käänteislogiikka-logiikkaa, mikä on pienjumaluuden paikka maailman hierarkiassa. Tämän jälkeen Sim puhuu hetken uskon merkityksestä jumaluudelle ja huomauttaa, että todistamalla olevansa olemassa Ärsy on tehnyt uskosta tarpeettoman. Koska Ärsy oli olemassa, hän ei voinut olla olemassa. Lisäksi Carthaginium olisi hävitettävä.
Seurasi kuumeista nopanheittoa Ärsyn taistellessa olemassaolostaan. Johtaja oli kuitenkin Douglas Adams-fani ja tunnisti Linnunrata-perustelun sellaisen nähdessään, joten lopulta Ärsy katosi "kuin irreaalinen pieru logiikan Saharaan".
Huomattavan sekava seikkailu oli tullut päätökseensä.
Aseita ja kultarahoja sateli asianmukaisesti päävihollisen voittaneille sankareille. Nopeita neitokaisia ja auliita ratsuja jokaiselle. Kaikki olivat taas tyytyväisiä, vaikka Johtaja valittelikin ryhmän jyränneen täysin väärään loppuratkaisuun väärällä tavalla.

<@Johtaja> Te pelasitte kyllä ihan tyhmästi, jos näin saanee sanoa. Oli täysin erilainen seikkailu teille tiedossa.
<+SimSonOfSam> Väärin äänestetty myös.

                                                                                                                 
                                             ``  `` ``     `                                                     
                                          ``   ````` `````..``                                                   
                                          `..,.,.,.,.`......``.` `                                               
                                      `,::,.,..,,.,:;:,,.:,,....,.`                                              
                                    `,.`.,..,,,:,,:,::::;::::::,,,,,`                                            
                                  ```..,.,.:`,,,:::.,;:;;;:::::;::,::,``                                         
                                ```.`:..,:.:,;,::::,,:'';':;;::,,;,::::.```                                      
                               ``..,.,;;::::;::'+''#';'';::''':::::::,:;,.``                                     
                             `...`.:::;;;;;:'''++###;,,,,':;;'::;;,:,;:;::,,``                                   
                            `.,`.:::';;''+#'';';'++';:';::::';:;,.::,':;:;;:,,`                                  
                           `.:.,,;++++'++'+';+;:;''':,.:::::::::::::.;::;;;';:..                                 
                          `:..:;+++++''+';';;'':;'';+';''':;'';,;,;:'::::,;;;':,..`                              
                        ``,::''+#+##+'++++++'++';';:;'+'';';:''':';+::;;:::::;;;:..``                            
                        `:,''+@#######+#++++'+'::::,:''',,,,:,;;:..,.,:'';;'::;;;:,```                           
                       ..;;;+###+##@##'#'##''+;+;;::;,;,;;+;,.,:;;;:;;:.,:;;+':;';;,```                          
                      ,:,:'++######+####+##+'#';;'':'+;++:;:::::;:;;;':;++++'+''++;;:.``                         
                    `:::+#''#####+'+++#+#'';#''''';';';,;:;;+;;'''+'+@+;+:'#+#'+++';,;.`                         
                  `.,;;'+@#@###++++##+#++#+'';+';:'';;;''+'''''++#'+''+'''':,:;:;;#;';':`                        
                 ``,;,;##+####@#######++'''+'';';;;'';;;';',:;.','''+'+;;';;+'+'';''+;;',                        
                ``,,;'++@###@@######+++##':;;'++'#++#;;':;:;+';''+;+++;+'++++'';##++++';;``                      
                .:;+;+#@#####+#++'''';;#+'##'++#'#''';''',,+;+;;,;;#+++##+#####+#++++'+';.`                      
              `,:+'+###+@+++#+''''+''+##+#+'+##'++;;+'#'';:''+;:'+;'+##++##@###@#@#+++#+:` `                     
             `.;;++++#++#+##++#+#+@#+#++#@##'@+++#++@#++;;;':,+'##+''+++##+@##+''++#+++++,.``                    
            `.:'++++##+#+#+##+##+#+###+++##+##++++'#'''+':';;++#+#+'+#+#+##@#@@###++#;+#+'+;,`                   
            `,''#@##+'++#+'####++'#####++##'+##+#+##++@+++;;';++@##+'##@#####@@@#@##+##+'#@+';,`                 
           `::##@#++##@#+#+###@+##+#@#'###@##+:##+@##'+#+++;+++'####+##++++##@####@#++'#++###+;:.`               
          ```+##'++@+####+###+@###+###@####+@#++#'@##++###++###@+##;+'++@++###@@##+++#+'++##++';:.               
