Isohko, tupamainen huone, joka oli kalustettu sängyllä (parisängyllä, koska Mäkinen oli tuhansien muiden yksinäisten suomalaismiesten tapaan parantumaton optimisti), ruskealla pirttipöydällä ja penkeillä, kulahtaneenmukavalla nojatuolilla ja Philipsin soitintornilla (radio pysyvästi Yle Puheen taajuudella ja levysoittimessa lähes poikkeuksetta Leevi and the Leavingsin Häntä Koipien Välissä-lp).
Vaikka tontilla oli hyvä ja toimiva rantakeittiö, oli Voitossa myös oma pieni keittiönurkkauksensa arkkupakastimella, uunilla ja mikrolla varustettuna.
Vaikka Esko Mäkisen mielestä ulkomailta ei tullut juuri koskaan mitään hyvää (virolaisia oluita ja saksalaista aikuisviihdettä lukuunottamatta), ei hänkään löytänyt pahaa sanottava pakastepitsan rantautumisesta Suomeen. Hän oli oppinut rakastamaan vanhemmalla iällä rutiinien tuomaa rauhaa ja turvallisuuden tuntua. Samat radio-ohjelmat (varsinkin Luontoilta), sama tupakkamerkki (North State) ja sama olutmerkki (Alekokki). Kylminä iltoina ihminen tarvitsi kuitenkin oluen lisäksi myös ruokaa. Pakastepitsa täytti ruoan perusmääritelmät - se täytti vatsan, sisälsi lihaa ja oli kohtuullisen halpaa.
Eniten Esko Mäkistä kuitenkin miellytti pakastepitsan kyky selviytyä voittajana missä tahansa ruokaympäristössä, sillä siihen oli mahdollista lisätä mitä tahansa ja se oli silti pitsa. Kananmuna-pekoni-aurajuusto-makkarapitsa? Persikka-nötkötti-mustapippuripitsa? Mikään ainesosa ei muuttanut sitä, että ruoka oli edelleen silti pohjimmiltaan pakastepitsa - muuttumaton hyve ja täydellinen ympyrä.
Esko Mäkisen asuinmökin karuja hirsiseiniä eivät taulut koristaneet. Sinkulassa ainut oikea paikka taiteelle oli ulkohuussin seinällä - yleensä lehdestä leikatun pilakuvan muodossa (Mäkisen huussipilakuvassa Paavo Väyrynen ei seissyt, eikä maannut - pikemminkin päinvastoin). Nupopääksi joutunut hirvi oli sentään lahjoittanut Mäkisen seinälle sarvensa ja Tukholmassa kahdeksankymmentäluvulla käväissyt entinen naapuri oli tuonut tuliaisiksi käkikellon, jonka kukunta kuulosti erehdyttävästi kimeä-ääniseltä Seppo Rädyltä, joka kannustaa keihästään huikeisiin suorituksiin niin että eri paikat repeävät.
Tähän vaatimattomaan tupaan Esko Mäkinen johdatti yhä vaimeasti itkua tyrskivän kutsumattoman vieraansa. Hän istutti miehen penkille, avasi tälle mitään sanomatta oluen ja sytytti itselleen savukkeen. Oman asunnon ja yksinelämisen hyviä puolia oli mahdollisuus tupakoida missä ja milloin tahansa.
Hän poltti norttinsa lähes filtteriin asti, mutta vieras ei avannut suutaan. Oli sentään saanut koottua itseään niin paljon, ettei enää nyyhkinyt kuin akka. Näillä seuduin hiljaisuus oli toki vieraalla hyve, mutta jotain rajaa nyt sentään siinäkin, Mäkinen tuumi.
Hän poltti norttinsa lähes filtteriin asti, mutta vieras ei avannut suutaan. Oli sentään saanut koottua itseään niin paljon, ettei enää nyyhkinyt kuin akka. Näillä seuduin hiljaisuus oli toki vieraalla hyve, mutta jotain rajaa nyt sentään siinäkin, Mäkinen tuumi.
- Asiahan ei minulle niinkään kuulu, vaikka sinä minun tontilleni kieltämättä putkahditkin, mutta mikä miehen noin maahan on saanut? Sitä yleensä puhuessa pakkaa tulemaan parempi olo, Mäkinen avasi keskustelun huomattuaan, ettei toisesta siihen olisi.
Ennen kuin itsensä koonnut vieras ehti vastata, rämähti Voiton toinen vakituinen asukki, Seppo Rädyltä kuulostava käkikello, tasatunnin merkiksi.
