5: Ubuntu Nok 2.1

Vuorokausi Johtajalle toimitettujen vastausten jälkeen ovikello kilahti Heinojen asunnossa, Porin Pormestarinluodossa. Figuuri oli kotona, tietokoneella ja vaillinaisesti pukeutunut, kuten tavallista. Vain ovikellon äännähdys ei kuulunut normaaliin kotirutiiniin.

Äidin kuolemasta oli nyt vähän yli vuosi ja Heinot sopeutuivat kumpikin omalla tavallaan, vaikkakin molemmat yhtä huonosti.
Isä-Heino oli alle vuodessa paiskautunut tutulta yhteiselämän kiertoradaltaan holtittomasti kieppuen kohti aurinkoa ja baareja. Missään ei ollut turvasatamaa. Kaikki oli vaikeaa ja uutta. Isä-Heino oli menettänyt rajansa ja vietti suurimman osan ajastaan etsien itseään eri pullojen pohjalta. Hän täytti jääkaapin ja maksoi laskut kuten vastuullisen huoltajan kuuluukin, mutta kotona häntä ei liiemmin näkynyt.
Ehkä hyvä niin. Martti Heinon sisällä oli suunnaton tyhjyys ja paha olo, mutta ei keinoja minkään käsittelyyn. Oli vain suunnaton tarve ottaa käsillä kiinni mistä tahansa elämässä kiinni olevasta ja puristaa. Puristaa niin, että tämä pyörivä putoaminen loppuisi. Hän puristi tuoppeja, ryyppykavereiden käsiä ja jopa rapajuoppojen ämmien persuksia. Joi kunnes sammui ja piti itsensä tasaisen kiireisenä, jottei ehtisi ottaa omasta niskastaan kiinni.

Jari Heino käsitteli menetystä omalla tavallaan - hän muuttui sukellusveneeksi. Sukulaiset, opettajat ja muut Minä Välitän Sinusta (MVS)-ihmiset tarjosivat sääliä, elämänohjeita ja olkapäätä. Ymmärrystä ja rakkautta, joka kilpistyi hiljaisuuden muuriin. Jo pienenä syrjään vetäytynyt Figuuri oli vahvistanut muuriaan ja päätti pitää kaikki loitolla.
Viimeinen pisara oli, kun eräs hyvää tarkoittava MVS oli koulussa istunut suurieleisesti hiljaisen teinin viereen ja kertonut tarinan lemmikkihamsterinsa kuolemasta. Kun tarina jatkui lauseella: "Siis mä menetin jonkun ihan niinku säkin, eli mun mielestä...", Figuuri tiivisti luukkunsa, vajosi pinnan alle ja jäi ihmissukellusveneenä odottamaan parempia aikoja. Maailma ympärillä jatkoi hälinää, mutta kaikesta levottomuudesta huolimatta mikään ei tuntunut enää miltään.
Lopulta ihmiset löysivät uusia sosiaalisia projekteja parannuskohteekseen ja Jari Heino sai jäädä etäälle.

Ovikello soi uudestaan. Kling-klo-kling-klong Sen soittaja oli painanut soittonappia kahdesti, jotta sisällä olevat elämänmuodot ymmärtäisivät asian olevan tärkeänluontoinen ja siihen kuuluu suhtautua asianmukaisella ripeydellä. Alle parissakymmenessä sekunnissa ovikello soi vielä kolmannen kerran ja sai seurakseen koputusta.
Satunnaisia pitsalähettejä lukuunottamatta Heinojen Residenssin ovikelloa soittivat vain Jehovan todistajat ja joskus harvoin Isä-Heinon ryyppykaverit. Heidän soittoäänensä oli aina perusvireeltään anteeksipyytävää. Kelloa painettiin kerran, odotettiin noin minuutti ja soitettiin mahdollisesti sitten toisen kerran. Soittaja ymmärsi, ettei aina ollut toivottu vieras ja oli jo ennen ovelle tuloa valmistanut itsensä pettymykseen.
Tämä ovimusikantti oli kuitenkin suuri teknon ystävä. Ovikellon taukoamaton plimputus (kuvaa ovikellon ääntä paremmin kuin 'sointi') valmisteli yleisöä ja teki tilaa seuraavalle elementille. Kun koputus putosi mukaan rytmiin, oli lopputulos kuin kaoottinen Kaustisten Kansanmusiikkifestivaalin versio Sandstormista. Figuuri huitaisi näppäimistöllä Windows+D, puki housut jalkaan ja rynnisti ovelle.