          `,;;+##+##@####++##'++#@###+''##@@+'+####+##@+##'''##+##++++#+##++##@####'##++++#+++;'';:`             
          `,+#++@@@@####+##@@#@##@#@+++##;+@'''+##@#@###@@@#+##'+##++@#+'+@##++#+''+;;','''+'+';;'::`            
          .+###@@###@#@#@@#@@#+##@+####''@##++#++#:'##+#@####@@#@+@#'+##+#+##'++++':,,:::;#+##++';';,`           
         .'#@@@@@#@##@@#@#@+##@@@#@#++##;#@:++#+#;@@++++###@####'#'@####';';;+':;;,.,.`..,;+++###+'+',``         
        `:+@@@+@@@##@+''++#@@#@#@@@@##++'@#@+#+'#+++';;@#+##+###+@+##++;'++#':::,,,``````.,;'++@+#+';;.`         
        ,'#@@#@@@@@@@##@@@@@##@@#@@@@##@##@#######@##@+##'##';###++;#''+++'':,,...``````.`..';#'##+'+';.`        
        :#@@#@@#@#@@@#@@@@@@@######@@@####@##@@@@@@#@@##@@@@@@@##@#+#';#+;:,,..````````````.:###'+#';';,``       
       `+#@@#@@@@@@@@@@@@@@@@#@#@#@+#+@###@@#@+@@@@@@##@###++++#@'#+'''+':..```````````````..'##++#@++;:,`       
       :@@@##@@@#@@@@@@@@@@@@#@@@@@#@#@@@@@@@@@@+@#@@@#######@+#+'#+;;;;,,```````````````````:@##+'@++';:.`      
       +###@@@@@@@@@@#@@@#@@#@@####@@@#@@#@@@@@@@@++#@@##++++'##+++'';:.````````` `   ``````.`##;##@+#+;:,.`     
       ###@@@@@@@@@@#@#+'##@##@#@@#@###@@@@@@@@@@@@@###@##++##'+#'+;;.```` `     `   `````````:+'+###:##',.`     
       @+@@@@@@@@@@#@@@######+++##@#@@#@@@@@@@@@@##@@@@#@#@++@++++::.````               ``````.+@#+###+#+,,.     
      :+#@@@#@@@@@#@##@+@+#''+';;#+###@###@@@###+####+#+++#++#'+',.`````             ``  ``````:@++#+#;++:,..`   
     `'#@@@@@@@@@#@@'@+#+;;;;.:;;,+##'++#####+'+##'''#++#+''':::..```                    ``````,###'+'+#;':,.    
     .+@@@@@@@@@@+'++';:,,,`..`....,,;'''+##++;;''::::'':',,,,.,.````                    ` ````.'#@##'#+++':.    
    `,#@@@@@@@@@';:';,...````````````.,,;,,;;;,::::,':;,..`````````                         ```.:@@#+'##'#';:`   
    `;#@@@@@@@@';,,..`````````` `````````````.,,,..`,.````````````                         ` ```,#@@###++++';.   
    :#@@@@@@@@#:,```````````` ` ` ```  `````..```````````` `                                `````'@@@#+#+'++'.   