- It-tuu. It-tuu. It-tuu. It-tuu. It-tuu. It-tuu. It-tuu. It-tuu.
Esko Mäkisen vieraaksi tullut mies mietti hetken pää kallellaan juuri kuulemaansa kukuntaa, mutta päätti päänpudistuksella olla puuttumatta asiaan. Hän aloitti tarinansa hiljaa, hitaasti ja lyhyin lausein, mutta ei sentään murtunut enää uudestaan kyyneliin.
Mies kertoi olevansa Lahden Vesiputken asennusjärjestelijä Rauli Heinänen - tällä hetkellä noin kuukauden mittaisella lomalla ja syvästi onneton. Hän oli onneton, koska hänen sydämensä soi mollissa. Hän oli kokenut rakkauden, joka nyt oltiin häneltä riistetty.
Rauli Heinänen oli nähkääs puolta vuotta aiemmin tavannut Öljylanne-Kaukon Perjantaitansseissa Seijan - naisen, jonka nauru oli kuin parantavaa voidetta ja joka hymyili kuin nouseva aurinko. Olihan Raulilla naisia ollut elämässä aikaisemminkin, mutta yksikään hamehenkilö ei ollut tuonut mukanaan niin kokonaisvaltaista hyväolontunnetta kuin yökerho Armaassa ÖLK:n naisten haussa Rauliin silmänsä iskenyt Seija.
Niin kovin äityi tämä Voitto-mökissä istuva insinööriltä näyttävä harmiton itkupilli ylistämään naisen jokaista neliösenttiä ja säkenöivää älyä ja upeaa persoonaa (joka jäi toiseksi vain Seijan upealle per...hekeskeisyydelle, mies selitti intoa hehkuen Mäkiselle), ettei hetkeen edes muistanut olevansa allapäin. Kielenkostuttajaksi tuotu ensimmäinen oluttölkki katosi kuin tyhjää vaan asennusjärjestelijän kertoessa rakkaudestaan ja kohta miehen edessä oli toinen kylmä tölkki. Ja sitten kolmas.
Seija oli tuonut työnteosta ja jääkiekosta nauttivan asennusjärjestelijän elämään taidegallerioita, punaviiniä ja hyvää sek.. pitkiä keskusteluja. Seija oli syy kiirehtiä kotiin työpäivän jälkeen ja jäädä sänkyyn viikonloppuna. Seija oli kaikki.
Neljäs tökki tyhjeni, Voiton virallisena valvojana toimiva käkikello sylkäisi puolen tunnin 'ttunsa ja Rauli Heinäsen sanallinen pato murtui kohisten.
Asennusjärjestelijä Heinänen kertoi Seijan äkkipikaisesta luonteesta ja häijystä kielestä. Piti olla Suuria Tunteita, tai Seija uhkasi lähteä kävelemään. Ja Seijahan uhkasi lähes viikottain. Oli kuulemma vieraissakin käynyt, kun asennusjärjestelijä Heinänen ei ollut muistanut neljän kuukauden vuosipäivää juhlistaa ravintolaillallisella.
- Sanoi, että minulla on pieni mulkku. Ei ole niin komea ja suonilla siunattu kuin Jokisen lerssi, vaan ihan pieni suomalainen mulkku tämä minulla vain, sammalsi asennusjärjestelijä Mäkiselle.
Esko Mäkinen osasi vain hymistä vieressä osaaottaen, vaikka aihe olikin hieman kummallinen. Miehen oma mulkku oli pyhä asia. Vaikka se olisi vähän pieni, vino, tai muuten hassunmallinen, niin se oli kaikki mitä miehellä oli. Tietyt asiat pitäisi naisten osata jättää rauhaan - ainakin tietyllä tavalla. Tämän Mäkinenkin tiesi. Rajustakin pahoinpitelystä toipuu, jos vauriot eivät ole henkisiä.
Viides kylmäkellarista haettu export-tölkki ja Rauli Heinänen pääsi kertaamaan tapahtumia, jotka johtivat lopulta hänen dramaattiseen rantautumiseen kutsumattomana vieraana Esko Mäkisen tontille.
