11. Rakas Päiväkirja

Rakas Päiväkirja.

Tervetuloa kotiin. Sinä asut nyt Minun kanssani. Vanha asuipaikkasi Prisman kirjaosaston nurkassa kalenterien asuttaman naapuruston asukkina -  yhtenä monista tyhjistä mustakantisista kirjoista - on nyt tullut tiensä päähän. Toivottavasti Terry Pratchett ja Robert Jordan ovat mieluisia naapureita Sinulle. Ainakaan He eivät ole turhan väkivaltaisia.
Toivon myös, että tunnet Itsesi tärkeäksi. Sinulla näet on väliä. Sinä Olet Tärkeä. Minulle.

Tiedän Sinusta paljon, kuten soveliasta onkin. Olen päättänyt valita sinut Uskotuksi Ystäväkseni, joten on vain oikein ottaa Sinusta selvää. Niin ystävät tekevät.
Eli siis - Sinun

• Syntymäpaikkasi on Puolassa ja maahantuojasi on Espoosta kotoisin oleva yritys.
• Sivumääräsi on 365 ohutta, läpikuultavaa ruutupaperia ja väriltäsi olet musta. 
• Hinta oli 10,95€ - sisältäen verot.
• Kanteesi on painettu kohokirjaimin ZESZYT, joten olen päättänyt kutsua sinua Zetaksi.
• Valmistusmateriaalisi on kierrätyspaperi. Tämä sai minut ajattelemaan Sinua tarkemmin ja - myönnettäkööt - vaikutti vahvasti ostopäätökseeni.

Meissä on nimittäin paljon yhteistä -  nyt en tarkoita sitä, että olisimme molemmat lumppumateriaalia - hah!

Tarkoitan sitä, että Sinut, Zeta, on tehty omaksi itseksesi pienistä palasista. Asioista, jotka ovat alun alkaen olleet osa toista kokonaisuutta, mutta lopulta niistä on kasvanut Sinä. Julisteista, sanomalehtipaperista ja puolalaisista Lidl-mainoksista uudestaan henkiin herätetty oma kokonaisuus. Sinä.
On mielenkiintoista ajatella, että osa Sinua on joskus saattanut olla jonkun toisen ihmisen päiväkirja. Syvä Tunnehautausmaa, johon joku on pudotellut paloja itsestään, kunnes lopulta on päätynyt heittämään Sinut paperijätteisiin (onko Puolassa paperikierrätystä?) Nyt näes sinun Uusi Tehtäväsi on täyttyä minun salaisimmista ajatuksista. Eli - Rakas Päiväkirja...

Toinen meitä yhdistävä tekijä on, että olemme molemmat huonoja ihmisiä.
Sinä tietysti siksi, ettet ole ihminen ensinkään, vihkoseni. Zeta-pikku-paperiseni. Minä taas olen huono ihminen siksi, etten koe suoriutuvani tästä kaikesta ihmisyydestä ja ihmistämisestä kovinkaan hyvin. Katsos kun...

Olen kolmekymmentäviisivuotias naimaton - muttei naimaton - nainen. Olen riippuvainen monesta asiasta - kofeiinista, nikotiinista, kannabiksesta, "Tuulen Viemää"-sarjasta, suklaasta, brittiläisistä TV-sarjoista, posliinihahmojen keräilystä - ironisesti, tottakai -  ja Muiden Ihmisten suomasta hyväksynnästä. Kärsin ulkonäköpaineista, paniikkihäiriöstä, vitutuksesta, sosiaalisista kanssakäymisongelmista noin laajemmaltikin, sekä maailman yleisestä tilasta. Kaikki ahistaa. Lujaa.
Olen siis Tavallinen Taiteilija - nopeasti raunioituva hermokimppu ja valmis eläkkeelle jo alle kolmikymppisenä. Sinä olet elämässäni pakollisena Ystävänä, koska Ammattimainen Kallonkutistajani vaati minua kirjoittamaan tunteeni paperille. Että tässä on lehmälle lippulappunen paperia. Märehdi.

En tietysti oikeasti voi olla avoimin tuntein liikkeellä kirjoituksieni kanssa, sillä se johtaisi vähintään laitoskierteeseen, poliisitutkintaan, lääkerumbaan ja holhoussalsaan - olen huono tanssija, kiitos vain. Siksi virkaatekevä terapiatunnevihkoni on tyttömäisen vaaleanpunainen Hello Kitty, joka on löytänyt asunossani sijan parvekkeen läheltä.
Uudenkarhea, turhanaikaisilla ongelmilla täytetty prinsessa-ajan symboli Kitty. Kitty kaukana Zetasta ja kaukana niistä Syvimmistä Peloista, joissa koko maailma muuttuu mustaksi tyhyydeksi ja ihmisistä on jäljellä vain hymyilevä kotelo.
Kitty saa ottaa vastaan päivittäiset ongelmat kuten kaupassakäynnin kokonaisvaltaisen ahdistavuuden ja pelkotilat, joissa jalkakäytävän jäätyneen lätäkön pinta kätkeekin alleen satojen metrien mustan syvyyden. Asfaltin halkeamat, joille astuminen tietää Huonoa Onnea.
Ne hetket, jolloin oikeasti tietää mitä tapahtuu, mutta mitä jos? Tämän vuoksi Kittyn ja Zetan ei tule koskaan tavata toisiaan.

Tyttöjen juttuja, Zeta. Toivottavasti kässäät joskus, jou. Vaikkei sinusta kässäriä ikinä tule.

Minusta tuntuu, että minulla on vielä joskus Sanottavaa. Haluaisin Sanoa monestakin asiasta mielipiteeni, mutta koen ajan, paikan, tekniikan ja kieliopin olevan Perimmäisen Tarkoituksen tiellä.

Ehkä vielä joskus.

Rakkaudella, Sinun uusi Emäntäsi - A

10: Volvo - tiellä

Sinkulan kunta oli viriili ja aktiivinen pikkukunta, joka oli 90-luvulla markkinoinut itseään sloganilla: "Persoonia ja nähtävyyksiä". Kunnan harmiksi persoonat olivat poikkeuksetta osoittautuneet sangen sisäänpäinlämpiäviksi (lue: vittumaisiksi riidanhaastajiksi) ja nähtävyydetkin tavallisiksi lato-tuulimylly-vilja-aitta -akselin edustajiksi. Mainoslause heitettiin vaivihkaa samaan romukoppaan "Hyvä paikka asua ja elää"-, sekä "Täällä olet onnelinen"-lausahdusten seuraksi.
Kesällä Sinkulassa virikkeitä tarjosivat kirpputorit, loputtomat traktorien kokoontumisajot, sekä tietysti luonto. Matkailijat saivat ihastella henkeäsalpaavia näkymiä - olettaen, että nämä matkailijat arvostivat nimenomaisesti metsiä, järvimaisemia ja metsäisiä järvimaisemia, eikä mitään muuta (paitsi ehkä latoja, tuulimyllyjä ja vilja-aittoja).
Talvella vaihtoehdot karsiutuivat traktorin korjaamisen ja alkoholismin välillä tasapainotteluksi. Viimeisin kunnallinen talvirieha pilkkikilpailuineen oli pidetty -97 ja se oli johtanut ennätysmäärään pahoinpitelyjä ja alkoholimyrkytystapauksia. Pilkkikilpailun ohessa lähteä sai myös kunnan senaikainen nokkela tienvarsimainos ("Autoilija - pilkitkö?").
 Nykyisellään Sinkulan postikorteissa lukee enää "Aurinkoinen kesäkunta" - niin oli mahdollista sanoa jokaisesta yli kahdentoista ihmisen kyläkommuunista Suomessa. Hyvä ja kesäinen keli tekee jopa Riihimäestä miellyttävän kaupungin viettää aikaa.

 Sinkulan Metropolin (asukasluku 578 ja kaksikymmentä seitsemän suomepystykorvaa) laitamilla oli hiljaista, kuten tavallista, kun navigaattori ilmoitti miehen auton olevan noin kilometrin päässä Esko Mäkisen talosta. Seuraavaksi siirryttäisiin pikkuteille ja kohti järvenrantaa, jossa Mäkisen tontti sijaitsi.
Miehen suorittamat tiedustelut kertoivat Mäkisen tontilla olevan kaksi asumiskäyttöön tarkoitettua rakennusta. Lisäksi tontille oli pykätty sauna, laituri ja rantakeittiö. Järvenrantatontin yhteydessä Mäkiselle merkittiin kuuluvaksi myös läheinen pieni saari (Lällynen), kunnan paperit huomauttivat, mikä viimeistään herätti matkalla olevan miehen mielenkiinnon. Hän pysäytti autonsa hetkeksi tien sivuun (yllättäen puiden siimekseen) ja pohti parasta lähestymistapaa.

Lyhyen, mutta inspiroivan baaripuheensa perusteella Mäkisen tiluksille ei kannattaisi kävellä "tulin-vain-tervehtämään-isäntää"-asenteella, mies pohti astuessaan ulos vanhahkosta Volvostaan. Mäkinen vaikutti klassiselta suomalaiselta Ukolta, joka tervehti kutsumattomia vieraita epäluuloisuuden ja (klassisimmassa tapauksessa) haulikon yhdistelmällä. Kaupparatsua ei myöskään kannattanut esittää - saati sitten lupakierroksella olevaa virkamiestä, hän punnitsi mielessään ja avasi Volvon takakontin. Hädässä Oleva Rehti Suomalainen Mies voisi olla avain ratkaisuun, mies tuumi ja heitti takakontissa lymyilleen vararenkaan kauas metsään, ponnistuksesta murahtaen. 

Hän penkoi hetken takakonttia ja valmisti itseään tulevaan tapaamiseen. Ulkonäköä muutettiin entistä harmittomampaan suuntaan pienillä korjauksilla ja takakontin työkalupakista kaivettiin kolmen tuuman rautanaula ja linjapihdit. Hetki reipashenkistä askartelu-paskartelua ja tyytyväinen hymy. Mies palasi Volvoonsa. Auto teki malikkaan kolmen pisteen käännöksen, ajoi takaisin tulosuuntaansa hetken ja kääntyi noin sadan metrin päässä uudestaan (Sinkulassa yli kolme autoa tunnissa samalla tiellä käsitetään ruuhkaksi, joten hän sai sahata autollaan rauhassa vailla todistajia).
Lyhyt kiihdytys ja tarkka tähtäys. Noin tuhat kuusisataa kiloa ruotsalaista laatuautoa jyräsi vasemman eturenkaan muodossa asfaltille heitetyn improvisoidun kavioansan päältä. 

Puolta tuntia myöhemmin, noin kello kahdeksan illalla, Esko Mäkinen istui lempituolissaan takkatulen loimottaessa kodikkaasti. Eilen kylillä hankittu kohmelo oli jo paranemaan päin ja kylmäkellarin A. Le Coq -lavat helpottivat oloa entisestään. Hän silmäili hajamielisesti vanhoja Tieteen Kuvalehtiä ja kuunteli radion Luontoillan uusintalähetystä, jossa arvuuteltiin päällekkäin olevien muurahaisten kohtaloa.
Oma tontti, ei lähinaapureita, kylmää tuontiolutta ja Yle Puhe - suomalainen mies oli vähästä ikionnellinen, Esko Mäkinen ajatteli. Vaikka krapulat tuntuivat pahenevan vuosi vuodelta, auttoivat ikä ja kokemus sen hallintaa. Kun osasi kuunnella kehoaan (eikä katsonut liian kirkkaita värejä heti aamutuimaan), oli pahinkin krapula kuin vanha ystävä. Ei välttämättä hyvä ystävä, mutta sellainen, jonka kommervenkit tunsi jo entuudestaan.

- Elikkä siinä on semmonen, niinku, vanha rakennus oli. Rakennettiin uus, mutta sitten tuli ne muurahaiset sinne päällekkäin kaikki. Kaikki, niinku, muurahaiset päällekkäin, selitti sekavankuuloinen rouvashenkilö radiossa asiantuntijaraadille, jotka yrittivät ratkoa päällekkäismuurahaisten arvoitusta.

Myös muille naureskelu oli perisuomalaista kansanhuvia, Mäkinen mietti radioon soittanutta naista kuunnellessaan, mutta havahtui omista ajatuksistaan kuullessaan auton rullaavan asumuksensa pihalle. Kuka ihme täällä hiipparoi? Eikö sitä ihminen saa edes omalla tontillaan olla ja asustaa rauhassa? Suivaantuneena mies nousi ylös lempituolistaan ja asteli kuistille mulkoilemaan Volvon muodossa ilmestynyttä rauhanhäiritsijää. Päätä vihloi lievästi.

Pihaan rullannut tummansininen kaksituhattaluvun alun VolvoV70 oli nähnyt elämää ja kilometrejä. Sen etusäleikön antimilla olisi voinut elättää lähes vuoden päivät hyvällä ruokahalullakin siunattua hyönteissyöjäyhdyskuntaa, ja sen helmoihin keräämällä tiesuolan määrällä olisi täytetty venäläisen rangaistuskaivoksen kahden kuukauden kiintiö. Silti, pientä tyhjäkäynnillä kuuluvaa nakutusta lukuunottamatta, auto vaikutti hyvin pidetyltä.

- Voi tuhannen tulimmaista ja lempo! Voi että etällä ja kurjuuksien kurjuus, huudahti autosta uloskömpivä mies Esko Mäkisen pihalla.
Miehen tummat hiukset olivat tarkalla vesijakauksella keskellä päätä ja hänen kultasankaiset silmälasinsa olivat sitä taas muotiin hiipivää huomattavan isoa 70-luvun putkitelevisiomallia. Vieras pihavieras seisoi autonsa vieressä ja väänteli käsiään. Eleelläkään hän ei noteerannut asuinrakennuksen ovenpieleen ilmestynyttä isäntää.
Esko Mäkinen yritti epätoivoisesti koota huteraa päätään ja luoda katsekontaktia kutsumattomaan vieraaseen, joka  oli alkanut kiertää autoa, jupisten edelleen itsekseen.
- Mikä mies? Miksi täällä?
Vieras sai autonsa kierrettyä ja päästi kuuluvan parahduksen huomatessaan Volvon vasemman eturenkaan olevan tyhjä ja repaleinen.

- Voi hyvä ihmetys minun Volvoani! Tämä on.. skandaali! Tämä on pahin mahdollinen lopputulema! Minun piti... hakea...

Pihaan ilmestynyt mies vaikeni kesken lauseen ja tuijotti pihassa tyhjäkäynnillä nakuttavaa Volvoa. Hämmentyneen ja omalla tontillaan täysin sivuosan esittäjän rooliin jääneen Esko Mäkisen tuijottaessa mies nosti vapisevin käsin kännykän takkinsa povitaskusta ja näppäili sitä isännästä välittämättä. Hän kohotti puhelimen korvalleen.

- Seija! Minä täällä! En taida ehtiä asemalle ajoissa...

Tauko. Pihaan ilmestynyt mies tuijotti kaukaisuuteen ja kuunteli huolestuneen oloisena puhelimesta kuuluvaa naisääntä.

- ...llo on  kaksikymmentä kahdeksantoista ja viisitoista sekuntia. Tänään on elokuun...
- Niin. Tiedän. Mutta taisin ajaa johonkin... Kuuntele! Tuo auton rengas on ihan tuhannen nuuskana!
- ... kaksikymmentä kahdeksantoista ja kolmekymmentä sekuntia. Tänään on...
- Mutta rakas - minähän yritin! Otin työmaalta rokulit ja ajoin satoja kilometrejä. Anna minun yrittää!
- ...ja neljäkymmentä viisi sekuntia. Tänää on elokuun kahdeksastoista kaksituhatta...

Toinen tauko.

Simo Mäkinen oli unohtanut yllätysvieraan aiheuttaman pahan tuulen ja seurasi lumoutuneena näytöstä, joka voisi olla suoraan Ihmisten Luontoillasta - 'Avuton beta-uros yrittää epätoivoisesti koikkelehtia soidinpuuhien labyrintissa'. Vieraan miehen kasvolihakset nykivät hänen kuunnellessa viimeistä tuomiotaan puhelimesta. Ryhti painui vähä kerrallaan kumaraan ja vasemmasta silmästä vierähti poskelle yksinäinen kyynel.
Kaikki kehonkieli kertoi alistumisesta Suuremman Voiman edessä.

- Minä olisin niin halunnut sinut nähdä, Seija, mies parahti puhelimeen alistuneena.
- Kello on kaksikymmentä...
- Älä sano noin. Minä rakastan sinua ikuisesti.

Kovia kokeneen Volvon pihaankyydittämä mies lopetti puhelun, pudotti kännykän maahan ja hautasi kasvonsa käsien suojaan. Hitaasti, kuin elokuvissa, hän valui selkä autoa vasten istuma-asentoon.

Esko Mäkinen oli syvästi hämmentynyt, kuten tilanteeseen kuuluikin. Kesken rauhallisten kalsarikännien hänen pihaansa oli linkuttanut raadeltu auto, joka oli sylkäissyt sisuksistaan tämän... surkean otuksen. Kummallisen hyypiön, joka tulee häiritsemään toisen pyhää rauhaa, eikä edes tervehdystä sano.
Kysyttäessä asiasta Mäkinen olisi silti myöntänyt olevansa tapahtumista erittäin kiinnostunut. Hän ei tiennyt miten asiat Suuressa Maailmassa menivät, mutta Sinkulassa sitä ei joka päivä pihaan ajanut... no, oikeastaan ketään. Vielä harvemmin pihaan ajoi kiinnostava tuntematon tapaus rikkinäisellä autolla.
Hän oli juuri rohkaisemassa mieltään ja lähestymässä patsaanomaisesti istuvaa vierasta, kun tämä vieras teki jotain, jota ei ysikään mies Sinkulassa ollut tehnyt vuosikymmeniin.

- Voi juuteri! rikkinäisellä autolla pihaan ajanut tuntematon mies parahti käsiensä takaa ääni särkyen ja purskahti parkuvaan itkuun.

Jos nyt mielikuvituksen kamera kuvaisi Esko Mäkisen tonttia lintuperspektiivissä, vangitsisi se upean asetelman. Sen keskellä oli katseenvangitsijana tummansininen Volvo V70 - uskollinen ratsu, joka nyt rampautuneena seisoi vieraan miehen pihalla. Noin metrin päässä Volvon puskurista seisoi hyvin hämmentynyt Esko Mäkinen - täysin kultaisen leikkauksen oppien mukaan. Hän oli jähmettynyt valkoinen  A. Le Coq-tölkki kädessä paikoilleen kuin huonossa kahdeksankymmentäluvun televisiosarjassa tuijottamaan hölmistyneenä edessään makaavaa ihmismyttyä, joka tyrski hallitsemattomasti. Hiukset moitteettomassa jakauksessa, kirkkan rään, syljen ja kyynelien yhdistelmän valuessa kasvoja peittävien käsien takaa.
Tämä olisi se dramaattinen kohta, jolloin mielikuvituksen kaikennäkevä silmä panoroisi hitaasti ylöspäin, kunnes kuvassa olisi enää Sinkulan runollinen metsämaisema (ja metsäinen järvimaisema). Kuvan himmetessä ja valmistautuessa leikkaamaan seuraavaan kohtaan, kuului kaukaa vain aikuisen miehen tyrskivää itkua.
Itkuun vastasi laiturin läheltä silkkiuikun yksinäinen ääntely.

9. Digitointia

Jari Heino istui Porin pääkirjastossa (Satakunnan maakuntakirjastossa), ilmiliekeissä.

Figuurin nopanheitot osuivat kerta toisensa jälkeen loistavasti. Touhukylän Työväen Urheilijat hallitsivat kotikentällään kuin kuninkaat. Ilmassa oli suolenpätkiä, polvilumpion kappaleita ja suuren urheilujuhlan tuntua.

<@Johtaja> (Ja sinun perustelusi on ihan tarkalleen mikä?)

<+SimoJussi> (Tulipallo ei ole "Astalo, tai muu lyömäväline", joka kielletään Verikuulan Säännöissä "Tarpeettomana Urheiluhenkenä". Se on.. joukkuehengen ilmentymä?)

<@Johtaja> (Että joukkuehengen ilmentymänä heität tulipallolla?)
<+SimoJussi> (Vähän heitän.)

Figuuri oli nyt viihtynyt #Pimeanurkassa kaksi kuukautta. Hän oli edelleen tosielämän Jari Heino, jolla oli muutama viikko koulua jäljellä. Hän suoritti tasaisesti, söi tarvittaessa ja nukkui kun muisti, mutta vaikutti edelleen ulkoisesti enemmän ihmiszombielta kuin toimivalta yhteiskunnan jäseneltä. Sisällä kuitenkin kupli.
Hän harjoitteli tiirikointia. Paras opettaja oli unkarilainen Lázló. Vaikka  Lázló käyttikin opetuskielenään täysin käsittämätöntä äidinkieltään, muka Figuurin äidinkielen sukulaista, onnistui klippien seuraaminen helposti. Opetusvideot olivat tarpeeksi hitaita, monipuolisia ja yksityiskohtiin keskittyviä. Lisäpisteitä tuli usein taustalla raikaavasta räpistä ja Figuuri huomasikin kuuntelevansa yhä useammin vapaa-ajallaan entisen jalkapalloilijan, Attila "Curtis" Székin räppituotantoa, vaikkei siitä sanaakaan ymmärtänyt.
Jari Heino kävi myös useammin ulkona. Ihan oikeasti ihmisten ilmoilla ja vapaaehtoisesti. Vaikka suurin motivaattori olikin Johtajan mahtikäsky kirjautua #Pimeanurkkaan julkisella paikalla, teki ihmisten läheisyys hyvää. Vaikka kyseessä oli yleensä vain asiointi tiskillä ("Tuleeko muuta?" "Ei"), oli se kuitenkin enemmän kuin vain kotona sukellusveneillessä.

<+A'isha> Perustelen vastustajan laitahyökkääjälle, että väkivalta on aina väärin. Käytän heittoon Karisma+Ajatustoiminto.
<+RvaFortunaBot> (Kar+Aja = 2d6+4) vs. (Aja = 2d4)
<+RvaFortunaBot> 9 vs. 3 = SUCCESS!
<@Johtaja> TTU:n A'isha kertoo RRRRRRUAAAAAAAGH-Polvenmurskaajien Rodagog Nelisormelle pasifismista. Vaikka perustelut voisivat olla parempiakin, on Rodagog kolmen peräkkäisen aivotärähdyksen luomassa suopeassa tilassa. Hän hylkää väkivallan tien oitis ja päättää halata oman joukkueensa luolapeikkoa.
<+RvaFortunaBot> (Kes+Rip = 2d3+1) vs. (Voi = 4d6)
<+RvaFortunaBot> 4 vs. 21 = CRITICAL FAILURE
<@Johtaja> Valitettavasti Rodagog Nelisormen pasifismi kestää alle minuutin. Rodagog Nelisormi on nyt kuollut.
<+Hangover> (Rip)

Ajatus vieraan ihmisen tapaamisesta hermostutti Jari Heinoa. Hän pelkäsi kuollakseen, kuten kaikki teini-ikäiset, joutuvansa naurunalaiseksi. Mitä jos Johtajan järjestämä mentori olisi väkivaltainen?
Yksi #Pimeanurkan kiistattomista eduista oli sen irrallaan olo todellisuudesta. Jos vieraiden (ja toki myös jo tunnettujen) elämänmuotojen sanallinen kurittaminen ei vaikuttanut juuri sinä päivänä kiinnostavan, oli kone helposti suljettavissa. Vaikka pelaaminen pakotti hiljaisen teinin siirtymään julkisille paikoille, oli se silti sopivan anonyymiä. Mitä jos mentori yrittäisi lähennellä?
Mielen sopukoissa jäyti ääneen lausumattomana porilaisten peloista pahin: Mitä jos mentori olisikin Olli Lindholm-fani?

Figuuri palasi #Pimeanurkan peliin RRRRRRUAAAAAAAGH-Polvenmurskaajia vastaan. Hän pomi pallon ihmishillokkeeksi muuttuneelta Touhukylän Työväen Urheilijoiden keskuspuolustajalta (ent. kylähullu Norbert), väisti helposti vastustajajoukkueen kohti jyräävän luolapeikon  (Aistit+Ripeys+2d6 vs. 1d6) ja kiihdytti juoksuun vasenta kaistaa pitkin. Hämäys vasemmalle, syöttö oikealla etenevälle kääpiöbarbaari Rauli Kankkuselle ja lopuksi tyylipuhdas Nigel de Jong-hyppypotku vastustajan örkkipuolustajaa rintakehään.

<@Johtaja> Touchdown! The crowd goes mild! TTU vie ensimmäisen pelin 12 - 4!
<+SimoJussi> (Helppoa kuin heinänteko, ttu)
<@Johtaja> (Jatkamme huomenna. Sama #Pimeanurkka-kanava ja sama #Pimeanurkka-aika.)
<+Hangover> (Näemme huomenna, ellei Jumala meitä partitioi. Linusin nimeen!)
* Johtaja sets mode -v Hangover
* Hangover was kicked by Johtaja (Linux people do what they do...)


Kirjauduttuaan ulos #Pimeanurkasta, Figuuri tarkisti digitointihuoneen huomisen varauksen (klo 14 - 18 KAUKO), lainasi Hangoverin suositteleman Buddy Wakefieldin runokokoelmalevyn ja pääti suunnistaa kotiin.

Kerronnan yhtenevyyden vuoksi pitää mainita, että tämän jälkeen Jari Heino pyöräili, söi, luki kirjoja, harjasi hampaat ja meni nukkumaan. Sitten hän heräsi, suoritti aamutoimet ja kävi koulussa. Mikään tästä ei kuitenkaan ole tarinan kannalta kovin merkittävää. Se vain pitää mainita, jotta seuraava kappale tuntuisi ajallisesti järkevältä, eikä vain alkaisi Figuurin astuessa kirjastoon seuraavana päivänä kello 14:40.
Kuitenkin. Nyt kun tuo on saatu alta pois, niin...

Figuuri astui kirjastoon seuraavana päivää kello 14:40.
Porin pääkirjasto (Satakunnan maakuntakirjasto) oli ulkoisesti hämmästyttävän paljon poliisi-ihmisten uimahallia muistuttava rakennuskolossi. Se käsitti kaksi kerrosta, sekä kellarivaraston, ja kätki sisäänsä monta elämänfilosofia ja palkatonta harjoittelijapalleroa.
Kirjaston henkilökunta oli porilaisilla standardeilla tarpeettoman ystävällistä, mutta muuten asiat toimivat hienosti (paitsi WC-tilat, jotka toimivat kuin junan vessa). Kaupungissa, jossa asiat toimivat korkeintaan paperilla suunnitelmavaiheessa, oli kirjastoverkosto miellyttävä poikkeus. Harva porilainen löysi siitä pahaa sanottavaa ja se oli lähes korkein kiitos, mitä ynseänjatsahtavassa kaupungissa saattoi saada.

Kirjaston digitointihuone oli rakennuksen toisessa kerroksessa, musiikkiosaston kyljessä, piilossa yhdessä asiakas-WC:n kanssa. Siellä oli mahdollista muuttaa vanhat VHS-kasetit digitaaliseen muotoon ja pakottaa taas uuden sukupolven myötäelämään kahdeksankymmentäluvun kotivideoita. Nokkelimmat mummoihmiset olivat käyneet kansalaisopistossa kursseja, joiden avulla he osasivat lähettää vanhat ja laadultaan särisevät, tärisevät ja värisevät 90-luvun Sonyilla nauhoitetut kissavideot YouTubeen kaiken kansan ihasteltaviksi. Internet oli hieno keksintö, nyökyteltiin.
Koska kirjasto oli kaikille ihmisille, digitointihuoneessa kävi säännöllisesti myös voimakkaasti hieltä (jos kävi tuuri) haisevia poikamiesukkoja. Nämä pyyteettömät arkipäivän arkistointisankarit digitoivat saksalaisia hydrauliikkamotivaatiovideoita, tuoden henkilökohtaisen kokoelmansa 2000-luvulle. Vaikka digitointimateriaalin äänenvoimakkuus oli joskus tarpeettoman korkealla, ketään ei ylenkatsottu - kirjastossa kaikille oltiin ystävällisiä.
Nurkassa nukkuvaa puolikoditonta naistakaan ei hennottu herättää, vaan hänet ohjattiin nuokkumaan mahdollisimman hiljaiseen nurkkaan (72.97 Itä-Euroopan arkkitehtuuri). Kirjasto oli kaikille, myös Porissa.

Figuuri saapui digitointihuoneen ovelle hieman etuajassa, mutta koska KAUKO oli varannut huoneen kello kahdesta eteenpäin, hän ei uskonut sen haittaavan.
Ovi oli kuitenkin lukossa, eikä koputtaminen tuottanut tulosta. Oven alta ei paistanut valoa, eivätkä musiikkiosaston virkailijat osanneet sanoa, oliko huoneessa ketään. Figuuri päätti odottaa vielä muutaman minuutin, kunnes kello oli minuutilleen kolme iltapäivällä. Hän koputti uudestaan. Porin kaupunginkirjaston (Satakunnan maakuntakirjaston) digitointihuoneessa oli hiljaista.
Jari Heino vilkaisi ympärilleen ja kaivoi tiirikat repusta. Hän räpelsi lukon (ABLOYn kahdeksankymmentäluvun perussarjaa) auki ja puikahti sisään pimeään huoneeseen ja sulki oven perässään (takanaan - tiedätte kyllä, mitä tässä haetaan, vaikka perä luokin omia mielikuviaan).

Pienessä digitointihuoneessa oli sysipimeää. Pinttynyt hien tuoksu vyöryi vierailijan sieraimiin. Oli hiljaista - liian hiljaista.
Sitten huoneessa kuului valokatkaisimen napsahdus ja katon loisteputkilamput räpyttelivät itsensä täyteen loistoon. Jari Heino huomasi tuijottavansa tietokonetuolissa istuvaa keski-ikäistä miestä, jolla oli päällään pelkät viininpunaiset Black Horse-bokserit.
Vaikka noin puoli vuosisataa elänyt keskivartalotukeva suomalainen mies onkin aina kunnioitusta ja hämmennystä herättävä näky ilman paitaa, hämmensi Figuuria vielä enemmän miehen oikeassa kädessä oleva pistooli. Vaikka hän olikin pelannut oman osansa räiskintäpelejä, osasi Figuuri sanoa vain, että ase näytti todella kylmältä, mustalta ja harvinaisen aidolta.

- Mikäs perkeleen mies ja millä asialla? murahti mies noustessaan ylös ase kädessään.

Harvinaisen kylmä ja musta ase osoitti suoraan Jari Heinoa.

8: Verikuula

Figuurin toinen #Pimeanurkka-seikkailu oli urheilua fantasiamuodossa. Tarkemmin ottaen se oli Johtajan muunnelma Games Workshopin BloodBowl-pelistä (nimeltään "Verikuula", koska tekijänoikeudet), jossa fantasiaotukset pelasivat amerikkalaista jalkapalloa huomattavan väkivaltaisesti ja yleensä pallosta niinkään välittämättä. Johtaja oli muokannut pelin #Pimeanurkan pelaajille sopivaksi (sääntökansion liittet 6&8, sekä kuvahavainne3.png) ja lisännyt pelimekaniikkaan vielä ripauksen verta ja suolenpätkiä viihtyvyyden takaamiseksi.

Verikuula oli urheilua ja pukukopin hienhajua rehellisimmillään. Se oli pikkusikaa, ikivanhoja kaunoja ja puolueellisia tuomareita. Katsojien suuria tunteita, piilopulloja, mellakoita ja käristettyä makkaraa. Se oli Suursaarten väkivaltainen kansallislaji, joka yhdisti riitojen repimät syrjäseudut (koska naapuriviha) ja kohotti mitättömyydet keskinkertaisuuteen ja sen yli. Jokainen Suursaarten koulukiusaaja, pienyrittäjä ja nimetön katurosvo unelmoi ammattilaisurasta - mahdollisuudesta tuottaa sanoinkuvaamatonta tuskaa vilpillisin keinoin fanaattisen kotiyleisön hurratessa. Paikka veripallojoukkueessa oli yleensä koko elämän mittainen seikkailu.

Verikuula oli myös keskeinen osa Suursaarten itäisen kreivikunnan pienen Touhukylän identiteettiä ja arkea. Se näkyi Touhukylän ainoan parturin/hammaslääkärin liikken ikkunassa. jossa roikkui Touhukylän Työväen Urheilijoiden, TTU:n, viiri ja kyläkoulun liikunnanopettajan arpitatuoinneissa. Kaupungin pankin tukema seura ("Konttorissamme on pelkkiä TTUpäitä") oli kylän identiteetti.

<@Johtaja> Niin suuri oli Verikuulan suosio Touhukylässä, että paikalliset pelaajat pääsivät nakkikioskilla suoraan jonon ohi tappelemaan. He veivät parhaat naiset, miehet ja kotieläimet. He olivat lihaksikkaista apinaeläimistä hurjimpia.
<+Hangover> ... joku ei tykkää urheilusta.
                       *Johtaja sets mode: -v Hangover

Jo uransa lopettaneet pelaajat olivat Touhukylän nuorille suuria sankareita, esikuvia. Nämä ala-, tai neliraajahalvaantuneet legendat muistelivat mieluusti menneitä urotekojaan ja osallistuivat vuosittain aika tapahtumaköyhään alumni-otteluun Touhukylän suurimman legendan, Jysk Pelottoman, kunniaksi nimettyssä puistossa (tapahtuman tuotto varattomien Verikuula-junnujen hautajaiskuluihin).

Jysk Peloton, oikealta nimeltään Asko Lantakulma, oli Touhukylän Työväen Urheilijoiden kaikkien aikojen menestyksekkäimmän Verikuulajoukkueen tähtipelaaja kahdeksan vuoden takaa. Likinäköinen, huonosti kuuleva ja tarpeettoman isolla itsetunnolla varustettu jykevärakenteinen Lantakulma pelasi kuolemaa halveksuen.  Huippukaudellaan hän huudatti joukkueen faneja, TTUpäitä, raahaamalla lähes yksin TTU:n piirisarjasta rotujenvälisiin pudotuspeleihin.
Sumeasti peliä tulkinnut Lantakulma nousi suuren yleisön tietoisuuteen jo ensimmäisessä ottelussaan, jossa hän luuli vastustajajoukkueen Mikapatteri Ukkosreiden päätä pelivälineeksi. Asko Lantakulma raahasi vastustelevaa ja lopulta puolitajutonta laitahyökkääjää helposti parisataa jaardia. Uusi väkivaltainen tähti oli syttynyt. Alkukarsintojen kolmessa ottelussa hän pussitti seitsemän juoksua ja katkaisi yhteensä huikaisevat neljä syöttöä, naapurikylän joukkueen voittoputken, naapurikylän pelintekijän virtsaputken, kaksi vastapelaajan sääriluuta (samalta pelaajalta) ja yhden selkärangan.
"JYSK PELOTON - HÄN SE ON - VOITAMATON", julisti TTUpäiden yllättävän oikein kirjoitettu tifo katsomossa. Oli suurta urheilujuhlan tuntua.
Valitettavasti pudotuspeleissä vastaan asettunut Kaaoksen Sykkivä Punainen Silmä kirjaimellisesti murskasi TTU:n. Likinäköinen ja (ehkä siksi) hullunrohkea Jysk Peloton ei huomannut vastajoukkueen säkitysliikettä ajoissa. Touhukylän Työväen Urheilijoiden toiveet menestyksestä hajosivat tähtipelaajansa tavoin palasiksi lähes välittömästi ottelun alettua. Joukkue kaatui/haavoittui lopulta kunniakkaasti saappaat jalassa, mutta oli selvää, ettei TTU ollut vielä valmis Isoon Liigaan.

Tilanne nyt: Veripallojoukkueen yllättävä menestys kahdeksan vuotta sitten oli tuonut uusia tulovirtoja pieneen Touhukylään. Fanikaulaliinojen kasvava kysyntä työllisti nykyään kokonaiset kolme eläkeläistä täysipäiväisesti ja kylän välskärit olivat kuuluja kyvystään palauttaa ihminen takaisin kuoleman rajamailta.
Pudotuspelikeväänä syntyi legenda Touhukylän asukkaiden sisusta ja periksiantamattomuudesta - Touhukylän hulluudesta. Syntyi kylän identiteetti. Jos tavernan ovea piti vetääm se työnnettiin auki (tämä lähinnä kasvatti Touhukylän puuseppien ammattitaitoa ja oli kipinänä valtakunnan ensimmäisen heitto-oven lanseeraamiselle).
Katujengit, rangaistusvankilat ja postitoimisto tuottivat uusia verenhimoisia pelaajia jatkuvana virtana Touhukylän Työväen Urheilijoiden käyttöön. Läheistä laidunmaata kaavoitettiin hätäisesti uudestaan ja syntyi Jysk Pelottoman Puisto ja virkaatekevä veripallokenttä katsomoineen (klaffituolit). Puiston sisäänkäynnille pystytettiin sankarin, edesmenneen Jysk Pelottoman, näköispatsas kolmessa osassa.

Figuuri, Sim, A'isha ja Rauli Kankkunen, neljä #Pimeanurkan sankaria, valmistautuivat otteluun Touhukylän Työväen Urheilijoiden punaiset pelipaidat yllään. He tarkistivat varusteensa lyijypainojen, piikkien ja terävien osien varalta. Kun niitä oli tarpeeksi, he suorittivat venyttelynsä loppuun (ripeysheitto 3d6).
#Pimeanurkan sankarit olivat päätyneet Touhukylään eksyttyään pahasti (Ajatustoiminta 2d6 + Aistit 3d4) kotimatkalla Ärsy-jumalan temppelin luota. Kylässä oli sattumoisin ollut käynnissä vuosittaiset Pontikanpalvojaiset, joten sankarikvartetti oli ollut helppo suostutella jäämään paikallisten huomaan hetkeksi. Muutamaa palvontamenoa myöhemmin humalaiset sankarit osoittivat upeaa paikallistapojen tuntemusta tappelemalla lähes koko kylän kanssa - yhdessä ja erikseen. Maksaakseen aiheuttamansa vahingot (kaksi leukaluuta, yhdeksäntoista hammasta, kolme pöytää ja väärässä paikassa väärään aikaan ollut lehmä) Figuuri, A'isha, Sim ja Rauli Kankkunen suostuivat liittymään Touhukylän Työväen Urheilijoiden joukkoon yhden kauden ajaksi.

Suursaarten kansallinen LXLE-liiga oli päässyt pudotuspelivaiheeseen. Touhukylän Työväen Urheilijat, neljän muukalaisen vahvistama maanviljelijöistä ja muista isokokoisista ja suuriluuloisista juopoista koostuva kyläsarjan amatöörijoukkue, kohtasi örkkien Nivelmalja-liigan hallitsevan mestarin, RRRRRRUAAAAAAAGH-Polvenmurskaajat.
Ottelua oli odotettu innolla - pieneen Touhukylään oli vaeltanut suuri määrä hammaslääkäreitä, välskäreitä, lakimiehiä ja muita toisten ihmisten tarpeettomasta kivusta nauttivia ammatinharjoittajia. Pelikentäksi pikavauhtia muutetun puiston ympärillä saattoi suorastaan haistaa alkoholin, hien ja kohta suoritettavan väkivallan odotuksen tuoksun. Ilmassa oli jälleen suurta urheilujuhlan tuntua.

RRRRRRUAAAAAAAGH-Polvenmurskaajat oli perinteistä örkkipalloa pelaava joukkue. Se oli juuri pestannut uuden valmentajan (edellinen epäonnistunut käskijä oli keitetty ja syöty, kuten Nivelmalja-liigassa oli tapana) ja pelasi nopean suoraviivaista örkkiverikuulaa - murjo kaikki ja välitä pallosta vasta myöhemmin.

Ottelu alkoi heti perinteisen yleisömellakan jälkeen ja oli täynnä tilanteita. Veri värjäsi Jysk Pelottoman Puiston verikuulakentän yhtä punaiseksi kuin Touhukylän Työväen Urheilijoiden paidat ("kotikenttäetu!", hihkui yleisö innostuneesti). Luonnonlahjakkuudeksi osoittautunut kääpiöbarbaari Rauli Kankkunen kohteli vastustajien polvilumpioita kaltoin hopeakielisen Sim Lohjalaisen väitellessä tuomarin kanssa.
Figuuri oli juuri repimässä paljain käsin Reilun Pelin Hengen sääntöjen mukaisesti pernaa irti laitahyökkääjän virkaa toteuttaneelta pieneltä örkiltä, kun Jari Heinon sähköpostikansioon kilahti viesti Johtajalta.

Parahin Figuuri.

Toivon, että olet nauttinut pelistäni [sic!].  Minulla on ollut suorastaan luvattoman hauskaa. 

Kirjoittamani seikkailut ovat vielä - valitettavasti - hitusen irrallisia ja höpsöjä, mutta toivottavasti kehityn pelinjohtajana, ihmisenä ja Johtajana. Ihmisten Johtajana. 
Itse asiassa uskon vahvasti, että ihminen jatkaa oppimistaan kuolemaansa asti [jolloin ihminen oppii, miltä kuolema tuntuu]. Vanha koirakin oppii uusia temppuja. Näin uskon.

Uskon siihen niin vahvasti, että olen toiminut vailla suostumustasi ja ottanut yhteyttä erääseen henkilöön, josta uskon olevan Sinulle hyötyä. Hän osaa auttaa Sinua [meitä] oppimaan lisää, sillä kaikkea tietoa ei voi saada videoista ja kirjoista, ei ykkösinä ja nollina. Osa on puhdasta elämänkokemusta, jonka taitava opettaja osaa siirtää kuuliaiselle oppilaalleen suusanallisesti. Perinteistä tietojenvälitystä, siis. Analogista AF.

Kyseinen henkilö on luvannut odottaa sinua huomenna [tiistai] kirjaston digitointihuoneessa klo 15. Pahoittelen jälleen tarpeettomalta vaikuttavaa enigmaattisuuttani ja sivistyssanojen vulgääriä tendenssiä.

Sinun,

Johtaja

Jari Heino sulki sähköpostinsa painamalla Alt+F4 ja hymyili. Tasaisen harmaa elämä oli muuttunut mielenkiintoiseksi. Huonon vertauskuvan sukellusveneenä aikaansa viettänyt teini oli hukuttanut itsensä lukio-opintojen, nettipornon ja elokuvien tulvaan. Hiljaisuuttaan huutanut Heinojen residenssi oli vaihtunut yleisten tilojen (baarit, kahvilat, kirjastot) taustahälyyn.
Salaperäisen Johtajan seikkailu oli avannut uusia ovia ja Jari Heinosta oli vähä vähältä tulossa Joku - Figuuri. Hän alkoi lämmetä uudelle ympäristölle, uusille tuttavuuksille ja koko #Pimeanurkan seikkailukonseptille, oli se kuinka lapsellinen tahansa.
Kuten vanhahko sanonta sanoo (Johtajan mukaan):"Jos ihmisen ohjaa nuotion viereen, hän pysyy kyllä sen illan lämpimänä, mutta jos ihmisen sytyttää tuleen, on hänellä lämmin loppuelämänsä."

7: Havainnointia - luonnollisesti

Sinkulan seutuvilla lomaileva mies kuvitteli joskus elämänsä olevan elokuvaa. Kaikkine sattumineen se voisi olla vaikka rikollisjännäri - tietenkin humoristisen pimeällä otteella, jota nyky-yleisö on tottunut vaatimaan. Tai ehkä hänen elämänsä olikin enemmän monikautinen sarja - ne kun olivat nyt muotia, oli pysyttävä ajan hermoilla. Vaikka HBO ei innostuisi erotiikan vähyydestä, niin draamaa ja rytinää oli elämässä riittänyt yli yhden kiekkoliigan tarpeenkin. Huumeita, jengejä, väkivaltaa ja traagisia käänteitä. Lisää vain vettä ja Jasper Pääkkönen. Anna kiehua matalalla lämmöllä ja nauti! Suomalaista draamaa (harmahtavaksi värifiltteröitynä, tietenkin). Sitä tasaista laatua, jossa repliikit eivät kuulosta tarpeeksi aidoilta ja hukkuvat yleensä liian lujan musiikin alle.
"Tämä on toki vain tarjoiluehdotus", kuten Suomessa kuuluu mainita, jos pelätään jonkin olevan harhaanjohtavaa. Miehen elämässä huumeet olivat mietoja ja jengiläiset uskomattoman typeriä. Väkivallan hienostunut motiivi oli lähes poikkeuksetta äkkipikaisuuden ja alkoholin yhdistelmä. Paljaat rinnat roikkuivat surullisen tyhjinä säkkeinä (varustettuna nännipihoilla, joihin voisi parkkeerata auton). Harvoin mikään oli oikeassa elämässä kuin elokuvissa. Paitsi tuotesijoittelu. Sitä piisasi.

Mies oli tutustunut huumeisiin ollessaan vielä poika - kuusitoistavuotiaana kannabiksen muodossa eräissä kotibileissä, kuinkas muutenkaan. Huomionarvoista kliseisessä tapahtumassa tosin oli, että kyseessä eivät olleet bileet, joihin häntä olisi kutsuttu. Tai oltiin kutsuttu. Tai että kukaan bileissä edes tiesi miehen olemassaolosta. Tai että hän olisi silloin itse kannabista kokeillut.
Tuleville elokuvakäsikirjoittajille mies olisi halunnut myös painottaa, ettei hän ollut mitenkään hyypiöinyt, tai muutenkaan hiipparoinut aidan takana, vaan oli sattunut kulkemaan kyseisen alueen ohi iltalenkkitarkoituksissa ja kiinnittänyt huomiota outoon tuoksuun.
Havaittuaan tuoksun ainut looginen johtopäätös on vetäytyä seuraamaan ilkamointia, mutta ei hyypiötavalla.
Ihmiselle, joka ei aina ollut varma miten tuli käyttäytyä, tämä oli erityisen tärkeää. Hän ei halunnut olla outo.
Puun taakse hän oli mennyt vain sosiaalisen, suorastaan empiirishenkisen uteliaisuuden seurauksena (Mies käytti aivan liikaa sivistyssanoja sanavarastoonsa nähden).  Ilman kanssaihmisten tarkkailua ei voinut tietää mikä oli normaalia.

- Kuka meistä nyt on normaali ensinkään, mutisi kuusitoistavuotias poika puun takana pimeässä.

Valkoisehkon lauta-aidan takana oli neljä noin parikymppistä miestä. Takapihalle antava olohuoneen maisemaikkuna valaisi miesryhmän, joka oli asettunut ringintapaiseen.
 Näkyvyys - kuten kuvauksestakin voisi päätellä - ei ollut moitteeton, mutta takapihan kohdalla ei ollut katuvaloa, joten sisältä paistava niukka valo oli riittävää ryhmän valaisemiseksi. Löyhä ringin keskellä oli koppa olutta, kuin käsilaukkupino tyttöjen yökerhon tanssiringissä. Miehet eivät tanssineet, vaan kierrättivät ringissä pitkähköä sätkää.
Palava sätkä haisi makealle ja etäisesti myös männynneulasilta kutsumattoman vieraan tarkkailupaikalle asti (kaikesta oli helppo päätellä, ettei sosiaalisesti heikkotasoinen teini ollut ensimmäistä kertaa stalkeria kyydissä). Mies - silloin vielä poika - näki jointin kiertävän hitaasti vastapäivään (vasempaan, aina vasempaan) hiljaisessa illassa kevyen yskimisen saattelemana.

Ihmisen mieli on kummallinen juttu. Vaikka sitä pohjimmiltaan tietää asuvansa taajaan asutulla alueella ja että seinilläkin (ja varsinkin niiden takaa paljastuvilla naapureilla) on korvat, sitä joskus hetkellisesti unohtaa muut ihmiset ja lähiasukkaat. Kun lisätään sopivassa suhteessa pimeyttä, hiljaisuutta ja oman pihan yksityisen tilan tuntua, saattaa satunnainen hyypiö tai muu salakuuntelija oppia mitä kummallisimpia salaisuuksia yksityisiksi luulluista keskusteluista.
Tässä tapauksessa kyse oli tietysti vain nuoren miehenalun uteliaisuudesta ja hiljaisesta ihmistarkkailusta. Ei hyypiöinnistä laisinkaan.

Sätkä oli päässyt kiertonsa loppuun ja oli muuttunut pelkäksi palaneeksi pahvifiltteriksi. Parikymppiset olivat hitaasti valuneet keskustelun aikana istuma-asentoon. Aikakoneen (yhtye, ei kirjallinen tehokeino) jumputuksen päällä polveileva keskustelu oli muuttunut äänenpainoiltaan rauhallisemmaksi ja aiheiltaan poukkoilevammaksi. Keskustelu aaltoili politiikasta televisio-ohjelmiin ja urheiluun, mutta punaista lankaa siinä ei ollut edes  tamponinaruksi asti.
Oma lukunsa (ja keskustelunsa) oli makuulleen hii-taas-ti valunut farkkutakkinen yksinpuhelija, joka kuvaili juuri kaikkia ruoka-annoksia, joita haluaisi maistaa vielä tänään (lähes kaikkea syötävää).

- Pirun hyvää kukkaa äijä hommas kyllä.
- Ja sitten mä haluaisin mansikoita ja herneitä. Mansikoista sellaista mansikkamaitoa, johon tulee sokeria ja...
- ... sanoi, että sitä tulee ensi viikolla lisää. Kuuskymppiä gramma. Kuulemma on ihan kunnon kukkaa, eikä trimmiä.
-... valuu oikeen leukaa pitkin. Ja Lasagne on kanssa hyvää. Fazerin Sininen on ehdottoman...
-  Kerätään varmaan taas joku kolmen tonnin kolehti sitten
- ... vesimelonia. Miksi tää kaikki pyörii? Miksei me olla paikallaan, hei?

Mies/poika/normaali kansalainen oppi kaksi asiaa sinä iltana. Ensinnä: kyseistä kukkaa kasvattamalla saattoi tehdä oikeasti rahaa. Kolme tuhatta markkaa tarkoitti viittäkymmentä grammaa. Maitopurkin painolla tienaisi jo... kuusikymmentätuhatta markkaa (aivan - tämä oli sitä aikaa, jolloin markkoja ei oltu sidottu mummoihin). Aivan helvetisti rahaa yhden puuntakana kykkivän pojan maailmaan. Pelkästään kilosta kasvia.
Toisena asiana selvisi, että ainoana ulos jäänyt ruokia listannut farkkutakki sai kaikesta henkisestä pyörimisestään pahan olon, joka purkautui kaaressa ulos. Sisätiloista hakkaavan jumputtamisen yli kuului hämmentynyt, itsekseen puhuvan ihmisen toteamus tämän tutkiessa pitkän haukotuksen lopputuotetta.

- En mä ole edes syönyt porkkanoita yli viikkoon. Mitä helvettiä, hei?

Mies/poika (poikamies, muuten) hiipi pois tarkkailupaikaltaan, tuntien saaneensa Tarkoituksen elämäänsä. Pitkä haahuilu ja tulevaisuuden murehtiminen oli ainakin hetkellisesti korvattu muulla. Jollain ihan uudella aluevaltauksella.
Ainahan Suomi tarvitsi pyyteettömiä yrittäjiä, eikö?

Hiljaisia Sinkulan peräteitä ajeleva mies (jälleen nykyajassa) oli sammuttanut autonsa radion muistellessaan menneitä. Kojelaudalla oli Esko Mäkisen osoite (alamerkinnällä: "Ei puhelinta") ja kartta ajo-ohjeineen. Takapenkillä kilisi kaksi valtion alkoholimonopolikaupan muovikassia täynnä tarjottavia. Auton takakontti piti myös sisällään yllätyksen.
Esko Mäkinen tulisi saamaan tarjouksen, josta olisi vaikea kieltäytyä.

Dramaattista taustamusiikkia, kiitos. Tämän katkon meille tarjoaa...

6: Tehtävä Suursaarilla

Johtaja oli kova, mutta reilu pelinjohtaja. Hän oli luonut mielikuvitusmaailman, joka ei jakautunut yksinkertaisesti hyviin ja pahoihin yksilöihin tai tekoihin. Kaikki oli aina hieman monimutkaisempaa kuin ensisilmäyksellä vaikutti ja tie maaliin ei ollut selkeästi viitoitettua putkijuoksua. Fantasia- ja popkulttuuriviittauksia oli kaikkialla (kuten valitettavasti myös Linux-viittauksia) ja sankareille luodut kampanjat olivat monitahoisia, yksilöt huomioonottavia ja aivan hirvittävän pitkiä. Tämä oli maailma, jossa väkivallalla harvoin saavutti tavoitettaan (mutta se ei onneksi estänyt jakelemasta sitä huolettoman avokätisesti tarvitseville).
Tarinat oli maustettu pienillä ja suurilla jumalilla, sekä asiaankuuluvilla puolijumaluuksilla. Sankarit ja konnat olivat kerronnan ydin (ja nuo rajat hämärtyivät helposti), mutta eniten maailmasta löytyi ihan tuikitavallisia idiootteja - kuten kaikkialla. Idioottien ryhmä pitää sisällään kaksi kolmasosaa ihmiskunnasta ja ainakin puolet eläin- ja kasvikunnasta, Johtaja perusteli.

Ja luotuaan tämän kaiken Johtaja tutkiskeli sitä ja näki sen olevan hyvä. Hän sanoi: "Tulkoon salaus".
Ja salaus tuli. Johtaja totesi sen olevan hyvä. Seitsemäntenä päivänä hän idlasi.

Figuuri oppi nopeasti #pimeanurkan rutiinit - jokainen hahmon teko kuljetettiin Johtajan kautta, joka heitätti itsekoodaamillaan IRC-boteilla noppaa (yleensä kaksikymmentahoista, eli d20:ä) onnistumisesta. Kykyheitto oli sidonnainen hahmon ominaisuuksiin, varusteisiin, pelaajan perustelun vakuuttavuuteen ja (luonnollisesti) pelinjohtajan suopeaan asenteeseen. Kaikki vaikutti kaikkeen, Johtaja hoki jatkuvasti selventäessään monimutkaista sääntökokoelmaa. Sitä paitsi samaiset säännöt (20 tekstitiedostoa ja 4 havainnekuvaa) olivat kaikkien luettavissa, joten peli oli reilua.
#Pimeanurkassa hahmot kehittyivät paitsi kokemuspisteillä, myös maagisilla esineillä ja "Tosielämän Tehtävillä", joita annettiin pelaajille Pelinjohtajan taholta suoritettavaksi.

Johtajan ensimmäinen seikkailu Figuurille oli Sephorionan Suursaarilla ja kirjoitettu kolmea sankaria silmälläpitäen. Poika huomasi pelin alkavan Benedict-majatalon pimeästä nurkasta, jossa Figuuri oli lyöttäytynyt yhteen Sim-nimisen kauppiaan ja hänen suojattinsa, A'ishan kanssa.
Johtaja pyysi, etteivät hahmot jakaisi yksityiskohtia "oikeasta elämästään", vaan pysyisivät hahmossaan kampanjan ajan. Harvemmin ylisosiaaliseksi heittäytyvällä Figuurilla ei ollut mitään kehoitusta vastaan. Hän nautti täysin siemauksin uudesta eteenaukeavasta maailmasta ja sen kummallisista lainalaisuuksista (Murha oli esimerkiksi tietyissä tapauksissa täysin hyväksytty kommunikaatiomuoto ihmisolentojen välillä, mutta tarpeettomasta julmuudesta eläimiä kohtaan sai tiukat sanktiot).

Figuuri, Sim ja A'isha tapasivat Benedict-majatalon nurkassa Huputetun Henkilön, paikallisen temppelipapin, joka etsi sankareita vaarallista tehtävää varten. Uteliaisuuden, imartelun ja huomattavan rahapalkkion yhdistelmä oli kuin seireenin laulua työttömille sankareille (jotka olivat menettäneet oikeuden korotettuun työttömyystukeen viime viikolla). He suostuivat laittamaan mieluusti henkensä likoon Yhteisen Hyvän edessä. Yksityiskohdat tosin jäivät vähän pimentoon, mutta tekemisen meininki vaikutti olevan kohdallaan. Mene tuonne, tapa nuo, tuo esine takaisin, jonka jälkeen mene tuonne, tapa nuo... jne
Kolmikko juoksi fantasiakieli kuvitteellisen vyön alla muutamia kuukausia ympäri Suursaaria pienten ja vähän suurempien tehtävien muodossa. He kurittivat rosvojoukkoja, kukistivat susilaumoja, kukittivat kukkapenkkejä ja kurkistivat Suursaarten yhteiskunnan kulisseihin. Pientä ja vaatimatonta elämää elävät saarelaiset olivat toki ystävällisiä ja seurallisia, mutta vaikuttivat jotenkin jatkuvasti lievästi kiukkuisilta. A'isha alkoikin kutsua saarelaisia leikillisesti Lahden fantasiaversioksi. Heillä kun oli hyvin lahtelaismaisen tasainen luonteenlaatu - aina vähän kiukkuinen.

Seikkailu jatkui. Saarilla satoi lähes taukoamatta ja Iltatoimien heitot (metsästysonni ja rauhallisen yön mahdollisuus) vaikuttivat olevan naurettavan vaikeita. Sankarit etenivät hitaasti, nukkuivat huonosti ja kinastelivat usein.
Surmattuaan vielä erään poliittisen neuvottelun sivutuotteena vaarallisen leijonan, sangen hankalan hydran ja loppupeleissä aika harmittoman kaksipäisen kauriin, sekä siivoiltuaan aikansa talleja, alkoi maaginen - mutta palkaton - maakuntamatkailu riittää kolmikolle. Palaveroituaan aikansa he päättivät kääntää kelkkansa ja suunnata kohti papin temppeliä lisäselityksiä vaatimaan. Mahdollisesti he taputtaisivat myös pappeja isällisesti päähän. Vasaralla. Lujaa ja useasti. Sankarien ryhmähenki nousi kohisten.
Temppelissä sankar'triolle selvisi (Karismaheitto 1d20+4 + rutkasti uhkailua tarpeettoman julmalla väkivallalla vs 10+1d6  Ajatustoimintaheitto ) pappien palvovan temppelissään Ärsy-jumalaa - ärsyttävien pikkuasioiden jumaluutta, joka oli vähän liiankin laiska lainaus tunnetusta kirjasarjasta. Temppelissä kajahti suoranainen luovien kirosanojen tulva sankarten tajutessa juosksennelleensa turhaan nämä kuukaudet.
Seurasi ns. "paha mieli".

Ärsyttävien pikkuasioiden jumaluuden pesäpaikassa ärsyyntyminen toimi tasan niin hienosti kuin olisi voinut odottaakin. Perisuomalaisen puhtaasta Vitutuksesta energiaa itseensä vauvapalstalla trollaavan kolmekymppisen tavoin imenyt Ärsy ilmestyi temppeliin henkilökohtaisesti jättiläismäisenä ilmestyksenä ja vangitsi sankarit helposti. Voimiensa tunnossa hän uhkasi antaa kolmikolle ikuisen elämän ja täyttää sen vesikidutuksella, hikisillä sukilla ja Olli Lindholmin musiikilla, joka luotaisiin pelin todellisuuteen tätä nimenomaista kidutusta varten (Ajatustoiminta + Ripeys, d20 - kriittinen onnistuminen heitossa).
Asiat näyttivät sangen synkiltä. Ärsyn papit valmistautuivat viemään kolmikkoa vankitorniin, jossa he joutuisivat kahleisiin heti kunhan tornin vino ja turvonnut ovi suostuisi aukeamaan (ärsyttävien pikkuasioiden temppelissä oli tuskallisen vaikea elää, mutta jumaluutta oli yllättävän helppo palvoa).

Sankariryhmän onneksi Sim Lohjalainen oli puhetaidon mestari. Kauppias kertoi Ärsylle, käyttäen RutTut-amatsoniheimon käänteislogiikka-logiikkaa, mikä on pienjumaluuden paikka maailman hierarkiassa. Tämän jälkeen Sim puhuu hetken uskon merkityksestä jumaluudelle ja huomauttaa, että todistamalla olevansa olemassa Ärsy on tehnyt uskosta tarpeettoman. Koska Ärsy oli olemassa, hän ei voinut olla olemassa. Lisäksi Carthaginium olisi hävitettävä.
Seurasi kuumeista nopanheittoa Ärsyn taistellessa olemassaolostaan. Johtaja oli kuitenkin Douglas Adams-fani ja tunnisti Linnunrata-perustelun sellaisen nähdessään, joten lopulta Ärsy katosi "kuin irreaalinen pieru logiikan Saharaan".
Huomattavan sekava seikkailu oli tullut päätökseensä.
Aseita ja kultarahoja sateli asianmukaisesti päävihollisen voittaneille sankareille. Nopeita neitokaisia ja auliita ratsuja jokaiselle. Kaikki olivat taas tyytyväisiä, vaikka Johtaja valittelikin ryhmän jyränneen täysin väärään loppuratkaisuun väärällä tavalla.

<@Johtaja> Te pelasitte kyllä ihan tyhmästi, jos näin saanee sanoa. Oli täysin erilainen seikkailu teille tiedossa.
<+SimSonOfSam> Väärin äänestetty myös.

                                                                                                                 
                                             ``  `` ``     `                                                     
                                          ``   ````` `````..``                                                   
                                          `..,.,.,.,.`......``.` `                                               
                                      `,::,.,..,,.,:;:,,.:,,....,.`                                              
                                    `,.`.,..,,,:,,:,::::;::::::,,,,,`                                            
                                  ```..,.,.:`,,,:::.,;:;;;:::::;::,::,``                                         
                                ```.`:..,:.:,;,::::,,:'';':;;::,,;,::::.```                                      
                               ``..,.,;;::::;::'+''#';'';::''':::::::,:;,.``                                     
                             `...`.:::;;;;;:'''++###;,,,,':;;'::;;,:,;:;::,,``                                   
                            `.,`.:::';;''+#'';';'++';:';::::';:;,.::,':;:;;:,,`                                  
                           `.:.,,;++++'++'+';+;:;''':,.:::::::::::::.;::;;;';:..                                 
                          `:..:;+++++''+';';;'':;'';+';''':;'';,;,;:'::::,;;;':,..`                              
                        ``,::''+#+##+'++++++'++';';:;'+'';';:''':';+::;;:::::;;;:..``                            
                        `:,''+@#######+#++++'+'::::,:''',,,,:,;;:..,.,:'';;'::;;;:,```                           
                       ..;;;+###+##@##'#'##''+;+;;::;,;,;;+;,.,:;;;:;;:.,:;;+':;';;,```                          
                      ,:,:'++######+####+##+'#';;'':'+;++:;:::::;:;;;':;++++'+''++;;:.``                         
                    `:::+#''#####+'+++#+#'';#''''';';';,;:;;+;;'''+'+@+;+:'#+#'+++';,;.`                         
                  `.,;;'+@#@###++++##+#++#+'';+';:'';;;''+'''''++#'+''+'''':,:;:;;#;';':`                        
                 ``,;,;##+####@#######++'''+'';';;;'';;;';',:;.','''+'+;;';;+'+'';''+;;',                        
                ``,,;'++@###@@######+++##':;;'++'#++#;;':;:;+';''+;+++;+'++++'';##++++';;``                      
                .:;+;+#@#####+#++'''';;#+'##'++#'#''';''',,+;+;;,;;#+++##+#####+#++++'+';.`                      
              `,:+'+###+@+++#+''''+''+##+#+'+##'++;;+'#'';:''+;:'+;'+##++##@###@#@#+++#+:` `                     
             `.;;++++#++#+##++#+#+@#+#++#@##'@+++#++@#++;;;':,+'##+''+++##+@##+''++#+++++,.``                    
            `.:'++++##+#+#+##+##+#+###+++##+##++++'#'''+':';;++#+#+'+#+#+##@#@@###++#;+#+'+;,`                   
            `,''#@##+'++#+'####++'#####++##'+##+#+##++@+++;;';++@##+'##@#####@@@#@##+##+'#@+';,`                 
           `::##@#++##@#+#+###@+##+#@#'###@##+:##+@##'+#+++;+++'####+##++++##@####@#++'#++###+;:.`               
          ```+##'++@+####+###+@###+###@####+@#++#'@##++###++###@+##;+'++@++###@@##+++#+'++##++';:.               
          `,;;+##+##@####++##'++#@###+''##@@+'+####+##@+##'''##+##++++#+##++##@####'##++++#+++;'';:`             
          `,+#++@@@@####+##@@#@##@#@+++##;+@'''+##@#@###@@@#+##'+##++@#+'+@##++#+''+;;','''+'+';;'::`            
          .+###@@###@#@#@@#@@#+##@+####''@##++#++#:'##+#@####@@#@+@#'+##+#+##'++++':,,:::;#+##++';';,`           
         .'#@@@@@#@##@@#@#@+##@@@#@#++##;#@:++#+#;@@++++###@####'#'@####';';;+':;;,.,.`..,;+++###+'+',``         
        `:+@@@+@@@##@+''++#@@#@#@@@@##++'@#@+#+'#+++';;@#+##+###+@+##++;'++#':::,,,``````.,;'++@+#+';;.`         
        ,'#@@#@@@@@@@##@@@@@##@@#@@@@##@##@#######@##@+##'##';###++;#''+++'':,,...``````.`..';#'##+'+';.`        
        :#@@#@@#@#@@@#@@@@@@@######@@@####@##@@@@@@#@@##@@@@@@@##@#+#';#+;:,,..````````````.:###'+#';';,``       
       `+#@@#@@@@@@@@@@@@@@@@#@#@#@+#+@###@@#@+@@@@@@##@###++++#@'#+'''+':..```````````````..'##++#@++;:,`       
       :@@@##@@@#@@@@@@@@@@@@#@@@@@#@#@@@@@@@@@@+@#@@@#######@+#+'#+;;;;,,```````````````````:@##+'@++';:.`      
       +###@@@@@@@@@@#@@@#@@#@@####@@@#@@#@@@@@@@@++#@@##++++'##+++'';:.````````` `   ``````.`##;##@+#+;:,.`     
       ###@@@@@@@@@@#@#+'##@##@#@@#@###@@@@@@@@@@@@@###@##++##'+#'+;;.```` `     `   `````````:+'+###:##',.`     
       @+@@@@@@@@@@#@@@######+++##@#@@#@@@@@@@@@@##@@@@#@#@++@++++::.````               ``````.+@#+###+#+,,.     
      :+#@@@#@@@@@#@##@+@+#''+';;#+###@###@@@###+####+#+++#++#'+',.`````             ``  ``````:@++#+#;++:,..`   
     `'#@@@@@@@@@#@@'@+#+;;;;.:;;,+##'++#####+'+##'''#++#+''':::..```                    ``````,###'+'+#;':,.    
     .+@@@@@@@@@@+'++';:,,,`..`....,,;'''+##++;;''::::'':',,,,.,.````                    ` ````.'#@##'#+++':.    
    `,#@@@@@@@@@';:';,...````````````.,,;,,;;;,::::,':;,..`````````                         ```.:@@#+'##'#';:`   
    `;#@@@@@@@@';,,..`````````` `````````````.,,,..`,.````````````                         ` ```,#@@###++++';.   
    :#@@@@@@@@#:,```````````` ` ` ```  `````..```````````` `                                `````'@@@#+#+'++'.   
   `:#@@@@@@@@;..`````````` `           ````````````````                                     ```.'#@###+@':++:`  
   ,:@@@@@@@@@,.``````````` `                ``        `                               ``   `````;@@####++'#':`  
   ,#@#@@@@@@#..`````````````                                                                ````,@'@##@#+#'':.` 
  `,#@@@@@@@@#,``````````````                                                                ````,#@@#@##'++;.`` 
  `;##@@@@@@'+.``````````````                                                              ` ````.'##@@##@'+;,`  
 `,'@@@@@@@@##.``````````````                                                                ````.'#@;#@#@#++:`  
  .+#@@@@@@@@'.```````````````                                                               ````,++@+'@##@+':`  
 `,'#@@@@@@@+'.``````````````                                                                ````.'++#+@#@@#''.` 
 `.;#@@@@@@@##..``````````````                                                              `````.#+#+@#@+@@+',` 
  `.+@@@@@@#@'..````````` ``                                                                `````.':+;@@#@+##+:` 
   .#@@@@@@#@'.````````````` `                                                              `````.:+##@@@@@##+,` 
   ,'@@@@@@##;.`````````````` `                                                             `````.';++#@@@@##'.` 
   `;#@@@@@##;..``````````````                                                              ``````,#'';@@@@@+'`  
   `:#@@@@@#+;,``````````````                                                               `````.::'#'#@@##+'`  
    .@@@@@@++:.```````````````                                                               `````,:+####@##''`  
    .#@@@++#;:.```````````````                                                               ````.:,;,##@@+++;`  
    `##@@@#;;:,```````````````                                                               ````.,,';#+####+'`  
    .#@@@@++:,:``````````````                                                                  ``...;'+@####@+`  
    :@@#@@+;+:.```````````````                                                                 ``.,,'+;;#++@#'   
    :#@@@#'''..````````````````                                     `                          ```..;;'###+@#;`  
    :##+#@+',,.````````````````                                                                 ``.,,:++@+'#+;   
    :#@+##+';:.```````````````         ```                `                                    ```.:.;,'#++++'   
    :+####+';..```````````        `   ``     `        `   ``       `      ``          `````    ````,;:,'###'+;`  
    .+#+#+#;;.```````````````  ```````````````    ``    `  `    `  ```` ``````` ```````````      ``:;;;'+#++';`  
    .'+#+##':.````````````````````````````````    ` ````   ```   ````````````````.`````.```` ``  ``..''';+++;,`  
   `.:#+##+#'.`````````.``````````....````````` ``` ```` ``````  ````````........,....`.```````````.:;,:'#':.``  
  ```,;++##@'````````.``.``.....,,,:,:..``````````` ```````````` ````.``..,,..,,:,,,..`..`````````..:.+::':.``.` 
  ....,;';'##```````.....,.,:::,::;:,:,.,```````````````````````````......,,,,;:,:...`.`..`````````.+#;,::.``.,. 
  ,::...,.::#,``.`.,....`.`.,,:;'+'+;,,:,....```````````````````````....`.,::::,...``...``````````..+;,`.```.... 
  .,,,....;,`:,,.`.......`....,...,.,,,.,.....```````````````````````....,...`````````.``.```````.,:`,:.`````..` 
  ...,.``.,,``;',..,::;;;;;;';;:,.``..,,,,,,,..````````````````.```.,,.....:;';:::::'##@@##++':,;;,`.,.```````.` 
  ........,.`,@@@@@@@@+;:,...,:;+#@@+;:. :;';:....```````  ```....,;;,;+@@@#':..``````````.```'+@@:.``..```````` 
  `.........,,@@##:,,,..``````````.......,+@@@+:.:',, ``  ``,...+@@@@;..,,.,.`````  ` ``````...:##;,`.````` ```` 
  `...``.`...,@@@,;,..`````````````...``....,::'#@@##+,.:;'+#@@#+;::,...``.`````````````````....@@, ```````````` 
  ``..``````..;@@,::,..`..```````....`````...,,,:,@@@@#@@@@@@@#,::,....`..,,.,'#'++++,,.`.```.`.``````````  ```` 
  ``..````.``....,,,,,,.`` ``.@##@##:::......,,,,,@:,.``````.,'.,,..`..,.,..;',:.;,+:,':.`..```.``````````   ``` 
   ``.````..`.`..:..,,,.`.#++##'#;:;`,:.,,:.......@..``  ` ``.;.,,....,.,.,,.'';@@:':..::;`````,``````````   ``` 
   ``.````.`````.'`....`#+:,:''+@:;;``.,,......,.##;.``     `,'',.,,.....:.``,;;,:,,.``,,,,.```'```````````  ``` 
   ``````..``````@.`..,+;:,`.;::;::,``......```.,'@,.``      ,#@+.``....````  ,,:'::``.`....```+```````.```  ``  
   ``.````,``````#`..,::,...`.;;';,`.```.....``.,@#.``       `@@+,`....````.```,;,:`````.``````+`` ````.```` `   
   ``.````.`.````:``......``.``..`````````.````.,;,,`        `::;````.`````````````````````````,```````..``` ``  
    `````..````` ````.`.....`.``.``.````````````.#,.`        `,+.````````.`.`````````````````` ` ``````...`` `   
    `````...``````,`````...`.``...`.```````````..+.``        `.+``` ``````.``...````````````` .`  `````...`  `   
     ```..,.``````#``````.....`````````````````.;..``         `,'`````````````````````````````'  ```````..` ``   
     ````...``````;````````..```````````````````:.````        ` .``````````````````````````` `:  ```````.`` `    
      ```....``````, ````````````````````````` #.`````         `.;``` `````````` ```````  ` `:   ``````..````    
      ```....``````;.``````````````````````` `@```````           .'``  ``````````  ```` ` `,;    ``````..` ``    
      ```.,...`````.`+'.````````````````````.+.```````          ``.,;` ````````````````,'; ```   `````..`` `     
       ```.....``````````;++;:,```````.:;+#,.`````````        ```````.,;####++++###':..`````     `````..`` `     
       ````....`````````````...,,.,..,..``````````````        ``  `````````.....`````` ` `  `   ````````` ``     
       `.```....`````````````````````````````````````         `   `````````````````````       ` ```````  ```     
        `````..`````````  ``` ````````````````````````          ``````` ````` ````           ``````````  ```     
        ``` `..``.````````````````` `  ```````````````         ```````         ` ``         ````````````````     
        ``` `....``````````````` ``   ````````````````         ````````                ` ` ```````````  ```      
        ``````...````````````           `````````````          ``````.`              ` `` `````````````````      
         `````...`````````` `    `      ````````````` `        ```` ``.``               ``````````````````       
         `````...`````````      `      ````.`````````          ```` ```.````             `````````````````       
          `````.`````````````          ``...``````````         ```` ```..```             ` ````` `````` `        
          ```.`..``````````          ````..``` ```````         ```` ```..````             `````````````          
          ``````.`````````````   ` ` ```....`````````          `````````..````  `       ` ` ```````````          
          ``````.`````````````` ` `````..``.`````````          ```````````.```````    ` ``` ``````````  `        
          ``````.`````````````````````..```.`...```````       ````````.```.````````     ``` `````````            
          ``````.`````````````````````.`````.,,;#..``````````````.';..````..````````  ` `````````````   `        
          ``````..```````````````````..``````,...;:..``````````.,,...``````..````````````````````````  `         
          `````.....````````````````..````````.....,..```````..,,...````````.````````````````````````  `         
           ````....````````````````...``````````...,;..``````,;.`````````````.``````````````````````` `          
            ``...`.````````````````..````````````.`.,:......,:.``````````````..````````````````````.```          
            `,:`...```````````````..````````````````.,:,,,;;,.````````````````..````````````````````.`           
                ..``````.````````...`````````````````..,,....`````````````````..```````````````````              
                `.`..```````````...````````````````````````````````````````````..`````````````````               
                `..`````````````.....``````````````` ```````````````````````````.`````````````````               
                 ...```````````..``...```````````````````````````````````````````.````````````````               
                 ..````````````.````.````````````````````````````` ```````````````.``````````````                
                 `.....````````.```..````````````````````````````````````````````````````````````                
                  ..`.````````..```.`````.`````````````````` ````````````````````````````````````                
                  .....````````..```````.```.```````````````````````````````````````````````````                 
                  `.....```````..`````.`....````````````````````````````````````````````````````                 
                   ...`````````.```````........`````````````````````````````````````` ``````````                 
                   .....```````.``````.....,......,..````````......```.```.````````````````````                  
                   `....```````..`````.,;'+##'';:';;;:,...,,,,,:,:,,.::':,.`.``````````````````                  
                   `,.....``````......':`.`...,...````...````````..`...```;..`````` ```````````                  
                  `'......```````..,,..```````````````````````````````````.,;.````` ``````````                   
                `.'#,.....`.```````..`````````````````````````````` ````````...````` `````````                   
             ``.;++#'......``````````````````````````````````````````````````````` ``````````.`                  
           ``:'++###@.,.....```````````````````````````````````````` ` `` ```````````````````;:`                 
         `.;'++####@@,.......``````.``````````````````````````````` `` ``````````````````````@#,`                
       `.'++++#####@@'.,......`````.````````````````````````````````` ``````````````````````,@@+,`               
     `,'+###+######@@@,.,............````````````.``.....``````````````````````.````````````'@@#+:`              
  `.:++##########@@@@@.,,.,........``````````````.`..........```````````````````````````.`.`'@@@#+;```           
`.;++############@@@@@,..,..........`````````````............``.````````````````.``````.`.``:@@@##+';,.``        
'++#############@@@@@@;.............`````````..`.`..`.......`..```````````````````..`...`.``,@@@####+++';.``     
+##########@@@#@@@@@@@;..,,..,,....`````````````...```````````````````````` ````.```...`.`` .@@@#####++++'':.`   
#############@@@@@@@@@,...,...,...```````````````````````````````````````` `````````..``..` ,@@@#######++++''',` 
@#@@@#####@@###@@@@@@@,....,.......````````````````````````````````````````````````.````.`` ,@@@########++++++++ 
@@@@@@@####@##@@@@@@@@.....,.......```````````````````````````````````````````.`````````.`  ,@@@@@@########+++++ 
##@############@@@@@@@......,........```````````````````````````````````````````.`.`.`...`  :@@@@@@#@@####@##### 
@#@@###@@@@####@@@@@@@,`.....,......`..````````````````````````````````````````....```..`  `;@@@@@@@@@@@##@##### 
##@@@@@##@#####@@@@@@@:`.....,.....,,...```````````````````````````````````````.....`...`   '@@@@@##@@@##@@@@### 
@@@#@@@#@@####@@@@@@@@;``.`..,,......,,..````````.``.````````````````````````..........`   `#@@@@@@#@@@@#@@@@### 
@@@@@@@@@@####@@@@@@@@#``.....,,...,::,..````````.``````````.``````````````............`   `#@@@@@@@@@@##@@@@@## 
@@@@@@@@@@####@@@@@@@@@``.....,,,.,,,,:,..``````````.```````````.``````````...,.......`    `@@@@@@@@@@@##@@@@@@@ 
@@##@#@@@@@@##@@@@@@@@@```....,:,,,...,,..```````....`````..`````````````...,.........`    `@@@@@@@@@@##@@@@@@@@ 
@@#@##@@@@@@#@@@@@@@@@@.```....,:,,,...,....`````....`..`..`....``.`````...,.,.,.,...`     `@@@@@@@@@@@@@@@@@@@@ 
@@@@###@#####@@@@@@@@@@,` `.`...,:,,.,,,,,...````....,.,....`.......`````....,,.,....`     .@@@@@@@@@@@@@@@@@@@@ 
@##@########@@@@@@@@@@@+````....,:::,,..,,,,.``.`...,,.............````.....,.,....``      :@@@@@@@@@@@@@@@@@@@@ 
@@###@######@@@@@@@@@@@#`   `....,:,,,,.,,,,..````...,....,.,,...,.....,,,.,,,,...``       '@@@@@@@@@@#@@@@@@@@@ 
@@@####@@@##@@@@@@@@@@@@`   `.....,::,::.,.::,.......,...,,,,:::.....,.,,..,,.....`       `#@@@@@@#@@@@@@@@@#@@@ 
@###@####@@@@@@@@@@@@@@@.    `.....,::,,,,,,:;:,,,,,,,,,,,,,....,.,,,,,..,,,,....`        `@@@@@@@##@@@@@@@@@@@@ 
@@@@@@####@@@@@@@@@@@@@@,     `..`..,::,:,,,,::::,,,,,:,,,,,,.,,,,:::,,,.,,.....`         .@@@@@@@@#@@@@@@@@@@@@ 
@@@###@###@@@@@@@@@@@@@@;      `.....,,:,,,,,,,;,;::,;::;::;:;:;:::,,,,,,,,....`          ,@@@@@@@@#@@@@@@@@@@@@ 
@#@@#@####@@@@@@@@@@@@@@#`      ......,,:,::::::::::,,:;;,:::;,;,;,,,.,,,....`           `'@@@@@@@@@@@@@@@@@@@@@ 
@####@###@@@@@@@@@@@@@@@@`      `.......,,:,::::::::;;;;::,:::::,::,,,,,.....            `@@@@@@@@@@@@@#@@@@@@@@ 
@#@#@@@#@@@@@@@@@@@@@@@@@`        ....`...,::,:,,:::::::::;;;;:::,,,,,.....`             .@@@@@@@@@@@@@@@@@@@@@@ 
@@@#@##@@@@@@@@@@@@@@@@@@.         ...``....,:,:,,,::,::::;;;::,,,........`             `,@@@@@@@@@@@@@@@@@@@@@@ 
@@@@@@#@#@@@@@@@@@@@@@@@@.          `..`......,,,,,,,,,,,,,,,.,..........`               '@@@@@@@@#@@@@@@@@@@@@@ 
@@@@@@#@@@@@@@@@@@@@@@@@@:           `..````.........................``.`               `#@@@@@@@@@@@@@@@@@@@@@@ 
@@@@@@@#@@@@@@@@@@@@@@@@@;            `.`````.`..`...`..```........``..`                `#@@@@@@@@@#@@@@@@@@@@@@ 

                       *Johtaja sets mode: -v SimSonOfSam

<@Johtaja> Tehtävä suoritettu. Painukaa helvettiin.

Suursaari-seikkailun aikana Figuurin pelipaikaksi Porin pääkirjaston lehtisalin lukunurkka. Se tarjosi hiljaisen työskentelytilan, ilmaisen verkkoyhteyden ja huomattavasti vähemmän uteliaita olan yli seuraajia kuin kahviloissa tai baareissa. Pelin lomassa ehti hyvin lukea #Pimeanurkan pelaajien suosittelemia kirjoja ja artikkeleita, joiden aihealueet saattoivat olla mitä tahansa feministisistä runoantologioista aina autourheilun historiaan.
Pyörämatka keskustaan kasvatti hitaasti pojan yleiskuntoa ja asunnosta poistuminen kouluajan ulkopuolella toi pienen henkireiän ahdistavan tunkkaiseksi muuttuneeseen elämään ja siihen tasaiseen harmauteen, jossa aamu alkoi kännykän herätyskellolla kello seitsemän, mutta herääminen tapahtui kunnolla vasta joskus kahdentoista aikaan päivällä.

Johtajan läppärille luoma kansio tiirikoinnista oli kiehtova. Erikielisiä opetusvideoita oli kymmeniä ja vaikka suurin osa käsitteli tuntemattomia ulkomaisia lukkoja, tai käytti hieman erilaista tiirikointisarjaa (tai kielenä dubattua albaniaa), oli periaate yleisesti ottaen sama. Haittalevyjen avaaminen oli lukosta riippuen hankalaa, tai aivan järjettömän hankalaa. Työ vaati pitkää pinnaa ja keskittymistä. Poika oli saanut muutaman Johtajan lähettämän riippulukon jo auki - Ab Lukko Oy:n vanhemmat, ilman vapaana pyörivää ensimmäistä haittaa olevat lukot olivat huomattavasti uudempia sisaruksiaan helpompia, mutta lipas oli hänelle vielä liian hankala vastus.

Sukellusvene, tuo ihmismetaforista huonoin, huomasi nousevansa välillä lähes periskooppisyvyyteen.

5: Ubuntu Nok 2.1

Vuorokausi Johtajalle toimitettujen vastausten jälkeen ovikello kilahti Heinojen asunnossa, Porin Pormestarinluodossa. Figuuri oli kotona, tietokoneella ja vaillinaisesti pukeutunut, kuten tavallista. Vain ovikellon äännähdys ei kuulunut normaaliin kotirutiiniin.

Äidin kuolemasta oli nyt vähän yli vuosi ja Heinot sopeutuivat kumpikin omalla tavallaan, vaikkakin molemmat yhtä huonosti.
Isä-Heino oli alle vuodessa paiskautunut tutulta yhteiselämän kiertoradaltaan holtittomasti kieppuen kohti aurinkoa ja baareja. Missään ei ollut turvasatamaa. Kaikki oli vaikeaa ja uutta. Isä-Heino oli menettänyt rajansa ja vietti suurimman osan ajastaan etsien itseään eri pullojen pohjalta. Hän täytti jääkaapin ja maksoi laskut kuten vastuullisen huoltajan kuuluukin, mutta kotona häntä ei liiemmin näkynyt.
Ehkä hyvä niin. Martti Heinon sisällä oli suunnaton tyhjyys ja paha olo, mutta ei keinoja minkään käsittelyyn. Oli vain suunnaton tarve ottaa käsillä kiinni mistä tahansa elämässä kiinni olevasta ja puristaa. Puristaa niin, että tämä pyörivä putoaminen loppuisi. Hän puristi tuoppeja, ryyppykavereiden käsiä ja jopa rapajuoppojen ämmien persuksia. Joi kunnes sammui ja piti itsensä tasaisen kiireisenä, jottei ehtisi ottaa omasta niskastaan kiinni.

Jari Heino käsitteli menetystä omalla tavallaan - hän muuttui sukellusveneeksi. Sukulaiset, opettajat ja muut Minä Välitän Sinusta (MVS)-ihmiset tarjosivat sääliä, elämänohjeita ja olkapäätä. Ymmärrystä ja rakkautta, joka kilpistyi hiljaisuuden muuriin. Jo pienenä syrjään vetäytynyt Figuuri oli vahvistanut muuriaan ja päätti pitää kaikki loitolla.
Viimeinen pisara oli, kun eräs hyvää tarkoittava MVS oli koulussa istunut suurieleisesti hiljaisen teinin viereen ja kertonut tarinan lemmikkihamsterinsa kuolemasta. Kun tarina jatkui lauseella: "Siis mä menetin jonkun ihan niinku säkin, eli mun mielestä...", Figuuri tiivisti luukkunsa, vajosi pinnan alle ja jäi ihmissukellusveneenä odottamaan parempia aikoja. Maailma ympärillä jatkoi hälinää, mutta kaikesta levottomuudesta huolimatta mikään ei tuntunut enää miltään.
Lopulta ihmiset löysivät uusia sosiaalisia projekteja parannuskohteekseen ja Jari Heino sai jäädä etäälle.

Ovikello soi uudestaan. Kling-klo-kling-klong Sen soittaja oli painanut soittonappia kahdesti, jotta sisällä olevat elämänmuodot ymmärtäisivät asian olevan tärkeänluontoinen ja siihen kuuluu suhtautua asianmukaisella ripeydellä. Alle parissakymmenessä sekunnissa ovikello soi vielä kolmannen kerran ja sai seurakseen koputusta.
Satunnaisia pitsalähettejä lukuunottamatta Heinojen Residenssin ovikelloa soittivat vain Jehovan todistajat ja joskus harvoin Isä-Heinon ryyppykaverit. Heidän soittoäänensä oli aina perusvireeltään anteeksipyytävää. Kelloa painettiin kerran, odotettiin noin minuutti ja soitettiin mahdollisesti sitten toisen kerran. Soittaja ymmärsi, ettei aina ollut toivottu vieras ja oli jo ennen ovelle tuloa valmistanut itsensä pettymykseen.
Tämä ovimusikantti oli kuitenkin suuri teknon ystävä. Ovikellon taukoamaton plimputus (kuvaa ovikellon ääntä paremmin kuin 'sointi') valmisteli yleisöä ja teki tilaa seuraavalle elementille. Kun koputus putosi mukaan rytmiin, oli lopputulos kuin kaoottinen Kaustisten Kansanmusiikkifestivaalin versio Sandstormista. Figuuri huitaisi näppäimistöllä Windows+D, puki housut jalkaan ja rynnisti ovelle.

Ovisilmä tarjosi kalansilmäperspektiiissä näyn ovea hakkaavasta keltapunaisesta DHL-lähetistä, joka selvästi nautti työstään.  Lähetin vieressä lepäsi isokokoinen, ruskea paketti. Se oli noin kaksivuotiaan lapsen kokoinen, muttei yhtä söpö ja huomattavasti suorakulmaisempi (paketti, ei lähetti).
Heinojen asunnon ovi raottui heti kun ovikello-koputuksessa tuli lyhyt suvantovaihe.

- Päivää.
- Moi?
- Olis lähetys Jari Heinolle. Onkse täällä?

Figuuri ei pitänyt itseään varsinaisesti sosiaalisesti kyvytömänä yksilönä. Hän ei pelännyt ihmisiä, tai julkisia paikkoja, eikä aktiivisesti kaihtanut keskustelutilanteita. Silti -  sana-arvoituksia jo kaksitoistavuotiaana harrastaneena - hän ei ollut koskaan majaillut kotibilekutsulistan kärjessä. Harjoituksen puute sai aikaan epävarmoja suorituksia lajissa kuin lajissa, näin myös keskustelutilanteissa.
Jari Heino päätti tehdä parhaansa ja katsoa mihin se riitti. Hän osoitti itseään sormella ja älähti kaksitavuisesti.

- Minä.

Hetki hiljaisuutta, joka tuntui tarpeettoman pitkältä. DHL-lähetti tuijotti kärsivällisesti paketin vastaanottajaa, kunnes tämä lakkasi osoittelemasta ja ymmärsi hakea sisältä varmennuksen itsestään.
Henkilöllisyyden todentaminen, kuittaus ja hyvää päivänjatkoa. Lähetti jatkoi seuraavaan kohteeseen, unohtaen edellisen asiakkaan nopeasti ja ammattitaidolla (jos seuraavassa kohteessa olisi kolkutin, voisi vetää vähän rajumpaa polkkaa, hän pohti).
Asiakas jäi kahden pakettinsa kanssa. Hän oli epäonnistunut sosiaalisesti.
Hitto.

Yksi perustavanlaatuisista totuuksista kuitenkin on, ettei Universumia pahemmin kiinnosta. Vaikka omasta mielestäsi olisit tehnyt itsesi täysin naurunalaiseksi baaripöytäkeskustelussa, olit luultavasti ainut, joka edes huomasi asiaa (sillä baaripöytäkeskustelut olivat yleensä äänekkäitä ja kaoottisia).
Eli kun ensi kerran heräät keskellä yötä tuntemaan myötähäpeää oman nuoremman itsesi puolesta, joka häpeällisesti änkytti "Strategia"-sanan kanssa lähes minuutin yläasteella kymmenen vuotta sitten, niin muista - Universumi ei välitä.
(Ohjeesta voi ottaa onkeen, tai sitten ei. Self Help -kirjat tarjovat lisää motivaatiota kiinnostuneille. Universumia ei kiinnosta myöskään tämä.)

Pormestarinluodon rivitaloalueella nuori miehenalku tuijotti pakettia epäilevästi (kunnes paketti lopulta tuijotti takaisin - Nietzsche). Figuuri sai joskus postissa kiinakrääsää, huutonetin tavaroita ja Amazonin tuotteita, kuten jokainen normaali ihminen. Tällä kertaa hän ei muistanut tilanneensa mitään.
Ruskea pahvilaatikko oli teipattu ruskealla pakkausteipillä. Siinä oli Jari Heinon nimi ja kotiosoite, mutta ei lähettäjän nimeä. Hän kantoi painavan laatikon sisälle taloon, tietokonepöytänsä ääreen, avasi sen (paketin, ei pöytää). Paketti kätki sisäänsä kannettavan tietokoneen (käytetyn), neljä riippulukkoa (kaksi ABLOYn, yksi Yalen ja yksi ilman valmistajan merkkiä), kaksi poikkileikattua ovilukkoa, lukitun metallirasian ja kankaaseen käärityn tiirikkasarjan. Hän tutkiskeli esineitä (lukitun metallirasian sisällä kolisi jotain) ja avasi kannettavan tietokoneen. Sen välistä löytyi kirjoituskoneella kirjoitettu kirje:

Hei Jari!

Toivottavasti annat anteeksi sekä yksityisyydenloukkauksen [jälleen!], että fallosvitsin, jolla sinua tervehdin. Vaikka "heijari" olisi nokkela lempinimi, aion täst'edes puhutella sinua Figuurina, kuten varmasti haluaisitkin minun tekevän.
Tirsk.

Toivottavasti pidät lahjastasi. Kuten mainitsin, en liiemmin nuku, joten minulla oli aikaa mietiskellä ja suorittaa ostoksia. Toivottavasti olen pallopuistolla.
Tulimagiaa en sinulle osaa opettaa. Veikkaan, että helpointa olisi käyttää bensiiniä ja tulitikkuja, vaikka toki myös kylpyammeessa voi kätevästi valmistaa napalmia.
Muuten valintasi olivat mielenkiintoisia ja ajatuksia herättäviä.

Tietokoneessa [joka on nyt sinun!] on parantelemani Ubuntu Nok 2.1 -käyttöjärjestelmä [Linux]. Olen myös ottanut vapauden asentaa siihen mIRC-ohjelman, sekä lisätä selaimesi linkkivalikoimiin kiinnostavia sivuja. Työpöydän alikansiossa on myös selitetty Pelin yleiset säännöt, mahdollisuudet ja mahdottomuudet.

 Haluan kuitenkin jo nyt rehellisyyden nimissä kertoa, että minulla on pääsy uusvanhalle koneellesi. Totesin sen olevan helpoin tapa huoltaa sitä. En sairaalloisesti kyttää sinua, enkä pyri utelemaan turhia. Ajattelin, että sinun on hyvä tietää tämä.

Taisin mennä vähän asioiden edelle. Joka tapauksessa.

Tervetuloa, Figuuri! Astut nyt #Pimeanurkan maailmaan.

Toivottavasti tämä on kauniin ystävyyssuhteen alku. 

Nokkelan IRC-serverit ovat auki joka päivä ja loggaantua voi klo 17:50 - 18:10. 

Johtaja

Ps. Toivoisin sinun etsivän jonkin muun tukikohdan pelihetkien ajaksi. Internet-liikenteesi kertoo, ettet koulun lisäksi juurikaan poistu kotoasi. Harras toiveeni olisi, ettet pelaisi kotoa niin turvallisuus-, kuin sosiaalisyistäkin.

Poika avasi koneen. Se käynnistyi ja tarjosi muutamaksi minuutiksi vihreää tekstiä mustalla pohjalla:

HAHMO: Figuuri

LUOKKA: Varas

ALIGNMENT: Kaoottisen Neutraali

MAINE: TUNTEMATON

SINÄ OLET V.A.K.K.A.R.I.!

VOIMA: 2

AISTIT: 5

KESTÄVYYS: 2

KARISMA: 3

AJATUSTOIMINTA:4

RIPEYS: 4

INTO: 2

THE GNU GENERATION HAS BEGUN

Tässä vaiheessa on kertojan hyvä todeta - kuten tarinalle soveliasta on - että tämä sukellus uuteen maailmaan muutti pojan elämän täysin on.
Tosin - jopa leipämainos, tai Antti Tuiskun kappale (joko laulu, tai fyysinen ja verinen kimpale) voi muuttaa kuusitoistavuotiaan ihmisenalun elämän suunnan.
Teinit ovat sillä tavalla vähän ennakoimattomia.

Figuuri, nuori varas, astui nimettömän kreivikunnan pieneen majataloon ja istui sen pimeään nurkkaan.