Tervetuloa kotiin. Sinä asut nyt Minun kanssani. Vanha asuipaikkasi Prisman kirjaosaston nurkassa kalenterien asuttaman naapuruston asukkina - yhtenä monista tyhjistä mustakantisista kirjoista - on nyt tullut tiensä päähän. Toivottavasti Terry Pratchett ja Robert Jordan ovat mieluisia naapureita Sinulle. Ainakaan He eivät ole turhan väkivaltaisia.
Toivon myös, että tunnet Itsesi tärkeäksi. Sinulla näet on väliä. Sinä Olet Tärkeä. Minulle.
Tiedän Sinusta paljon, kuten soveliasta onkin. Olen päättänyt valita sinut Uskotuksi Ystäväkseni, joten on vain oikein ottaa Sinusta selvää. Niin ystävät tekevät.
Eli siis - Sinun
- Syntymäpaikkasi on Puolassa ja maahantuojasi on Espoosta kotoisin oleva yritys.
- Sivumääräsi on 365 ohutta, läpikuultavaa ruutupaperia ja väriltäsi olet musta.
- Hinta oli 10,95€ - sisältäen verot.
- Kanteesi on painettu kohokirjaimin ZESZYT, joten olen päättänyt kutsua sinua Zetaksi.
- Valmistusmateriaalisi on kierrätyspaperi. Tämä sai minut ajattelemaan Sinua tarkemmin ja - myönnettäkööt - vaikutti vahvasti ostopäätökseeni.
Meissä on nimittäin paljon yhteistä - nyt en tarkoita sitä, että olisimme molemmat lumppumateriaalia - hah!
Tarkoitan sitä, että Sinut, Zeta, on tehty omaksi itseksesi pienistä palasista. Asioista, jotka ovat alun alkaen olleet osa toista kokonaisuutta, mutta lopulta niistä on kasvanut Sinä. Julisteista, sanomalehtipaperista ja puolalaisista Lidl-mainoksista uudestaan henkiin herätetty oma kokonaisuus. Sinä.
On mielenkiintoista ajatella, että osa Sinua on joskus saattanut olla jonkun toisen ihmisen päiväkirja. Syvä Tunnehautausmaa, johon joku on pudotellut paloja itsestään, kunnes lopulta on päätynyt heittämään Sinut paperijätteisiin (onko Puolassa paperikierrätystä?) Nyt näes sinun Uusi Tehtäväsi on täyttyä minun salaisimmista ajatuksista. Eli - Rakas Päiväkirja...
Toinen meitä yhdistävä tekijä on, että olemme molemmat huonoja ihmisiä.
Sinä tietysti siksi, ettet ole ihminen ensinkään, vihkoseni. Zeta-pikku-paperiseni. Minä taas olen huono ihminen siksi, etten koe suoriutuvani tästä kaikesta ihmisyydestä ja ihmistämisestä kovinkaan hyvin. Katsos kun...
Olen kolmekymmentäviisivuotias naimaton - muttei naimaton - nainen. Olen riippuvainen monesta asiasta - kofeiinista, nikotiinista, kannabiksesta, "Tuulen Viemää"-sarjasta, suklaasta, brittiläisistä TV-sarjoista, posliinihahmojen keräilystä - ironisesti, tottakai - ja Muiden Ihmisten suomasta hyväksynnästä. Kärsin ulkonäköpaineista, paniikkihäiriöstä, vitutuksesta, sosiaalisista kanssakäymisongelmista noin laajemmaltikin, sekä maailman yleisestä tilasta. Kaikki ahistaa. Lujaa.
Olen siis Tavallinen Taiteilija - nopeasti raunioituva hermokimppu ja valmis eläkkeelle jo alle kolmikymppisenä. Sinä olet elämässäni pakollisena Ystävänä, koska Ammattimainen Kallonkutistajani vaati minua kirjoittamaan tunteeni paperille. Että tässä on lehmälle lippulappunen paperia. Märehdi.
En tietysti oikeasti voi olla avoimin tuntein liikkeellä kirjoituksieni kanssa, sillä se johtaisi vähintään laitoskierteeseen, poliisitutkintaan, lääkerumbaan ja holhoussalsaan - olen huono tanssija, kiitos vain. Siksi virkaatekevä terapiatunnevihkoni on tyttömäisen vaaleanpunainen Hello Kitty, joka on löytänyt asunossani sijan parvekkeen läheltä.
Uudenkarhea, turhanaikaisilla ongelmilla täytetty prinsessa-ajan symboli Kitty. Kitty kaukana Zetasta ja kaukana niistä Syvimmistä Peloista, joissa koko maailma muuttuu mustaksi tyhyydeksi ja ihmisistä on jäljellä vain hymyilevä kotelo.