Voitto-mökki täyttyi hitaasti sinertävästä tupakansavusta Esko Mäkisen polttaessa ketjussa Nortteja. Paha tuohon oli mitään väliinkään sanoa, kun toisella oli vauhti päällä. Kunhan kerran viidessätoista minuutissa toi uuden tölkin vieraan eteen ja muisti murahtaa aina välillä sopivissa kohdissa. Ei tämä kauheasti eronnut Luontoillan lähetyksestä - mitä nyt oluen kulutus oli tuplaantunut.
- Seija soitti minulle toissapäivänä, katsokaahan. Hän oli saanut käsiinsä esitteen lomaosakkeista Lapissa ja paloi halusta lähteä lomalle. Hän halusi, että käytän pitämättömät lomapäiväni ja lähden hänen kanssaan viikoksi ihan kahdestaan keskelle ei-mitään. Hän lupasi jopa tehdä sen jutun makuuhuoneessa, josta niin kovasti pidän. Kujerteli. Tein eilen neljätoistatuntisen päivän, jotta saisin kaiken ajan tasalle ja pakkasin auton huolella. Otin mukaan niitä Karita Mattilan levyjäkin. Sitten se auto meni ja tussautti tuollaiseen johonkin ja nyt on rengas tyhjä ja miehen takki tyhjä ja lopussa on kaikki!
Esko Mäkisen vieraan puheääni oli kasvanut vähä vähältä, kunnes hän lopulta suorastaan huusi. Vieras nousi pirttipenkiltään seisomaan, pyörähti ympäri ja katsoi ulos ikkunasta loputonta metsämaisemaa silmät harittaen.
- Ja minä kun en ole tuota alkoholia niinkään viime vuosina enää... Varsinkaan kun Seija ei oikein pidä sen vaikutuksesta tuohon...
Yllätyksenä Esko Mäkisen elämään tullut mies osoitti omaavansa vielä muutaman odottamattoman piirteen. Vieras otti penkillä seisten yhden määrätietoisen askeleen eteenpäin kohti ulko-ovea ja kaatui mahtavasti tömähtäen tuvan lattialle. Miehen pään osuessa lattiaan kuului kuiva ja mossahtava ääni, kuin kangaskassin suojissa oleileva vesimeloni olisi osunut katukivetykseen.
Voitto-mökissä oli hetken hiljaista. Sitten lattiatasosta kuului syvää kuorsausta. Verta ei sentään näkynyt missään.
Tupaan hiipineen yllättävän hiljaisuuden päättivät rikkoa samaan aikaan niin mökin omistava Esko Mäkinen, kuin hänen alivuokralaisensa, Seppo Räty -käkikello. Kummankin perusviesti maailmalle oli lähestulkoon sama.
It-tuu.
Mies kertoi olevansa Lahden Vesiputken asennusjärjestelijä Rauli Heinänen - tällä hetkellä noin kuukauden mittaisella lomalla ja syvästi onneton. Hän oli onneton, koska hänen sydämensä soi mollissa. Hän oli kokenut rakkauden, joka nyt oltiin häneltä riistetty.
Rauli Heinänen oli nähkääs puolta vuotta aiemmin tavannut Öljylanne-Kaukon Perjantaitansseissa Seijan - naisen, jonka nauru oli kuin parantavaa voidetta ja joka hymyili kuin nouseva aurinko. Olihan Raulilla naisia ollut elämässä aikaisemminkin, mutta yksikään hamehenkilö ei ollut tuonut mukanaan niin kokonaisvaltaista hyväolontunnetta kuin yökerho Armaassa ÖLK:n naisten haussa Rauliin silmänsä iskenyt Seija.
Niin kovin äityi tämä Voitto-mökissä istuva insinööriltä näyttävä harmiton itkupilli ylistämään naisen jokaista neliösenttiä ja säkenöivää älyä ja upeaa persoonaa (joka jäi toiseksi vain Seijan upealle per...hekeskeisyydelle, mies selitti intoa hehkuen Mäkiselle), ettei hetkeen edes muistanut olevansa allapäin. Kielenkostuttajaksi tuotu ensimmäinen oluttölkki katosi kuin tyhjää vaan asennusjärjestelijän kertoessa rakkaudestaan ja kohta miehen edessä oli toinen kylmä tölkki. Ja sitten kolmas.
Seija oli tuonut työnteosta ja jääkiekosta nauttivan asennusjärjestelijän elämään taidegallerioita, punaviiniä ja hyvää sek.. pitkiä keskusteluja. Seija oli syy kiirehtiä kotiin työpäivän jälkeen ja jäädä sänkyyn viikonloppuna. Seija oli kaikki.