   `:#@@@@@@@@;..`````````` `           ````````````````                                     ```.'#@###+@':++:`  
   ,:@@@@@@@@@,.``````````` `                ``        `                               ``   `````;@@####++'#':`  
   ,#@#@@@@@@#..`````````````                                                                ````,@'@##@#+#'':.` 
  `,#@@@@@@@@#,``````````````                                                                ````,#@@#@##'++;.`` 
  `;##@@@@@@'+.``````````````                                                              ` ````.'##@@##@'+;,`  
 `,'@@@@@@@@##.``````````````                                                                ````.'#@;#@#@#++:`  
  .+#@@@@@@@@'.```````````````                                                               ````,++@+'@##@+':`  
 `,'#@@@@@@@+'.``````````````                                                                ````.'++#+@#@@#''.` 
 `.;#@@@@@@@##..``````````````                                                              `````.#+#+@#@+@@+',` 
  `.+@@@@@@#@'..````````` ``                                                                `````.':+;@@#@+##+:` 
   .#@@@@@@#@'.````````````` `                                                              `````.:+##@@@@@##+,` 
   ,'@@@@@@##;.`````````````` `                                                             `````.';++#@@@@##'.` 
   `;#@@@@@##;..``````````````                                                              ``````,#'';@@@@@+'`  
   `:#@@@@@#+;,``````````````                                                               `````.::'#'#@@##+'`  
    .@@@@@@++:.```````````````                                                               `````,:+####@##''`  
    .#@@@++#;:.```````````````                                                               ````.:,;,##@@+++;`  
    `##@@@#;;:,```````````````                                                               ````.,,';#+####+'`  
    .#@@@@++:,:``````````````                                                                  ``...;'+@####@+`  
    :@@#@@+;+:.```````````````                                                                 ``.,,'+;;#++@#'   
    :#@@@#'''..````````````````                                     `                          ```..;;'###+@#;`  
    :##+#@+',,.````````````````                                                                 ``.,,:++@+'#+;   
    :#@+##+';:.```````````````         ```                `                                    ```.:.;,'#++++'   
    :+####+';..```````````        `   ``     `        `   ``       `      ``          `````    ````,;:,'###'+;`  
    .+#+#+#;;.```````````````  ```````````````    ``    `  `    `  ```` ``````` ```````````      ``:;;;'+#++';`  
    .'+#+##':.````````````````````````````````    ` ````   ```   ````````````````.`````.```` ``  ``..''';+++;,`  
   `.:#+##+#'.`````````.``````````....````````` ``` ```` ``````  ````````........,....`.```````````.:;,:'#':.``  
  ```,;++##@'````````.``.``.....,,,:,:..``````````` ```````````` ````.``..,,..,,:,,,..`..`````````..:.+::':.``.` 
  ....,;';'##```````.....,.,:::,::;:,:,.,```````````````````````````......,,,,;:,:...`.`..`````````.+#;,::.``.,. 
  ,::...,.::#,``.`.,....`.`.,,:;'+'+;,,:,....```````````````````````....`.,::::,...``...``````````..+;,`.```.... 
  .,,,....;,`:,,.`.......`....,...,.,,,.,.....```````````````````````....,...`````````.``.```````.,:`,:.`````..` 
  ...,.``.,,``;',..,::;;;;;;';;:,.``..,,,,,,,..````````````````.```.,,.....:;';:::::'##@@##++':,;;,`.,.```````.` 
  ........,.`,@@@@@@@@+;:,...,:;+#@@+;:. :;';:....```````  ```....,;;,;+@@@#':..``````````.```'+@@:.``..```````` 
  `.........,,@@##:,,,..``````````.......,+@@@+:.:',, ``  ``,...+@@@@;..,,.,.`````  ` ``````...:##;,`.````` ```` 
  `...``.`...,@@@,;,..`````````````...``....,::'#@@##+,.:;'+#@@#+;::,...``.`````````````````....@@, ```````````` 
  ``..``````..;@@,::,..`..```````....`````...,,,:,@@@@#@@@@@@@#,::,....`..,,.,'#'++++,,.`.```.`.``````````  ```` 
  ``..````.``....,,,,,,.`` ``.@##@##:::......,,,,,@:,.``````.,'.,,..`..,.,..;',:.;,+:,':.`..```.``````````   ``` 
   ``.````..`.`..:..,,,.`.#++##'#;:;`,:.,,:.......@..``  ` ``.;.,,....,.,.,,.'';@@:':..::;`````,``````````   ``` 
   ``.````.`````.'`....`#+:,:''+@:;;``.,,......,.##;.``     `,'',.,,.....:.``,;;,:,,.``,,,,.```'```````````  ``` 
   ``````..``````@.`..,+;:,`.;::;::,``......```.,'@,.``      ,#@+.``....````  ,,:'::``.`....```+```````.```  ``  
   ``.````,``````#`..,::,...`.;;';,`.```.....``.,@#.``       `@@+,`....````.```,;,:`````.``````+`` ````.```` `   
   ``.````.`.````:``......``.``..`````````.````.,;,,`        `::;````.`````````````````````````,```````..``` ``  
    `````..````` ````.`.....`.``.``.````````````.#,.`        `,+.````````.`.`````````````````` ` ``````...`` `   
    `````...``````,`````...`.``...`.```````````..+.``        `.+``` ``````.``...````````````` .`  `````...`  `   
     ```..,.``````#``````.....`````````````````.;..``         `,'`````````````````````````````'  ```````..` ``   
     ````...``````;````````..```````````````````:.````        ` .``````````````````````````` `:  ```````.`` `    
      ```....``````, ````````````````````````` #.`````         `.;``` `````````` ```````  ` `:   ``````..````    
      ```....``````;.``````````````````````` `@```````           .'``  ``````````  ```` ` `,;    ``````..` ``    
      ```.,...`````.`+'.````````````````````.+.```````          ``.,;` ````````````````,'; ```   `````..`` `     
       ```.....``````````;++;:,```````.:;+#,.`````````        ```````.,;####++++###':..`````     `````..`` `     
       ````....`````````````...,,.,..,..``````````````        ``  `````````.....`````` ` `  `   ````````` ``     
       `.```....`````````````````````````````````````         `   `````````````````````       ` ```````  ```     
        `````..`````````  ``` ````````````````````````          ``````` ````` ````           ``````````  ```     
        ``` `..``.````````````````` `  ```````````````         ```````         ` ``         ````````````````     
        ``` `....``````````````` ``   ````````````````         ````````                ` ` ```````````  ```      
        ``````...````````````           `````````````          ``````.`              ` `` `````````````````      
         `````...`````````` `    `      ````````````` `        ```` ``.``               ``````````````````       
         `````...`````````      `      ````.`````````          ```` ```.````             `````````````````       
          `````.`````````````          ``...``````````         ```` ```..```             ` ````` `````` `        
          ```.`..``````````          ````..``` ```````         ```` ```..````             `````````````          
          ``````.`````````````   ` ` ```....`````````          `````````..````  `       ` ` ```````````          
          ``````.`````````````` ` `````..``.`````````          ```````````.```````    ` ``` ``````````  `        
          ``````.`````````````````````..```.`...```````       ````````.```.````````     ``` `````````            
          ``````.`````````````````````.`````.,,;#..``````````````.';..````..````````  ` `````````````   `        
          ``````..```````````````````..``````,...;:..``````````.,,...``````..````````````````````````  `         
          `````.....````````````````..````````.....,..```````..,,...````````.````````````````````````  `         
           ````....````````````````...``````````...,;..``````,;.`````````````.``````````````````````` `          
            ``...`.````````````````..````````````.`.,:......,:.``````````````..````````````````````.```          
            `,:`...```````````````..````````````````.,:,,,;;,.````````````````..````````````````````.`           
                ..``````.````````...`````````````````..,,....`````````````````..```````````````````              
                `.`..```````````...````````````````````````````````````````````..`````````````````               
                `..`````````````.....``````````````` ```````````````````````````.`````````````````               
                 ...```````````..``...```````````````````````````````````````````.````````````````               
                 ..````````````.````.````````````````````````````` ```````````````.``````````````                
                 `.....````````.```..````````````````````````````````````````````````````````````                
                  ..`.````````..```.`````.`````````````````` ````````````````````````````````````                
                  .....````````..```````.```.```````````````````````````````````````````````````                 
                  `.....```````..`````.`....````````````````````````````````````````````````````                 
                   ...`````````.```````........`````````````````````````````````````` ``````````                 
                   .....```````.``````.....,......,..````````......```.```.````````````````````                  
                   `....```````..`````.,;'+##'';:';;;:,...,,,,,:,:,,.::':,.`.``````````````````                  
                   `,.....``````......':`.`...,...````...````````..`...```;..`````` ```````````                  
                  `'......```````..,,..```````````````````````````````````.,;.````` ``````````                   
                `.'#,.....`.```````..`````````````````````````````` ````````...````` `````````                   
             ``.;++#'......``````````````````````````````````````````````````````` ``````````.`                  
           ``:'++###@.,.....```````````````````````````````````````` ` `` ```````````````````;:`                 
         `.;'++####@@,.......``````.``````````````````````````````` `` ``````````````````````@#,`                
       `.'++++#####@@'.,......`````.````````````````````````````````` ``````````````````````,@@+,`               
     `,'+###+######@@@,.,............````````````.``.....``````````````````````.````````````'@@#+:`              
  `.:++##########@@@@@.,,.,........``````````````.`..........```````````````````````````.`.`'@@@#+;```           
`.;++############@@@@@,..,..........`````````````............``.````````````````.``````.`.``:@@@##+';,.``        
'++#############@@@@@@;.............`````````..`.`..`.......`..```````````````````..`...`.``,@@@####+++';.``     
+##########@@@#@@@@@@@;..,,..,,....`````````````...```````````````````````` ````.```...`.`` .@@@#####++++'':.`   
#############@@@@@@@@@,...,...,...```````````````````````````````````````` `````````..``..` ,@@@#######++++''',` 
@#@@@#####@@###@@@@@@@,....,.......````````````````````````````````````````````````.````.`` ,@@@########++++++++ 
@@@@@@@####@##@@@@@@@@.....,.......```````````````````````````````````````````.`````````.`  ,@@@@@@########+++++ 
##@############@@@@@@@......,........```````````````````````````````````````````.`.`.`...`  :@@@@@@#@@####@##### 
@#@@###@@@@####@@@@@@@,`.....,......`..````````````````````````````````````````....```..`  `;@@@@@@@@@@@##@##### 
##@@@@@##@#####@@@@@@@:`.....,.....,,...```````````````````````````````````````.....`...`   '@@@@@##@@@##@@@@### 
@@@#@@@#@@####@@@@@@@@;``.`..,,......,,..````````.``.````````````````````````..........`   `#@@@@@@#@@@@#@@@@### 
@@@@@@@@@@####@@@@@@@@#``.....,,...,::,..````````.``````````.``````````````............`   `#@@@@@@@@@@##@@@@@## 
@@@@@@@@@@####@@@@@@@@@``.....,,,.,,,,:,..``````````.```````````.``````````...,.......`    `@@@@@@@@@@@##@@@@@@@ 
@@##@#@@@@@@##@@@@@@@@@```....,:,,,...,,..```````....`````..`````````````...,.........`    `@@@@@@@@@@##@@@@@@@@ 
@@#@##@@@@@@#@@@@@@@@@@.```....,:,,,...,....`````....`..`..`....``.`````...,.,.,.,...`     `@@@@@@@@@@@@@@@@@@@@ 
@@@@###@#####@@@@@@@@@@,` `.`...,:,,.,,,,,...````....,.,....`.......`````....,,.,....`     .@@@@@@@@@@@@@@@@@@@@ 
@##@########@@@@@@@@@@@+````....,:::,,..,,,,.``.`...,,.............````.....,.,....``      :@@@@@@@@@@@@@@@@@@@@ 
@@###@######@@@@@@@@@@@#`   `....,:,,,,.,,,,..````...,....,.,,...,.....,,,.,,,,...``       '@@@@@@@@@@#@@@@@@@@@ 
@@@####@@@##@@@@@@@@@@@@`   `.....,::,::.,.::,.......,...,,,,:::.....,.,,..,,.....`       `#@@@@@@#@@@@@@@@@#@@@ 
@###@####@@@@@@@@@@@@@@@.    `.....,::,,,,,,:;:,,,,,,,,,,,,,....,.,,,,,..,,,,....`        `@@@@@@@##@@@@@@@@@@@@ 
@@@@@@####@@@@@@@@@@@@@@,     `..`..,::,:,,,,::::,,,,,:,,,,,,.,,,,:::,,,.,,.....`         .@@@@@@@@#@@@@@@@@@@@@ 
@@@###@###@@@@@@@@@@@@@@;      `.....,,:,,,,,,,;,;::,;::;::;:;:;:::,,,,,,,,....`          ,@@@@@@@@#@@@@@@@@@@@@ 
@#@@#@####@@@@@@@@@@@@@@#`      ......,,:,::::::::::,,:;;,:::;,;,;,,,.,,,....`           `'@@@@@@@@@@@@@@@@@@@@@ 
@####@###@@@@@@@@@@@@@@@@`      `.......,,:,::::::::;;;;::,:::::,::,,,,,.....            `@@@@@@@@@@@@@#@@@@@@@@ 
@#@#@@@#@@@@@@@@@@@@@@@@@`        ....`...,::,:,,:::::::::;;;;:::,,,,,.....`             .@@@@@@@@@@@@@@@@@@@@@@ 
@@@#@##@@@@@@@@@@@@@@@@@@.         ...``....,:,:,,,::,::::;;;::,,,........`             `,@@@@@@@@@@@@@@@@@@@@@@ 
@@@@@@#@#@@@@@@@@@@@@@@@@.          `..`......,,,,,,,,,,,,,,,.,..........`               '@@@@@@@@#@@@@@@@@@@@@@ 
@@@@@@#@@@@@@@@@@@@@@@@@@:           `..````.........................``.`               `#@@@@@@@@@@@@@@@@@@@@@@ 
@@@@@@@#@@@@@@@@@@@@@@@@@;            `.`````.`..`...`..```........``..`                `#@@@@@@@@@#@@@@@@@@@@@@ 

                       *Johtaja sets mode: -v SimSonOfSam

<@Johtaja> Tehtävä suoritettu. Painukaa helvettiin.

Suursaari-seikkailun aikana Figuurin pelipaikaksi Porin pääkirjaston lehtisalin lukunurkka. Se tarjosi hiljaisen työskentelytilan, ilmaisen verkkoyhteyden ja huomattavasti vähemmän uteliaita olan yli seuraajia kuin kahviloissa tai baareissa. Pelin lomassa ehti hyvin lukea #Pimeanurkan pelaajien suosittelemia kirjoja ja artikkeleita, joiden aihealueet saattoivat olla mitä tahansa feministisistä runoantologioista aina autourheilun historiaan.
Pyörämatka keskustaan kasvatti hitaasti pojan yleiskuntoa ja asunnosta poistuminen kouluajan ulkopuolella toi pienen henkireiän ahdistavan tunkkaiseksi muuttuneeseen elämään ja siihen tasaiseen harmauteen, jossa aamu alkoi kännykän herätyskellolla kello seitsemän, mutta herääminen tapahtui kunnolla vasta joskus kahdentoista aikaan päivällä.

Johtajan läppärille luoma kansio tiirikoinnista oli kiehtova. Erikielisiä opetusvideoita oli kymmeniä ja vaikka suurin osa käsitteli tuntemattomia ulkomaisia lukkoja, tai käytti hieman erilaista tiirikointisarjaa (tai kielenä dubattua albaniaa), oli periaate yleisesti ottaen sama. Haittalevyjen avaaminen oli lukosta riippuen hankalaa, tai aivan järjettömän hankalaa. Työ vaati pitkää pinnaa ja keskittymistä. Poika oli saanut muutaman Johtajan lähettämän riippulukon jo auki - Ab Lukko Oy:n vanhemmat, ilman vapaana pyörivää ensimmäistä haittaa olevat lukot olivat huomattavasti uudempia sisaruksiaan helpompia, mutta lipas oli hänelle vielä liian hankala vastus.

Sukellusvene, tuo ihmismetaforista huonoin, huomasi nousevansa välillä lähes periskooppisyvyyteen.