Ovisilmä tarjosi kalansilmäperspektiiissä näyn ovea hakkaavasta keltapunaisesta DHL-lähetistä, joka selvästi nautti työstään.  Lähetin vieressä lepäsi isokokoinen, ruskea paketti. Se oli noin kaksivuotiaan lapsen kokoinen, muttei yhtä söpö ja huomattavasti suorakulmaisempi (paketti, ei lähetti).
Heinojen asunnon ovi raottui heti kun ovikello-koputuksessa tuli lyhyt suvantovaihe.

- Päivää.
- Moi?
- Olis lähetys Jari Heinolle. Onkse täällä?

Figuuri ei pitänyt itseään varsinaisesti sosiaalisesti kyvytömänä yksilönä. Hän ei pelännyt ihmisiä, tai julkisia paikkoja, eikä aktiivisesti kaihtanut keskustelutilanteita. Silti -  sana-arvoituksia jo kaksitoistavuotiaana harrastaneena - hän ei ollut koskaan majaillut kotibilekutsulistan kärjessä. Harjoituksen puute sai aikaan epävarmoja suorituksia lajissa kuin lajissa, näin myös keskustelutilanteissa.
Jari Heino päätti tehdä parhaansa ja katsoa mihin se riitti. Hän osoitti itseään sormella ja älähti kaksitavuisesti.

- Minä.

Hetki hiljaisuutta, joka tuntui tarpeettoman pitkältä. DHL-lähetti tuijotti kärsivällisesti paketin vastaanottajaa, kunnes tämä lakkasi osoittelemasta ja ymmärsi hakea sisältä varmennuksen itsestään.
Henkilöllisyyden todentaminen, kuittaus ja hyvää päivänjatkoa. Lähetti jatkoi seuraavaan kohteeseen, unohtaen edellisen asiakkaan nopeasti ja ammattitaidolla (jos seuraavassa kohteessa olisi kolkutin, voisi vetää vähän rajumpaa polkkaa, hän pohti).
Asiakas jäi kahden pakettinsa kanssa. Hän oli epäonnistunut sosiaalisesti.
Hitto.

Yksi perustavanlaatuisista totuuksista kuitenkin on, ettei Universumia pahemmin kiinnosta. Vaikka omasta mielestäsi olisit tehnyt itsesi täysin naurunalaiseksi baaripöytäkeskustelussa, olit luultavasti ainut, joka edes huomasi asiaa (sillä baaripöytäkeskustelut olivat yleensä äänekkäitä ja kaoottisia).
Eli kun ensi kerran heräät keskellä yötä tuntemaan myötähäpeää oman nuoremman itsesi puolesta, joka häpeällisesti änkytti "Strategia"-sanan kanssa lähes minuutin yläasteella kymmenen vuotta sitten, niin muista - Universumi ei välitä.
(Ohjeesta voi ottaa onkeen, tai sitten ei. Self Help -kirjat tarjovat lisää motivaatiota kiinnostuneille. Universumia ei kiinnosta myöskään tämä.)

Pormestarinluodon rivitaloalueella nuori miehenalku tuijotti pakettia epäilevästi (kunnes paketti lopulta tuijotti takaisin - Nietzsche). Figuuri sai joskus postissa kiinakrääsää, huutonetin tavaroita ja Amazonin tuotteita, kuten jokainen normaali ihminen. Tällä kertaa hän ei muistanut tilanneensa mitään.
Ruskea pahvilaatikko oli teipattu ruskealla pakkausteipillä. Siinä oli Jari Heinon nimi ja kotiosoite, mutta ei lähettäjän nimeä. Hän kantoi painavan laatikon sisälle taloon, tietokonepöytänsä ääreen, avasi sen (paketin, ei pöytää). Paketti kätki sisäänsä kannettavan tietokoneen (käytetyn), neljä riippulukkoa (kaksi ABLOYn, yksi Yalen ja yksi ilman valmistajan merkkiä), kaksi poikkileikattua ovilukkoa, lukitun metallirasian ja kankaaseen käärityn tiirikkasarjan. Hän tutkiskeli esineitä (lukitun metallirasian sisällä kolisi jotain) ja avasi kannettavan tietokoneen. Sen välistä löytyi kirjoituskoneella kirjoitettu kirje:

Hei Jari!

Toivottavasti annat anteeksi sekä yksityisyydenloukkauksen [jälleen!], että fallosvitsin, jolla sinua tervehdin. Vaikka "heijari" olisi nokkela lempinimi, aion täst'edes puhutella sinua Figuurina, kuten varmasti haluaisitkin minun tekevän.
Tirsk.

Toivottavasti pidät lahjastasi. Kuten mainitsin, en liiemmin nuku, joten minulla oli aikaa mietiskellä ja suorittaa ostoksia. Toivottavasti olen pallopuistolla.
Tulimagiaa en sinulle osaa opettaa. Veikkaan, että helpointa olisi käyttää bensiiniä ja tulitikkuja, vaikka toki myös kylpyammeessa voi kätevästi valmistaa napalmia.
Muuten valintasi olivat mielenkiintoisia ja ajatuksia herättäviä.

Tietokoneessa [joka on nyt sinun!] on parantelemani Ubuntu Nok 2.1 -käyttöjärjestelmä [Linux]. Olen myös ottanut vapauden asentaa siihen mIRC-ohjelman, sekä lisätä selaimesi linkkivalikoimiin kiinnostavia sivuja. Työpöydän alikansiossa on myös selitetty Pelin yleiset säännöt, mahdollisuudet ja mahdottomuudet.

 Haluan kuitenkin jo nyt rehellisyyden nimissä kertoa, että minulla on pääsy uusvanhalle koneellesi. Totesin sen olevan helpoin tapa huoltaa sitä. En sairaalloisesti kyttää sinua, enkä pyri utelemaan turhia. Ajattelin, että sinun on hyvä tietää tämä.

Taisin mennä vähän asioiden edelle. Joka tapauksessa.

Tervetuloa, Figuuri! Astut nyt #Pimeanurkan maailmaan.

Toivottavasti tämä on kauniin ystävyyssuhteen alku. 

Nokkelan IRC-serverit ovat auki joka päivä ja loggaantua voi klo 17:50 - 18:10. 

Johtaja

Ps. Toivoisin sinun etsivän jonkin muun tukikohdan pelihetkien ajaksi. Internet-liikenteesi kertoo, ettet koulun lisäksi juurikaan poistu kotoasi. Harras toiveeni olisi, ettet pelaisi kotoa niin turvallisuus-, kuin sosiaalisyistäkin.

Poika avasi koneen. Se käynnistyi ja tarjosi muutamaksi minuutiksi vihreää tekstiä mustalla pohjalla:

HAHMO: Figuuri

LUOKKA: Varas

ALIGNMENT: Kaoottisen Neutraali

MAINE: TUNTEMATON

SINÄ OLET V.A.K.K.A.R.I.!

VOIMA: 2

AISTIT: 5

KESTÄVYYS: 2

KARISMA: 3

AJATUSTOIMINTA:4

RIPEYS: 4

INTO: 2

THE GNU GENERATION HAS BEGUN

Tässä vaiheessa on kertojan hyvä todeta - kuten tarinalle soveliasta on - että tämä sukellus uuteen maailmaan muutti pojan elämän täysin on.
Tosin - jopa leipämainos, tai Antti Tuiskun kappale (joko laulu, tai fyysinen ja verinen kimpale) voi muuttaa kuusitoistavuotiaan ihmisenalun elämän suunnan.
Teinit ovat sillä tavalla vähän ennakoimattomia.

Figuuri, nuori varas, astui nimettömän kreivikunnan pieneen majataloon ja istui sen pimeään nurkkaan.