Neljäs tökki tyhjeni, Voiton virallisena valvojana toimiva käkikello sylkäisi puolen tunnin 'ttunsa ja Rauli Heinäsen sanallinen pato murtui kohisten.
Asennusjärjestelijä Heinänen kertoi Seijan äkkipikaisesta luonteesta ja häijystä kielestä. Piti olla Suuria Tunteita, tai Seija uhkasi lähteä kävelemään. Ja Seijahan uhkasi lähes viikottain. Oli kuulemma vieraissakin käynyt, kun asennusjärjestelijä Heinänen ei ollut muistanut neljän kuukauden vuosipäivää juhlistaa ravintolaillallisella.
- Sanoi, että minulla on pieni mulkku. Ei ole niin komea ja suonilla siunattu kuin Jokisen lerssi, vaan ihan pieni suomalainen mulkku tämä minulla vain, sammalsi asennusjärjestelijä Mäkiselle.
Esko Mäkinen osasi vain hymistä vieressä osaaottaen, vaikka aihe olikin hieman kummallinen. Miehen oma mulkku oli pyhä asia. Vaikka se olisi vähän pieni, vino, tai muuten hassunmallinen, niin se oli kaikki mitä miehellä oli. Tietyt asiat pitäisi naisten osata jättää rauhaan - ainakin tietyllä tavalla. Tämän Mäkinenkin tiesi. Rajustakin pahoinpitelystä toipuu, jos vauriot eivät ole henkisiä.
Viides kylmäkellarista haettu export-tölkki ja Rauli Heinänen pääsi kertaamaan tapahtumia, jotka johtivat lopulta hänen dramaattiseen rantautumiseen kutsumattomana vieraana Esko Mäkisen tontille.
Voitto-mökki täyttyi hitaasti sinertävästä tupakansavusta Esko Mäkisen polttaessa ketjussa Nortteja. Paha tuohon oli mitään väliinkään sanoa, kun toisella oli vauhti päällä. Kunhan kerran viidessätoista minuutissa toi uuden tölkin vieraan eteen ja muisti murahtaa aina välillä sopivissa kohdissa. Ei tämä kauheasti eronnut Luontoillan lähetyksestä - mitä nyt oluen kulutus oli tuplaantunut.
- Seija soitti minulle toissapäivänä, katsokaahan. Hän oli saanut käsiinsä esitteen lomaosakkeista Lapissa ja paloi halusta lähteä lomalle. Hän halusi, että käytän pitämättömät lomapäiväni ja lähden hänen kanssaan viikoksi ihan kahdestaan keskelle ei-mitään. Hän lupasi jopa tehdä sen jutun makuuhuoneessa, josta niin kovasti pidän. Kujerteli. Tein eilen neljätoistatuntisen päivän, jotta saisin kaiken ajan tasalle ja pakkasin auton huolella. Otin mukaan niitä Karita Mattilan levyjäkin. Sitten se auto meni ja tussautti tuollaiseen johonkin ja nyt on rengas tyhjä ja miehen takki tyhjä ja lopussa on kaikki!
Esko Mäkisen vieraan puheääni oli kasvanut vähä vähältä, kunnes hän lopulta suorastaan huusi. Vieras nousi pirttipenkiltään seisomaan, pyörähti ympäri ja katsoi ulos ikkunasta loputonta metsämaisemaa silmät harittaen.
- Ja minä kun en ole tuota alkoholia niinkään viime vuosina enää... Varsinkaan kun Seija ei oikein pidä sen vaikutuksesta tuohon...
Yllätyksenä Esko Mäkisen elämään tullut mies osoitti omaavansa vielä muutaman odottamattoman piirteen. Vieras otti penkillä seisten yhden määrätietoisen askeleen eteenpäin kohti ulko-ovea ja kaatui mahtavasti tömähtäen tuvan lattialle. Miehen pään osuessa lattiaan kuului kuiva ja mossahtava ääni, kuin kangaskassin suojissa oleileva vesimeloni olisi osunut katukivetykseen.
Voitto-mökissä oli hetken hiljaista. Sitten lattiatasosta kuului syvää kuorsausta. Verta ei sentään näkynyt missään.
Tupaan hiipineen yllättävän hiljaisuuden päättivät rikkoa samaan aikaan niin mökin omistava Esko Mäkinen, kuin hänen alivuokralaisensa, Seppo Räty -käkikello. Kummankin perusviesti maailmalle oli lähestulkoon sama.
It-tuu.