Kitty saa ottaa vastaan päivittäiset ongelmat kuten kaupassakäynnin kokonaisvaltaisen ahdistavuuden ja pelkotilat, joissa jalkakäytävän jäätyneen lätäkön pinta kätkeekin alleen satojen metrien mustan syvyyden. Asfaltin halkeamat, joille astuminen tietää Huonoa Onnea.
Ne hetket, jolloin oikeasti tietää mitä tapahtuu, mutta mitä jos? Tämän vuoksi Kittyn ja Zetan ei tule koskaan tavata toisiaan.
Tyttöjen juttuja, Zeta. Toivottavasti kässäät joskus, jou. Vaikkei sinusta kässäriä ikinä tule.
Minusta tuntuu, että minulla on vielä joskus Sanottavaa. Haluaisin Sanoa monestakin asiasta mielipiteeni, mutta koen ajan, paikan, tekniikan ja kieliopin olevan Perimmäisen Tarkoituksen tiellä.
Ehkä vielä joskus.
Rakkaudella, Sinun uusi Emäntäsi - A
On mielenkiintoista ajatella, että osa Sinua on joskus saattanut olla jonkun toisen ihmisen päiväkirja. Syvä Tunnehautausmaa, johon joku on pudotellut paloja itsestään, kunnes lopulta on päätynyt heittämään Sinut paperijätteisiin (onko Puolassa paperikierrätystä?) Nyt näes sinun Uusi Tehtäväsi on täyttyä minun salaisimmista ajatuksista. Eli - Rakas Päiväkirja...
Toinen meitä yhdistävä tekijä on, että olemme molemmat huonoja ihmisiä.
Sinä tietysti siksi, ettet ole ihminen ensinkään, vihkoseni. Zeta-pikku-paperiseni. Minä taas olen huono ihminen siksi, etten koe suoriutuvani tästä kaikesta ihmisyydestä ja ihmistämisestä kovinkaan hyvin. Katsos kun...
Olen kolmekymmentäviisivuotias naimaton - muttei naimaton - nainen. Olen riippuvainen monesta asiasta - kofeiinista, nikotiinista, kannabiksesta, "Tuulen Viemää"-sarjasta, suklaasta, brittiläisistä TV-sarjoista, posliinihahmojen keräilystä - ironisesti, tottakai - ja Muiden Ihmisten suomasta hyväksynnästä. Kärsin ulkonäköpaineista, paniikkihäiriöstä, vitutuksesta, sosiaalisista kanssakäymisongelmista noin laajemmaltikin, sekä maailman yleisestä tilasta. Kaikki ahistaa. Lujaa.
Olen siis Tavallinen Taiteilija - nopeasti raunioituva hermokimppu ja valmis eläkkeelle jo alle kolmikymppisenä. Sinä olet elämässäni pakollisena Ystävänä, koska Ammattimainen Kallonkutistajani vaati minua kirjoittamaan tunteeni paperille. Että tässä on lehmälle lippulappunen paperia. Märehdi.
En tietysti oikeasti voi olla avoimin tuntein liikkeellä kirjoituksieni kanssa, sillä se johtaisi vähintään laitoskierteeseen, poliisitutkintaan, lääkerumbaan ja holhoussalsaan - olen huono tanssija, kiitos vain. Siksi virkaatekevä terapiatunnevihkoni on tyttömäisen vaaleanpunainen Hello Kitty, joka on löytänyt asunossani sijan parvekkeen läheltä.
Uudenkarhea, turhanaikaisilla ongelmilla täytetty prinsessa-ajan symboli Kitty. Kitty kaukana Zetasta ja kaukana niistä Syvimmistä Peloista, joissa koko maailma muuttuu mustaksi tyhyydeksi ja ihmisistä on jäljellä vain hymyilevä kotelo.
Kitty saa ottaa vastaan päivittäiset ongelmat kuten kaupassakäynnin kokonaisvaltaisen ahdistavuuden ja pelkotilat, joissa jalkakäytävän jäätyneen lätäkön pinta kätkeekin alleen satojen metrien mustan syvyyden. Asfaltin halkeamat, joille astuminen tietää Huonoa Onnea.
Ne hetket, jolloin oikeasti tietää mitä tapahtuu, mutta mitä jos? Tämän vuoksi Kittyn ja Zetan ei tule koskaan tavata toisiaan.
Tyttöjen juttuja, Zeta. Toivottavasti kässäät joskus, jou. Vaikkei sinusta kässäriä ikinä tule.
Minusta tuntuu, että minulla on vielä joskus Sanottavaa. Haluaisin Sanoa monestakin asiasta mielipiteeni, mutta koen ajan, paikan, tekniikan ja kieliopin olevan Perimmäisen Tarkoituksen tiellä.
Ehkä vielä joskus.
Rakkaudella, Sinun uusi Emäntäsi - A
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti