15. Teiniraivohöyryveturi

Mustaan vettähylkivään takkiin pukeutunut hahmo kiisi polkupyörällä läpi Porin Kirjurinluodon heikosti valaistun maiseman. Se suhahti ohi kaupungin kasvitieteellisen puutarhan ja toi turhautumisensa esiin huutaen vailla sanoja pimenevään ja sateiseen iltaan ns. pahan olon purskeena.
Kiitävä varjo antoi pyöränsä polkimille kenkää kuin yrityssaneeraaja ja lähestulkoon lensi ohi aitauksessaan piileskelevien hämmentyneiden alpakoiden.
Kirjurinluodon alpakat, nuo lampaiksi naamioituneet brontosaurukset, eivät ole tunneälyn tulkitsemisessa planeetan parhaimmistoa. Silti jopa ne perääntyivät hermostuneina aistiessaan ilmassa puhdasta teini-iän vitutusta - äkillisen elämässä eteen tulleen esteen synnyttämää raivoa, joka purkautui salaman lailla. Se ei harkinnut, neuvotellut, tai eritellyt.

Polkupyörän valo sai ilmaa halkovat vesipisarat kimmeltämään ilmassa hahmon singahtaessa yli Pormestarinluodon sillan. Pyörä kiisi ohi koulun ja vanhainkodin. Sitä poljettiin seisten ja vihan voimalla ("Ihan niin kuin sun mutsias", toteaisi sivistymätön sivustaseuraaja). Se ei hidastanut mutkissa ja vain Porin autoliikenne (tarkemmin sen puute kello kahdeksan jälkeen illalla) esti isommat onnettomuudet.
Pyöräilijä jarrutti ja jätti rivitalon etupihan nurmikkoon pitkän mutaisen uran. Pyörä jätettiin makaamaan lukitsematta sateeseen.
Märkä ja kiukkuinen hahmo avasi etuoven ja tömisteli sisään rivitaloasuntoon. Talo vaikutti tyhjältä, mutta hän ei vaivautunut tarkistamaan. Poika oli hiljaisuuteen tyytyväinen, mutta toisaalta kaipasi jonkun seuraa. Tarkemmin - hän halusi ehdottomasti ja juuri nyt huutaa kenelle tahansa.

Jari Heino marssi suoraan huoneeseensa ja napautti läppärinsä päälle (Sitä oli hankala tehdä kiukkuisesti, mutta jotenkin hän onnistui). Eräällä tietyllä internet-autistilla oli nyt hieman seliteltävää, hän puhisi mielessään kiukkuisena.
Figuurin läppärin tuuletin hurahti ja sen näyttö tarjosi käynnistyessään vihreän tekstin mustalla pohjalla:

HAHMO: Figuuri

LUOKKA: Varas

ALIGNMENT: Kaoottisen Neutraali

MAINE: PIKKUSANKARI

SINÄ OLET V.A.K.K.A.R.I.!

VOIMA: 3 (+2)

AISTIT: 5

KESTÄVYYS: 2 (+1)

KARISMA: 5 (+2)

AJATUSTOIMINTA:5

RIPEYS: 4

INTO: 3

SINULLA ON 

Yllättävän Väkivaltaisuuden Hansikkaat (+1 voima)

Mestarin Verinen Hammassuoja (+1 Voima, +1 Kestävyys, + 2 Karisma)

I'M A LINUX, BITCH, I THOUGHT YOU GNU

Figuuri käynnisti  mIRC-ohjelman ja sukelsi Nokkelanetin serverin touhukkaaseen maailmaan. Hän ei kirjautunut kanaville, vaan lähetti sapekkaat terveiset suoraan yksityisviestillä koko tään verkon keskellä lymyilevälle hämähäkille elegantein sanakääntein.

<Figuuri> MITÄ IHMETTÄ?
<Figuuri> Ihan. Helvetin. Oikeasti. Nyt.
<Figuuri> Mä en tiedä, että mikä sun käsityksesi on normaalista ihmisten kanssakäynnistä, mutta TATUOITU KALJU LÄSKI OSOITTELEMASSA ASEELLA ON VÄHÄN LIIKAA NYT KYLLÄ
<Johtaja> Taisit tavata Kaukon?
<Figuuri> Taisin joo. Mä haluan tässä ja nyt ilmoittaa, että mä en ole enää missään tekemisissä tämän sun lapsellisen paskaprojektin kanssa. Mene pois mun elämästä.
<Johtaja> Kauko on eksentrinen tapaus, mutta hän on ammattilainen. Uskallan jopa sanoa, että hän on yksi maamme parhaista konsulteista alallaan.
<Figuuri> Ei kiinnosta.
<Johtaja> Hän pyysi sinua kuuntelemaan muistitikulta tiedoston yksi.wav. Sen jälkeen voit tehdä päätöksesi [toki myös sitä ennen, koska uskon ihmisten vapaaseen tahtoon].
<Figuuri> Ei kiinnosta. Paska jumalviittaus. Ei huvita. Mene pois.
<Johtaja> Kuuntele se tiedosto.

Vihaista, kiskoiltaan suistunutta teiniraivohöyryveturia on vaikea ohjailla, mutta Jari Heino päätti silti totella Johtajan kehotusta. Hän toimi yksi askel kerrallaan, kuten aikuiset tekevät. Tuskin siitä haittaakaan olisi.
Ensimmäinen askel olisi äänitiedoston kuunteleminen. Sitten hän soittaisi poliisille. Sen jälkeen hän mätkisi läppärin näytön nyrkillä säpäleiksi. Järjestelmällisesti. Kuten aikuiset.

Figuuri huomasi myös, että viime aikojen juosksentelu virtuaalisena sankarina ympäri keksittyä maailmaa toteuttamassa merkityksettömiä tehtäviä oli tavallaan valmistanut häntä tämänpäiväiseen kohtaamiseen.
Juuri eilen hän oli väitellyt A'ishan kanssa parhaasta tavasta suolistaa humanoidi, joten siihen verrattuna aiempi digitointikohtaaminen ei tuntunut niin oudolta, vaan turvallisen normaalin epänormaalilta. Kaikki oli kiinni perspektiivistä.
Figuuri avasi muistikun yksi-wav-tiedoston. Hän hämmästyi, kun kuuli rauhallisen ja miellyttävän äänen esittelevän itsensä Freelance-yrittäjä Kaukoksi. Äänessä ei ollut aiemmasta murahtelusta tietoakaan.

- Tämä on etukäteen nauhoitettu jälkiviisastelu, jonka tulet kuulemaan tapaamisemme jälkeen. Ymmärrän, että olet varmasti tällä hetkellä kiihtynyt ja mahdollisesti jopa vihainen. Miksi mukava herrasmies uhkailisi sinua turvallisessa Porin kaupungissa?

Kauko kertoi olevansa suuri teatterin ystävä. Näytteleminen ja maskeeraaminen olivat aina olleet sydäntä lähellä. Hän rykäisi ja vaihtoi äänensä huomattavasti tummemmaksi murahteluksi.

- Lavastamistouhut on Porissa enemmän poliisin hommia mun mielestä. Mulla on ajatuksissa pelotella sulta paskat housuun heti kättelyssä, koska se on helvetin hauskaa, mutta on mulla siinä pointtikin. Mä meinaan veikkaan, että sä et osaisi antaa musta tasan mitään hyödyllisiä tuntomerkkejä ja se toivottavasti opettaa sulle jotain. Mä vedän päälle kaikkia hämyjä tekotatuoinneista väripiilareihin. Sitten mä myllytän sua niin, ettet sä, poika, tiedä kuka siellä oli ja miksi. Sitten mä laitan sun taskuusi jotain.

Kauko jatkoi omahyväistä monologiaan vielä hetken (vaihtaen äänensä ja puhetyylinsä taas miellyttäväksi radion iltaohjelmien juontajan rauhoittavaksi liplatukseksi). Pääpointtina digitointihuoneen ensitapaamisessa oli valmistaa poika kaikkeen yllättävään. Murtovarkaan hommissa kun sitä oli pelkästään muuttuvia ongelmia.
Tärkeintä oli pysyä aina rauhallisena ja huomioida ympäristöään (ja että Kauko todella nautti ihmisten hämmentämisestä ja pelottelusta). Keikalla piti olla ulkoisesti rauhallinen ja aivoissa raksuttaa kuin supertietokoneen sipsitehtaassa.

<Figuuri>  En silti ole tyytyväinen. Jätkä uhkasi mua aseella.
<Figuuri> Kirjastossa!
<Johtaja> Tutki taskusi. Käskin Kaukoa välittämään sinulle pienen lahjan.
<Johtaja> Annoin Kaukolle vapaat kädet ja hän on hitusen eksentrinen hahmo, mutta ehdottomasti paras tuntemani konsultti. Olen pahoillani tilanteen eskaloitumisesta. Pyydän sinulta anteeksi.

Figuuri ei vastannut mitään, vaan sammutti läppärinsä. Kärvistelkööt. Hän harkitsi vielä soittavansa poliisille, mutta teko tuntui ylireagoinnilta. Kauko oli äänitiedostossa maininnut ottavansa mukaan vain asejäljitelmän, joten oikeaa vaaraa ei tilanteessa ollut.
Poika tunsi silti olonsa järkkyneeksi. Äidin kuoleman jälkeen hänelle oltiin puhuttu rauhallisin äänenpainoin ja kohdeltu silkkihanskoin. Tässä kohtelussa ei ollut suojakäsineitä, hän mietti kaivellessaan hajamielisesti taskujaan

Jari Heino luuli tunteneensa omat taskunsa kuin, no, erittäin hyvin. Tällä kertaa niitä penkoessa käteen sattui kuitenkin erikoisen mallinen avain, joka ei aamulla taskussa ollut.
Avain oli ruosteisenruskeaksi maalattu ja, kuten mainittua, erikoisen mallinen kaikkine hammastuksineen. Se sopi Johtajan aiemmin lähettämään kassalippaaseen ja avasi Figuurin tiirikoille liian haastavan lukon naurettavan helposti.

Kassalippaan sisältä Jari Heino löysi kiiltävän (sterlinghopeisen, vaikkei hän sen nimitystä tiennyt) Zippo-sytyttimen, jonka kylkeen oli kaiverrettu: "+1". Sytyttimen vieressä oli paperille kirjoitettuna lyhyt viesti:

"Toivotan sinut tervetulleeksi seikkailuun."
- Johtaja -

14: Päiväkirja II - Päiväkirjan Paluu

Rakas päiväkirja.

En nukkunut yötäni hyvin. Oikeastaan en ole nukkunut hyvin muutamaan vuoteen.
Näen painajaisia ja herään aivan liian aikaisin Vihaisena ja Hämilläni.
Kun istun keittiön pöydän ääressä tarkkailemassa hiljaista kotikatuani aamuyöllä teekuppi kädessä, tunnen olevani todella Yksin. Perustavanlaatuisen Yksin ja Irrallaan koko tästä maailmasta. Yksi yhteensopimaton Atomi teekuppinsa kanssa keskellä muuten täydellistä harmoniaa.
Vaikka en minä muuta haluaisi edes olla. En halua olla Osa Toista Ihmistä. Ei. Ei enää koskaan suhteita, ei luottamusta.
Toiselle Ei saa aueta, koska silloin ei enää voi sulkeutua Täydellisesti. Ja sitten kastuu kun sataa. Ja kaikki homehtuu. Tulee henkinen pöhö.

Unenpuutteen kanssa oppii elämään, mutta ei siitä pitämään opi. Koskaan sen kanssa ei ole sinut. Sitä kuitenkin Oppii hyväksymään sen, että on ikään kuin vähän irrallaan kaikesta Oikeasti Tapahtuvasta tässä maailmassa.
Sitä Nauraa väärässä paikassa - jos ollenkaan - tai vastaa esitettyyn kysymykseen vasta kun Yleinen Keskustelu on jo siirtynyt eteenpäin. Oma puhe tuntuu tulevan viiveellä ulos suusta ja omat tuntemukset kulloistakin asiaa kohtaan aukeavat itselle vasta vähä kerrallaan.
Olo on kuin Astronautilla, jonka radiossa on neljän sekunnin viive. Kuuletteko minua nyt, Houston?

Jos Sinussa, Zeta, on yhtään palasta kierrätettyä puolalaista Aku Ankkaa itsessäsi, niin ymmärtänet yhtä hyvin kuin minäkin, että joskus sitä olo vain on kuin Karhennetulla Turtanalla. Metallipurkissa. Turtana on hyvä olla.

Mutta ne painajaiset. Ne ovat kaameita ja Ikäviä.

Olen kotona, mutten suinkaan yksin. Hän on taas täällä. Hän on tullut takaisin elämääni ja hiljaisella, mutta varmalla tavalla tekee kaikesta Ankeaa. Hän tuo mukanaan asuntoon näkymättömän pölynimurin, jolla imee hitaasti värit pois arjesta ja juhlasta. Muuttaa jokaisen kuluvan tunnin harmaaksi massaksi, joka valuu aistielimistä sisään ja ulos. Sisään ja ulos.

Puhun Hänelle, mutta Hän ei vastaa. Hymyilee vain. Jokainen sanomani sana vaikuttaa rikkovan jotain sisälläni. Puhe kuuluu yhä vaimeammin ja korviin hiipii oman sydämen epätoivoinen laukka. Veren pauhua korvissa ja tunkkaista hajua.

Hän ei koskaan sano Minulle pahasti. Hän pyyhkii katseellaan pölyt seiniltä ja unihiekat silmiltä. Nyökkää ja tuo esiripun alas päänsä liikkeellä. Hän on pimeys.
Se johtuu siitä, ettei Hän välitä. Hön katsoo minua huvittuneena, akvaarioeläintä.

Televisiossa pyörii uutisia uusintoina. Peter Nyman on alasti Helsingin yllä ja raportoi huumeiden haittavaikutuksista. Televisiossa uutistenlukijan penis kaataa Vuosaaren korkeimman kerrostalon, joka murskaa alleen lauman yksisarvisia, jotka ovat tuomassa toivoa koko maailmaan.

Sanon, etten pääse tästä  pois. Hän nyökkää. Yritän riuhtaista Itseni taas liikkeelle. Edelleen pois Hänen luotaan. Aina.

Herään, kun televisiosta ulospyrkivä Jari Tervo käskee. Hänen mielestään uni on Heikoille. Tapetit kellastuvat, putoavat seiniltä ja muodostavat Syöpäkasvaimia lattialistoihin.

Herään säpsähtäen, tyyny verisenä. Painajainen on saanut taas nenän vuotamaan Verta. 

Paniikkikohtaus.

Että ymmärrät varmaan miksi tässä nyt ei kauheasti uni tule. Itkettää ja tuntuu turhalta.
Yritin kirjoittaa tuntojani - hengitettyäni paperipussiin ensin aikani - iloisenvaaleanpunaiseen Hello Kittyyn, mutten löytänyt tapaa kuvata asioita ilman, että ripustaisin kaulaani kuvainnollista "Haluan Lataamoon Ja Heti!"-kylttiä.
Haluan olla yksin ja parantua. 
Päädyin repimään kirjoittamani sivut - jotka alkavat sanoilla: "Kun aloitin psykedeelien käytön en osannut edes uneksia, että jäisin matkalle ikuisesti" - ja pyörittelin paperisuikaleista Filttereitä.
Sitten kirjoitin: "Hän oli minulle niin paljon, muttei mitään". Revin senkin, itkin, vuosin verta ja tunsin tuottavani Häpeää kaikille Feministeille. Tein lisää filttereitä.

Kädet tärisivät vielä niin pahasti, etten saanut käärittyä, joten päätin etsiä Sinut kätköpaikastasi ja purkaa tuntoni.

Lyhyesti - Painajaiset ovat Perseestä. Ja paniikkikohtaukset myös. Eläköön päihteet. Peter Nymanin penis!

Sinun, - A

13. Ase

Jari Leonard Heino ei ollut ehtinyt astua kunniakkaasti Suomen puolustusvoimain kurkkusalaatteihin palvelustarkoituksessa. Hän ei osannut vetää kättä oikeaoppisesti lippaan, tehdä pinkkaa, tai ollut koskaan nähnyt asetta tosielämässä. Hän oli kyllä nähnyt tuliaseita Uzeista sinkoihin elokuvissa ja peleissä, kuten jokainen normaali sivistynyt ihminen, ja tunnisti populaarikulttuurin yleisimmät asemallit ja panssarivaunut (silti hyödyllisempi taito kuin pajupillin veistäminen näinä aikoina).
Oikeassa elämässä Jari Heino ei kuitenkaan ollut mikään Tom Clancy. Hän ei intuitiivisesti tunnistanut aseen merkkiä sen pojottaessa suoraan silmien väliin, tai lippaan sisällä (luultavasti uhkaavina) kiiltelevien ammusten ruutimäärää unsseina. Hän ei edes tiennyt, suosiko joku taktinen erikoisryhmä (SuPo, FBI, Kangasalan Marttakerho) juuri tätä kuolemantuottajaa, tai minkä äänen se päästi viedessään ihmisen hengen.
Jari Heino tiesi vain, että ase oli musta, metallinen ja osoitti suoraan kohti.

Sangen todellista asetta ja ilmiselvää kuolemanvaaraa enemmän poikaa hämmensi kuitenkin itse aseistettu mies. Lähes alaston, keskivartalotukeva keski-ikäinen ihmishenkilö, jolla oli pieni ankkuri tatuoituna vasempaan silmäkulmaan ja suttuinen piikkilankakuvio kiertämässä rintakehää. Tämä keskikalju mies oli kaikista maailman paikoista päättänyt istuskella puolialastomana Porin pääkirjaston (Satakunnan maakuntakirjaston) digitointihuoneessa pelkissä alushousuissaan. Aseistettuna.

- Istu, murahti nuorukaisen edessä seisova karvainen ihmispäärynä punaisissa boksereissaan.
Nuori katsoi tarpeelliseksi totella ja istui tuoliin, jota vieras herra oli aseella heilauttaen osoittanut. Vaikka pojan vanhemmat eivät olleet koskaan antaneet tätä nimenomaista elämänohjetta, "tee kuten lähes alaston ja aseistettu mies käskee" vaikutti järkevältä tavalta toimia.

Porin pääkirjaston (Satakunnan maakuntakirjaston) digitointihuone oli vaatimaton, siivouskomeromainen ikkunalla varustettu koppero. Siellä oli kaksi pöytää, tietokone, näyttöjä ja kaikki tarvittavat laitteet videokasettien ja vinyylien digitaalimuotoon muuttamiseksi. Ilmassa oli uhkaavan tunnelman lisäksi pinttynyt hikisen vanhan miehen haju - kirjasto oli sivistyksen kehto, eikä sieltä siksi ajettu ketään kevyin hygieniasyin pois. Valitettavasti.

Jari Heinon tavoitteena oli ollut vain selvitä lukosta ja päästä digitointihuoneeseen. Sitä pidemmälle hän ei ollut ehtinyt ajatella, joten hän vain tuijotti asetta kuin ajovalojen naulitsema pieneläin (Lepus europaeus). Hän yritti keksiä toimintasuunnitelmaa, jotain sanottavaa, tai mitä tahansa, mutta sai päähänsä vain, että tuntematon mies näytti aivan Tekken-pelisarjan Heihachi Mishimalta. Kalju päälaki, hikisenä törröttävät tummat sivuhiukset ja armoton ilme saivat Tekken 4-pelin tunnusmusiikin soimaan Jari Heinon päässä.
Jari Heino halusi kuvitella olevansa Figuuri, suhteellisen hyvin valmistautunut yllätyksiin ja elämän sattumiin, mutta aseistettu Heihachi Porin pääkirjaston (Satakunnan maakuntakirjaston) digitointihuoneessa oli hieman liikaa hänen hoksottimilleen.

- Sä avasit ton oven ihan jees, mutta sä et ollut tarpeeksi valmis, murahti mies painostavan hiljaisuuden jatkuttua yli minuutin.
Vaikka jatkuva murahtelemisesta jankkaaminen voidaankin nähdä tarpeettomaksi kerronnalliseksi toistoksi, niin tämä paidaton, piikkilangoitettu henkilö selvästi kommunikoi vain murahtelemalla. Hänen jokainen sanansa vaikutti tulevan puoliksi yhteenpurtujen hampaitten takaa, väkisin ja haluttomasti. Painavana, vihaisena ja porilaisena.

Edelleen hiljaisuutta. Figuurin mielessä oli monta kysymystä, mutta vastaan tuijottava musta ja ehdoton pistoolin silmä ei rohkaissut uteluun. Heihachi poisti aseestaan lippaan ja laski sekä aseen että lippaan pöydälle. Paidaton ilmestys hymyili (irvisti) ja taputti poikaa olalle lohduttavasti.

- Sun ongelma oli siinä, että sä pohdit vain sisäänpääsyä. Sä et lainkaan kelannut, että mitä helvettiä sä täältä löydät ja miten sä siitä etenet. Ja siinä vaiheessa sun on enää turha rypistää, kun sulla on jo paskat housussa. Sulla pitää aina olla joku syy siihen, miksi sä olet siellä missä sä oot. Ja sun pitää näyttää siltä, että sä kuulut sinne mihin sä oot menossa. Okei?

Murahteleva mies puki puhuessaan paidan päälle ja esittäytyi käsipäiväällä (Huomatkaa tatuoidut rystyset, joissa luki PORI ja ÄSÄT) Kaukoksi - freelance-murtomieheksi, joka yleensä palkattiin isojen keikkojen spesialistiksi - sikäli kun nyt Suomessa saattoi olla isoja murtokeikkoja. Kirjaston digitointihuoneessa hän oli palkatun konsultin ominaisuudessa, kouluttamassa eräästä J. Heinosta vähän ammattimaisempaa toimijaa murtautumisen maailmassa.

- Mulle maksettiin etukäteen. Mä koulutan sua seuraavat puoli vuotta, murahti Heihachi-Kauko ja otti vapaaseen käteensä kaukosäätimen.

Jari Heino yritti koota itseään. Hänen hengityksensä oli tiheää, silmät poukkoilivat villisti pöydällä lojuvan aseen, keski-ikäisen miehen kaljun ja kirkkaanpunaisten Black Horse -bokserien välillä. Päässä raikasi Tekken 4:n alkuvalikon kitaramusiikki ja kaikki digitointihuoneessa tuntui hitaasti pyörivän myötäpäivää. Hän huomioi digitointihuoneen lattialla olevan puolinuutuneen viherkasvin (palmuvehka) ja musta-valkoisen, Porin Ässien logolla varustetun treenikassin, mutta huoneen huomattavin maamerkki oli kuitenkin edelleen keski-ikäinen murahteleva mies.
Jari Heino huomasi, ettei hän ollut tosielämässä kylmä ja analyyttinen Figuuri. Hänen jalkansa tärisivät ja kaikki tuntui kutistuvan putkeksi. Häntä pelotti.

Kauko painoi muutamaa -säätimensä nappia ja huoneen täytti television sinertävä kirkkaus ja DVD:n hurina. Jari Heino tuijotti avuttomana näyttöä, jossa näkyi ilmeisesti otsalla pidetyn GoPro-kameran kuvaa käsiparista, joka piteli edellisen päivän Satakunnan Kansan etusivua ("Soiva harjanvarsi herättää ihastusta Pomarkussa").

- Mä olisin voinut mennä sisään sun tyyliin tiirikalla sisään, tai ihan napata sulta avaimet kun sä olit eilen täällä dataamassa, mutta koska mä oon niinku konsultti, niin ajattelin sitten vetää vähän tyylillä. Normaalisti kantsii välttää kikkailua ja brassailua.

Jos Jari Heino oli aikaisemmin ollut hämmentynyt kaikesta omituisuudesta, niin ruudulla näkyvä video ei ainakaan parantanut tilannetta. Satakunnan Kansan poistuessa kuvasta, ilmestyi näkyviin sangen tutunoloinen etuovi, jonka nimilaatassa luki: "HEINO".

- Mä olisin voinut pölliä avaimen teidän wannabe-talkkarilta, kun sillä sellainen on. Tai sitten olisin voinut vaan tilata jonkun plussakortin sun nimelläs ja päästä sen kanssa sisään avausmaksulla. Mä oon, kato, aika hyvä puhumaan ja tuun toimeen ihmisten kanssa, sanoi äsken ase kädessä heilunut mies ja kertoi saaneensa yleisavaimen lainaksi tutulta kiinteistönhoitajalta pientä lahjusta vastaan.

- Kato kun tää koko touhu on oikeestaan pelkkiä rooleja ja kontakteja. Sun pitää osata puhua, olla luonteva ja kuulua siihen tilanteeseen. Silti samalla sä et saa, niinku, ylinäytellä. Jos sä jäät omana itsenäs edes vähän mieleen, niin sä oot kussut koko touhun ja sitten on vaikeeta. Tietty sun pitää myös tuntea väkeä, koska ei kukaan pärjää keskenään. Eniten sun kuitenkin pitää näyttää siltä, että sä oot just siellä missä pitääkin ja vittuukse muille kuuluu, eiks hä?

Videokuva siirtyi Heinojen etupihalta rivitaloasunnon sisätiloihin. Kauko pysäytti kuvan aina välillä (-säätimellä) ja kertoi tavallisimmista virheistä murtokeikoilla. Läpi käytiin myös yleisimpiä  rahakätköjen sijainteja asunnossa - Figuurin huoneen yöpöydän laatikosta löytyi alle viidessä minuutissa Mynthon-askiin pahan päivän varalle sullottu satanen - ja mihin talossa ei kannata koskea.
Kymmenessä minuutissa GoPro-asuntomurtautuja oli kasannut eteisen pöydälle Jari Heinon passin, pankkitunnukset, vara-avaimen ja pinon laskuja, joista selvisi henkilötunnuksesta lähtien kaikki tarvittavat tiedot henkilöllisyysvarkauteen tarpeen vaatiessa.

- Mä kasasin tähän vaan sun kamoja, kun sun faijasi vaikuttaa keräävän tyhjiä pulloja ammatikseen. Mä ajattelin, että voitaisiin jättää puhumatta siitä tai sen harrastuksista, mies murahti ja yritti näyttää sympaattiselta.

Kaukon play sai videon taas pyörimään. Vielä viisi minuuttia havainnekuvaa digitointihuoneen näytöllä. Nyt Jari Heinon pöytäkoneesta oli kaivettu selaimen välimuistista salasanat (tärkeimpinä PayPal, sähköposti ja verkkopankki) ja Jari Heinoa alkoi ihan kansankielellä hitusen vituttaa. Oli vanha porilainen totuus, ettei kasvoistaan tatuoitua ihmistä saanut ärsyttää (vaikka ankkuri silmäkulmassa lähinnä viittasi siihen, että mies oli kenties joskus upottanut veneen), mutta selainhistorian penkomisessa meni raja. Tonkisi vaikka pyykkikorin läpi, tai sontisi sänkyyn mutta ihmisen nettihistoria ei ole julkista tietoa.

Katsomatta oppilaaseen päinkään, murto-Kauko kaivoi lattialla lötköttäneestä Ässät-treenikassista (kantohihna oli katkennut ja osa kirjaimista oli kulunut pois, koska Ässien viralliset tuotteet Porissa valmisti ja myi Halpa-Halli) ison, terävän ja ilkeännäköisen metsästysveitsen käteensä.
Puoliksi seisomaan ehtinyt nuori huomasi olevansa silmäkkäin uuden aseen kanssa. Tämä oli huonon päivän määritelmä.

- Mä ymmärrän, että nyt sua vituttaa kuin pientä oravaa talvipakkasella. Mä en normisti tykkää murtautua koteihin, vaan oon enemmän firmajäbä. Silti oon aika sata, että sä et edes huomannut mun visiittiä ennen tätä, joten rauha nyt. Mitään ei pöllitty ja kaikki löysi kivasti oikean paikkansa ennen mun lähtöä. Mua pyydettiin kouluttamaan ja tää on nyt sitä. Että poika on hyvä ja istuu vaan

Mies laski istuutuneen ja hieman tärisevän nuorukaisen eteen muistitikun, jonka oli saalistanut kassista yhdessä veitsen kanssa ja nyökkäsi kohti näyttöä, jossa GoPro-näkymä kuvasi juuri Kaukoa wc-pöntön ääressä virtsalla.

- Mä en edes kussut sun sänkyyn, joten loppupeleissä sulla ei ole mitään syytä olla vihainen mulle. Tossa tikulla on tää video ja muutama äänitiedosto, johon mä laitoin yleisiä vinkkejä tästä duunista. Paikan skauttaaminen ja omat valmistelut. Mihin mitäkin kannattaa tarjota ja miten asioida poliisin kanssa. Ihan peruskauraa. Opiskele noi jutut kunnolla - siinä on kahden linnareissun edestä kokemusta opettamassa sua.

Kauko vaikeni ja digitointihuone palasi hiljaisen tuulettimen huminan äänimaisemaan. Näytöllä GoPro tallensi Figuurin asuntoa (tavarat olivat löytämässä takaisin omille paikoilleen). Videon ohjaaja, käsikirjoittaja ja editoija kokosi tavaransa treenikassiin, sujautti takin päälleen (selässä rispaantuvalla brodeerauksella HC ÄSSÄT HOCKEY FINLAND STARS - 89,90€, Halpa-Halli) ja puki housut jalkaansa.

- Nyt on tiistai, joten mä mietin, että me voitaisiin tavata lastenosastolla perjantaina illalla puoli yksitoista. Että siihen asti sitten, hän murahti ja taputti Jari Heinoa (sävähdys) poistuessaan olalle,

Suomen kieli on kaunis ja eläväinen. Se kestää vääntelyä ja kääntelyä muita kieliä enemmän ja on miellyttävän sukupuolineutraali kaiken (varsinkin esineiden) suhteen.
Vaikka suomi ei ole yhtä sanarikas kieli kuin englanti, tai sointuva kuin venäjä, antoi se käyttäjilleen uskomattoman eloisan kirosanamateriaalin. Jos joissakin kielissä oli muutama sata ilmaisua eri lumityypeille, oli kotoisessa kielessämme lähes loppumaton varasto kirosanoja ja niitten muunnelmia tilanteesta toiseen.

Esimerkiksi klassinen lausahdus, jossa "puhuja on juuri selvinnyt hengenvaarallisesta tilanteesta, ei ole jännitykseltään puhunut koko tapahtuman aikana ja on nyt jäänyt yksin Porin kirjaston (Satakunnan maakuntakirjaston!) digitointihuoneeseen tärisemään jälkijärkytyksestä", on yksinkertaisuudessaan taidetta.

- Ei vitun saatanan helvetti nyt, hei. Saatana.

Ei sitä voi verrata ameriikkalaiseen protagonistiin, joka vain toteaisi notta 'Fuck'.
Siksi kansallistunne ja -ylpeys.